26. lokakuuta 2015

Terveisiä kirjamessuilta, osa 3

Helsingin kirjamessuilla pääsin osallistumaan myös Mikko Porvalin uuden kirjan lehdistötilaisuuteen. Tietokirjallisuutta aiemmin kirjoittanut Porvali on nyt julkaissut ensimmäisen romaanin, ja jatkoa on luvassa. Sinisen kuoleman kuva on ensimmäinen osa kolmiosaisessa Karelia Noir -sarjassa.

Dekkari kertoo Viipurista 1920-luvulla, jolloin siellä oli paljon pirtun salakuljettajia, venäläisiä maahanmuuttajia, kommunistien kuriireja sekä sisällissodan vuoksi orvoksi jääneitä lapsia. Poliisilla siis riitti työtä. Viipurin Etsivän Osaston komisariot Jussi Kähönen ja Salomon Eckert selvittelevät poliisikollegan kuolemaa. Saatte kuulla lisää kirjasta, kunhan ehdin sen lukea.

Lehdistötilaisuudessa kuulimme Porvalilta dekkariin liittyvää taustatietoa: millaista poliisityö oli 1920-luvulla, miten pirtutrokaus kukoisti ja millaista Viipurissa oli tuona aikana. Esityksessä nähtiin myös autenttisia rikospaikkakuvia, jotka elävöittivät mukavasti teoksen taustaa. Poliisityössä kirjataan paljon, ja sen ansiosta arkistomateriaalia löytyy. Kirja perustuukin tositapahtumiin poliisisurmien osalta.

Rikostekniikka, eli tuntomerkkitoimisto 1920-luvun kielellä, oli varsin erilaista kuin nykyään. Valokuvausta käytettiin, mutta valotusajat olivat pitkiä ja siksi parhaat kuvat saatiin paikallaan pysyneistä kohteista, kuten rikospaikoista. Epäiltyjäkin kuvattiin, mutta rikollisen oli helppo sabotoida kuvausta liikkumalla niin, ettei kuvasta saanut tarkkaa. Sen ajan kuvissa saattoi olla kuvattava ja hänen lisäkseen lukuisia poliiseja pitämässä kohdetta paikoillaan, jotta kunnollinen kuva saatiin otettua.

Sormenjälkien käyttö rikostutkinnassa oli vasta yleistymässä, eivätkä suomalaiset tahtoneet uskoa sormenjälkien todistusvoimaan vaikka muualta maailmasta haettiin näyttöä sen puolesta. Lopulta jästipäät suomalaisetkin ottivat sormenjälkitunnistuksen laajempaan käyttöön. Venäjällä annettiin ensimmäinen tuomio sormenjälkien perusteella vuonna 1914, jolloin Suomen suuriruhtinaskuntakin kuului Venäjään. Paikalliskäräjille sormenjäljet tulivat vasta myöhemmin.

Myös aseforensiikka kehittyi ja sitä pystyttiin käyttämään paremmin hyväksi rikosten selvittelyssä. Ymmärrettiin esimerkiksi, että jokaisen aseen piippu jättää luotiin erilaiset jäljet ja samoin iskurin jälki hylsyssä on jäljitettävissä tiettyyn aseeseen. Myös verijälkien avulla voitiin päätellä paljon siitä, mitä rikospaikalla oli tapahtunut. Pisaran tai jäljen muoto kertoo siitä, mistä suunnasta veri on pinnalle tullut, millä vauhdilla ja miltä korkeudelta.

Pirtun salakuljetus on keskeisessä osassa Sinisen kuoleman kuvassa, ja myös siitä kuultiin mielenkiintoista taustatietoa. Rikolliset ovat ovelia, ja oppivat nopeasti harhauttamaan poliisia. Pirtua kuljetettiin usein veneen perässä pirtutorpedossa, johon mahtui paljon kanistereita. Jos ratsia yllätti, päästettiin torpedo vajoamaan pohjaan. Torpedoon oli kiinnitetty koho ja pussillinen suolaa, ja suolan liuetessa veteen koho pääsi nousemaan pintaan, jolloin salakuljettajat löysivät arvokkaan saaliinsa. Pirtua piilotettiin myös vaatteisiin, huonekaluihin, autoihin, ihan joka paikkaan.

