Robert Galbraith: Silkkiäistoukka

Kuva kustantajan sivuilta.

Silkkiäistoukka on toinen Cormoran Strike -dekkari, jonka J. K. Rowling on kirjoittanut salanimellään. Sarjan ensimmäisen osan jälkeen en oikein tiennyt, tykkäsinkö kirjasta vai en. Ehkä siitä syystä tämän toisen osan lukeminen on venähtänyt melkein vuodella.

Silkkiäistoukan tarina vie lukijan Lontoon kustannusmaailmaan, sillä kirjailija Owen Quine katoaa ja jättää jälkeensä pienen skandaalin. Quinen vaimo tulee pyytämään Cormoranilta apua Owenin löytämiseksi, vaikka vaimo onkin vakuuttunut että kirjailija on taas häipynyt omille teilleen joksikin aikaa. Cormoran ottaa tapauksen tutkittavakseen, ja hetken asioita pengottuaan löytää Owenin raa'asti murhattuna. Tapausta selvitellessään Cormoran tapaa kirjavan joukon kirja-alan ihmisiä, jotka eivät tee totuuden löytymisestä ainakaan helpompaa.

Olen viime aikoina lukenut useita kirjoja, joisssa tapahtumat tuntuvat lähtevän kunnolla liikkeelle vasta ihan kirjan lopussa. (Tai sitten olen jotenkin tosi kärsimätön lukija tällä hetkellä...) Silkkiäistoukassakin kunnon action alkoi vasta ihan viimeisillä sivuilla, vaikka pitkin kirjaa olikin sellaisia pieniä jännityskohtauksia. Tämän toisen osan jälkeen olen vieläkin epäileväinen sen suhteen, ovatko Cormoran ja Robin ihan minua varten.

Oli kirjassa paljon hyvää. Vaikka tarina tuntui minusta etenevän pitkäpiimäisesti, se kuitenkin eteni. Tapauksen selvittely vuorotteli Cormoranin ja Robinin yksityiselämien tapahtumilla, ja pidin etenkin siitä, että Robinin elämää esiteltiin tarkemmin. Myös Cormoranin ja Robinin vuorovaikutus oli herkullista luettavaa, kun pinnan alla tuntui olevan paljon enemmän kuin mitä julki tuotiin.

Pidän myös kirjan kielestä, vaikka välillä jäin miettimään suomennosta. Minusta tuntuu, että valitan joka toisen kirjan kohdalla huonosta suomennoksesta, mutta jostain syystä tartun helposti tökeröön suomen kieleen. Tässä kirjassa oli joitakin englanninkielisiä ilmauksia käännetty suoraan suomeksi, ja ne jotenkin rävähtivät silmille ja veivät hetkeksi keskittymisen tarinaan kun aloin miettiä, miten asia suomeksi yleensä sanotaan. Rowlingin kirjat ovat odotettuja, ja suomentamisen kanssa on ihan varmasti kiire, mutta silti toivoisin Pottereiden tasoista kääntämistä näillekin. Kolmas Cormoran-kirja on ilmestymässä ihan pian, ehkä luen sen englanniksi heti tähän perään niin pääsen tästä kieliongelmastani. :)

Silkkiäistoukassa on paljon henkilöitä, ja minulla oli välillä vaikeuksia muistaa kuka kukakin oli. Henkilöt olivat kyllä varsinaisia persoonia, mutta elävästä kuvailusta huolimatta olin välillä vähän ulapalla. Cormoranista ja hänen assistentistaan Robinista kerrottiin lisää ja heidän henkilönsä tarkentuivat mukavasti tarinan edetessä. Robin on näitä kahdesta lempparini, Cormoran on välillä vähän turhan jääräpäinen etenkin amputoidun jalkansa suhteen.

Juoni oli minusta hidas ja turhan monimutkainen. Kun olin mennyt henkilöissä iloisesti sekaisin ja juoni mutkitteli, en ryhtynyt edes arvailemaan murhaajaa. Loppuratkaisu oli minusta hyvä ja hyvin perusteltu, mutta siihen johtava juoni oli paikoin puuduttava. Kirjan paras osuus oli minusta viimeiset parikymmentä sivua, joiden aikana murhaaja paljastettiin ja lopulta tapahtui jotain.

Silkkiäistoukkaa on luettu paljon ja siitä on kirjoitettu kirjablogeissa paljon. Nopealla vilkaisulla näyttää siltä että kirjasta on pidetty, mutta se on saanut myös kritiikkiä. Minun arvioini taitaa olla kriittisimmästä päästä. Kaikesta huolimatta aion lukea myös sarjan seuraavan kirjan, joka ilmestyy lokakuussa englanniksi nimellä Career of Evil. Ja taidan lukea englanniksi tällä kertaa.