Tämä esitys onnistui houkuttelemaan ainakin minut kirjan lukijaksi, sillä luvassa taitaa olla vähän erilaista dekkaria kuin mihin on totuttu. Porvali sanoi halunneensa kirjoittaa poliisin työstä sellaisena kuin se oikeasti on, eikä sellaisena kuin CSI:t ja muut sarjat ja dekkarit meille uskottelevat.

25. lokakuuta 2015

Terveisiä kirjamessuilta, osa 2

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön ja Jörn Donnerin keskustelu kiinnosti monia. Istumapaikat olivat käytössä viimeistä myöten ja istumaan päässeiden vieressä ja takana riitti seisomapaikkalaisia. Jouduin lähtemään hiukan ennen keskustelun päättymistä, eikä poistuminen ihmismassan läpi ollut kovin yksinkertaista.

Niinistön ja Donnerin keskustelua oli hauska seurata. Molemmat olivat melko rennon oloisia ja juttu luisti. Aluksi herrat puhuivat kulttuuri-ikoneista ja siitä, voiko sellaisia olla vielä nykypäivänä vai kuuluvatko ne jo historiaan. Niinistö yritti sinnikkäästi vihjailla, että Donner saattaisi sellainen kuitenkin olla, ja Donner yhtä sinnikkäästi kierteli ja kiisteli kunniaa. Yleisesti ottaen kulttuuri-ikonin nouseminen suomalaisesta kulttuurista taitaa nykypäivänä olla vaikeaa, sillä yhteiskunta on sirpaloitunut ja nopeutunut. 

Myös maahanmuuttajista ja heidän kotoutumisestaan puhuttiin. Niinistö rinnasti lukutaidon aistiin ja sanoi valitsevansa lukutaidon kuuloaistin sijaan, jos valinta pitäisi tehdä. Monet Suomeen tulevista ovat lukutaidottomia, eli heiltä tavallaan puuttuu yksi aisti. Kirjallisuus ja lukeminen voisivat kuitenkin olla sellaisia keinoja, joilla kototutumista voitaisiin edistää, auttaa tulijoita "pääsemään sisään suomalaiseen sieluun". Lukutaidon ja suomen kielen oppiminen ovatkin siis kotoutumisessa tärkeitä elementtejä. Donner kysyi Niinistöltä myös kirjasuosituksia maahanmuuttajille. Hetken pohdittuaan presidentti ehdotti Seitsemää veljestä, Väinö Linnan tuotantoa ja Aku Ankkaa. Lehti on tunnettu taitavasta kielenkäytöstä ja esimerkiksi rouva Jenni Haukio puhuu sen puolesta.

Myös syntyperäisten suomalaisten lukutaito on heikkenemässä, sillä esimerkiksi teini-ikäisten poikien lukutaidon on havaittu laskeneen merkittävästi. Niinistön mukaan lukeminen pitäisi tehdä mahdollisimman helpoksi ja kiinnostavaksi, jotta lukuharrastusta saataisiin elvytettyä. Miehet totesivat, että kielletyt kirjat kiinnostavat erityisen paljon, sillä molemmilla oli lapsuudestaan muistikuvia kirjoista, jotka olivat heiltä kiellettyjä. Ja niitähän tietysti luettiin kun valvova silmä vältti.

Kirjat ja lukeminen ovat tärkeitä Niinistölle myös presidentintyön ohella. Hän kertoi, että lomalle lähtiessä paras hetki on se, kun saa valita lukemista mukaan. Mukaan otettavia kirjoja pohditaan myös sen mukaan, missä niitä tullaan lukemaan: lentokoneessa ja rannalla tartutaan erilaisiin kirjoihin. 

Presidentti kertoi tarvitsevansa tietynlaisen tunnelman lukuhetkiinsä: pitää olla tiedossa tarpeeksi pitkä vapaa hetki, jotta lukemista ei tarvitse keskeyttää. Jos tiedossa on keskeytyksiä, ei luettavaan kirjaan ja sen tarinaan pysty kunnolla uppoutumaan. Tästä olen Niinistön kanssa samaa mieltä, ja luulen että aika moni kirjojen ystävä on. Parasta lukemisessa on juuri se uppoutuminen, eikä se onnistu, jos kirjan joutuu jatkuvasti laskemaan käsistään.

24. lokakuuta 2015

Terveisiä kirjamessuilta, osa 1

Iltasaduista keskustelemassa Laila Hirvisaari,
Siri Kolu ja Anja Salokannel
Tämän vuoden kirjamessuilut ovat nyt paketissa kun Helsingin kirjamessuilla on vietetty antoisa päivä. Enhän tietysti ehtinyt kuuntelemaan kaikkea sitä mitä olin kiinnostavaksi merkannut, mutta joitakin kuitenkin. Halusin rauhassa kiertää myös osastoja, hipelöidä ihania kirjoja ja päivittää luettavien listaa. Törmäsin moneen sellaiseenkin kirjaan, joka on ollut jo pidempään lukulistalla, mutta pikkuhiljaa unohtunut. Nyt nämä pääsivät jonossa vähän lähemmäs kärkeä.

Ensimmäiseksi kävin kuuntelemassa keskustelua Suomen lasten iltasaduista. Osa kirjan myynnistä saaduista tuloista käytetään tulevan Lastensairaalan kirjaston luomiseen, joten kirjan hankkimalla pääsee tekemään hyvää tärkeän asian puolesta. Kirjamessuilla keskustelemassa olivat Laila Hirvisaari, Anja Salokannel ja Siri Kolu.

Iltasatujen todettiin olevan laatuaikaa lasten kanssa, sillä lukiessa tulee käytyä myös syvällisempiä keskusteluja satujen teemoista. Hyvä esimerkki tästä oli tullut Kolun lapselta, joka oli kysynyt miksei saduissa ole koskaan Prinssi Tavista. Kaikki satujen prinssit ovat kukin tavallaan täydellisiä ja epätodellisia, eikä poika kokenut voivansa samaistua heihin. Itse aloin miettiä että tuhkimotarinoita on kyllä monenlaisia, mutta prinssit ovat usein juuri niitä jotka urheasti tulevat pelastamaan prinsessaa. Jos joku tietää sadun josta tuollainen Prinssi Tavis jo löytyy, haluaisin minäkin tietää.

Satujen kautta voidaan turvallisesti käsitellä myös pelkoja. Saduthan ovat täynnä raakuuksia ja epäoikeudenmukaisuutta, mutta kirjan kautta ne eivät tule samalla lailla "iholle" kuin vaikka television tai pelien kautta. Iltasatuhetkessä on läsnä myös aikuinen, jonka kanssa pelosta voidaan keskustella. Kaikkea pelottavaa ei saduista saisikaan karsia pois, sillä kauhujen ja pelkojen turvallinen käsittely auttaa lasta käsittelemään näitäkin vaikeita asioita.

Lapset ovat luonnostaan ennakkoluulottomia, ja sitä kannattaa hyödyntää myös iltasatuja valitessa. Mitä monipuolisempia iltasatuja lapsille lukee, sitä laajemman käsityksen he saavat maailmasta. Satujen kautta voi auttaa lasta huomaamaan, miten kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia, ja miten maailmassa voidaan elää monella tavalla. Eri kulttuurien satuja kannattaa ottaa valikoimaan sekä lapsen että omankin maailmankuvan laajentamiseksi.

Kaiken kaikkiaan iltasadut ovat monelta kantilta katsottuna hyödyllisiä. Niiden avulla voidaan tukea lapsen kehitystä monella tavoin (kielellinen kehitys, arvot ja asenteet, suvaitsevaisuus, maailmankuva, itsetunto yms.), viettää laatuaikaa lapsen kanssa, käydä mielenkiintoisia keskusteluja ja oppia. Lukekaa lapsille!

23. lokakuuta 2015

Kirjamessuille!

Huomenaamulla kääntyy auton nokka kohti Helsinkiä ja kirjamessuja. Olin viime vuonna ensimmäistä kertaa Helsingin kirjamessuilla, ja Turun messuihin tottuneena olin aika pyörällä päästäni kaiken ihmisvilinän ja joka puolella kohoavien kirjapinojen keskellä. Nyt tiedän vähän paremmin mitä odottaa. Viime vuonna pystyin käyttämään messuiluun kaksi päivää, nyt pitäisi rutistaa kaikki yhteen päivään. Katsotaan kuinka käy, rankka mutta antoisa päivä varmasti tulossa.

Selailin ohjelmalehtistä ja merkkasin kaikki itseäni kiinnostavat ohjelmat. Saisin viettää koko päivän eri lavoilta toisille siirtyessä jos kävisin kuuntelemassa kaiken mitä olen merkannut, ja välillä pitäisi olla monessa paikassa samaan aikaan. Karsintaa täytyy siis suorittaa, koska haluan kierrellä myös näytteilleasettajien osastoja. Tässä muutamia poimintoja lauantain ohjelmasta (tapahtuman kuvaukset messulehdestä, kursiivilla omat kommenttini):

10.30-11 Louhi-lava
Karim Maiche: Mitäs me länsimaalaiset!
"Suomalais-algerialainen tutkija ja toimittaja Karim Maiche pohtii kirjassaan Suomen ja lännen käsitettä. Millaisin tavoin meille uskotellaan, että on olemassa demokraattinen ja vapaa länsi?"
Idän ja lännen kulttuurien erot kiinnostavat minua, ja olisi mielenkiintoista päästä kurkkaamaan länsimaista kulttuuria ulkopuolisin silmin.

11.30-12 Aleksis Kivi -lava
Suomen lasten iltasadut - miksi lapsille on tärkeää lukea?
"Kirjan vuosi 2015 -juhlakirja kokoaa rakastetut sadut yksiin kansiin ja osalla tuotoista perustetaan  kirjasto Lastensairaalaan. Mitä hyötyä on lapselle lukemisesta?"
Opettaja ja kirjastolainen heräsivät minussa kun näin tämän. Minusta lapselle lukemisesta ei muuta olekaan kuin hyötyä!

11.30-12.30 Louhi-lava
Hyvää huomenta Suomi: kuka täällä pärjää?
"Maahanmuutto, nuorten köyhyys ja syrjäytyminen näkyvät syksyn kirjatarjonnassa. Onko kaikilla suomalaisilla nuorilla yhtäläiset mahdollisuudet onneen ja menestykseen? Keskustelussa kansanedustajat Li Andersson (vas.) ja Wille Rydman (kok.), Vihreiden varapuheenjohtaja Maria Ohisalo, Helsingin nuorisotoimen johtaja Tommi Laitio sekä kirjailija Katariina Romppainen."
Ajankohtainen ja kaikkia jollain tavalla koskettava aihe, itseäni kiinnostaa ihmisten eriarvoisuus maassa, jossa kaikkien sanotaan olevan tasa-arvoisia.

12-13 Aleksis Kivi -lava
Kirjat ja kirjallisuus
"Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja kirjailija Jörn Donner keskustelevat kirjoista, kirjailijoista ja kirjoittamisesta."
Tästä tulee varmasti mielenkiintoinen keskustelu, ja pitäähän presidenttiä käydä katsomassa! :)

12.30-13 Sibelius-lava
Ilkka Niiniluoto: Hyvän elämän filosofiaa
"Punnittu puheenvuoro ihmisen mahdollisuuksista hyvään elämään. Niiniluoto pohtii inhimillisiä perusasioita, kuten tahdon vapautta, viisauden olemusta ja oppimisen iloa. Kirja on läpileikkaus tunnetun filosofin ajattelusta. Haastattelijana Esa Saarinen."
Kirjoitin tästä kirjasta muutama kuukausi sitten ja suosittelen muillekin.

13-13.30 Kirjakahvila
Svengaa kuin hirvi - sanontojen kootut selitykset
"Miten kaukana kiire on kantapäästä, missä on alakynsi ja paljonko on asevelihinta? Sanontojen selitykset ja niihin liittyvät tarinat antavat riemastuttavaa taustatietoa ja tuovat helpotusta kaikille kielemme erikoisuuksien kanssa pähkäileville."
Kielen kummallisuudet ja sanojen taustat kiinnostavat minua kovasti. Mietin usein esimerkiksi paikannimien syntyhistoriaa.

14.30-15 Takauma-lava
Suomen kirjailijaliitto esittää: kirjailijan vuosi
"Mistä kirjailijan toimeentulo koostuu? Miltä näyttää kirjailijan vuosi? Kirjailija JP Koskinen raottaa muistiinpanojaan yhden vuoden ajalta. Kirjailijan toimeentulosta Koskisen kanssa keskustelee Kaari Utrio."
Tämä keskustelu antaa lukijalle varmasti vähän toisenlaisen näkökulman kirjoihin. Ja ihana Kaari Utrio!

15-16 Kullervo-lava
Nenäpäivä: 10 faktaa lukemisesta kehitysmaissa
"Miten lukutaito vaikuttaa kehitysmaiden lasten tulevaisuuteen? Mitä kouluun pääseminen lapselle merkitsee? Mitä se maksaa? Minkälaista lukutaitotyötä suomalaiset kehitysyhteistyöjärjestöt tekevät? Keskustelijoina Unesco-professori Heikki Lyytinen, Plan Suomen ja Pakolaisavun asiantuntijat"
Lukutaito ei ole kaikille maailman ihmisille itsestäänselvyys. Aina välillä on tärkeää muistuttaa mieliin sekin tosiasia ja miettiä miten lukutaito vaikuttaa ihmisten elämään.

15.30-16 Eino Leino -lava
Andrei Sergejeff ja Joonas Maristo: Aikamme monta islamia
"Islam lokeroidaan helposti kahteen ääripäähän, vaikka kyseessä on monimuotoinen uskonto, joka elää ja muuttuu kaikkialla. Millaista on maanläheinen kansanislam? Onko salafistien toiminnassa jotain salaista? Miten islam näkyy Jay Z:n lyriikoissa? Haastattelijana Jaakko Hämeen-Anttila."
Islam kiinnostaa minua, haluaisin tietää siitä aina vaan lisää ja lisää, jotta ymmärtäisin paremmin islaminuskoisia ja osaisin toisaalta suodattaa mediasta vääristelevät jutut.

16-16.30 Louhi-lava
E-kirjojen suosio kasvaa -paneelikeskustelu
"E-kirjojen myynti ja kirjastojen lainausmäärät kasvavat. Mitä luetaan, kuka lukee, mitkä ovat e-kirjojen bestsellerit? Jari Järvelä, Mari Wärri, Taika Dahlbom ja Marja Hjelt keskustelevat E-kirjojen suosion kasvusta."
Itse huomasin e-kirjojen kätevyyden sen jälkeen kun hankin tabletin. Rakastuin etenkin Helmetin e-kirjavalikoimaan. Kirjoitin myös e-kirjojen lainaamisesta ja lukemisesta sekä parista e-kirjasovelluksesta.

16.30-17 Wine Corner
Tommi Uschanov: Hätä on tarpeen - kulttuuripessimismin nousi 1965-2016
"Uschanovin odotettu uusi kirja analysoi länsimaisen kulttuurin omakuvassa tapahtunutta isoa muutosta. Kehitysoptimismin on korvannut neuvottomuuden ja voimattomuuden valta. Onko pessimismiin aihetta vai paljastaako se vain osan kulttuurimme näkymistä?"
Tämä kuuluu vähän samaan sarjaan kuin ensimmäinen vinkkaamani ohjelma (Mitäs me länsimaalaiset!): olisi hyvä osata etäännyttää itsensä tästä ajasta ja ajatella sitä osana suurempaa kokonaisuutta.

17-17.30 Eino Leino -lava
Anna Kortelainen: Avojaloin - 20 tositarinaa Karjalan Kannakselta
"20 dramaattista ja koskettavaa tositarinaa, joita yhdistää elämä Kannaksella. Kirjassa tarinansa kertovat Laila Hirvisaari, Eeva Kilpi, Heikki Ylikangas sekä eri äidinkieliä puhuvat lapset ja vanhukset eri puolilta Kannasta."
Osa sukujuuristani on karjalaista perua, luonnollisesti kaikenlaiset tarinat karjalalaisista ihmisistä ja elämästä siellä kiinnostavat. Olin jo unohtanut tämän kirjan, joka minun piti lukea jo kun se ilmestyi.

17-18 Kullervo-lava
Sähkökirjojen tilauspalvelu – ratkaisu sähkökirjamarkkinan kasvuun Suomessa?
"Miksi sähkökirja ei ole lähtenyt Suomessa lentoon? Missä mennään nyt ja miten jakelu on kehittymässä? Pystyvätkö tilauspalvelut nostamaan sähkökirjojen käyttöä ja statusta? Miten voitto jaetaan kustantajien, kirjailijoiden ja palvelun kesken? Entä mitä lisäarvoa lukijat saavat? Keskustelemassa Fabulan edustajat, kustantajat, kirjailijat ja blogistit."
E-kirjasta povattiin perinteisen kirjan kovaa kilpailijaa sen ilmestyessä markkinoille. Ihan niin ei käynyt, vaan perinteinen kirja on edelleen lukijoiden suosikki.

Ohjelmatarjonta on runsasta, varsinaisen kirjamessuohjelman lisäksi näytteilleasettajilla on tietysti omia ohjelmiaan, mutta niitä en vielä ehtinyt vilkaista. Oliko listassani sellaisia keskusteluja, joita sinäkin aiot mennä kuuntelemaan? Nähdään messuilla! :)

PS. Jos et itse pääse paikan päälle nauttimaan messuhuumasta, monet kirjakaupat ja -palvelut antavat messualennuksen myös verkkokaupassan. Kurkkaa vaikka täältä. Somessa löydät Helsingin kirjamessuja koskevat jutut  hashtagilla #kirjamessut

20. lokakuuta 2015

Frank Martela: Valonöörit. Sisäisen motivaation käsikirja

Kuva kustantajan sivuilta.
Kirjan takakannen sisäpuolelta löytyy Twitter-tiivistelmä, eli kirjan ydinviesti 140 merkillä: "Hylkää onnen tavoittelu & ulkoinen suorittaminen. Keskity itseesi ja läheisiin ihmisiin. Arvokas & kaunis elämä on jo luonasi". Minusta tiivistelmä on hyvä, se kertoo lyhyesti ja ytimekkäästi sen, mistä tässä kirjassa on kysymys. Loput noin 300 sivua sisältävä ydinviestin perustelua ja taustoja, ja kertovat esimerkiksi miten oman sisäisen motivaationsa voi löytää.

Martela esittelee kirjassa motivaatiotimantin, jossa on eritelty ihmisen hengissäpysymiseen liittyvät perustarpeet ja psykologiset perustarpeet. Elossapysymiseen liittyvät hyväksyntä eli sosiaalisten normien noudattaminen sekä turvallisuuden takaaminen. Psykologiset perustarpeet liittyvät elämän merkityksellisyyden kokemukseen, eli ne vaikuttavat siihen kokeeko ihminen elävänsä elämisen arvoista elämää. Martelan mukaan neljä psykologista perustarvetta ovat läheisyys, hyväntekeminen, kyvykkyys ja vapaaehtoisuus. Kaikkia tarpeita on esitelty yksityiskohtaisesti kirjassa, ja kaikille esitetään myös tieteellinen, tutkimukseen perustuva tausta.

Teorian lisäksi kirja sisältää työkaluja, eli tehtäviä, valonööriksi kasvamisen tueksi. Tehtävien avulla voi tarkistaa oman elämänsä suuntaa ja pohtia tekeekö juuri nyt sellaisia asioita jotka kokee merkityksellisiksi. Martela esittelee myös syitä sille, miksi omaa elämäänsä on vaikea muuttaa merkitykselliseksi. Onnen tavoittelusta tämä kirja ei kuitenkaan kerro, sillä kirjan viesti on se, ettei onnea kannata tavoitella. Sen sijaan kannattaa tavoitella itselleen hyvää elämää, jolloin onni saattaa ilmaantua ikään kuin itsekseen.

Minulle tämä kirja tuli oikeaan aikaan, sillä elämässäni on juuri nyt tapahtumassa muutoksia. Olen jättämässä pitkäaikaisen työni, joka ei enää motivoinut minua ja söi enemmän voimavaroja kuin antoi. Nyt kokeilen toisenlaista työtä, ja ainakin toistaiseksi olen viihtynyt, töihin on mukava mennä. Psykologisista perustarpeista minulla tuntuu välillä korostuvan vapaaehtoisuus, sillä voin paljon paremmin, kun saan itse päättää, miten aikataulutan ja järjestän työni sen sijaan että joku muu tekee sen puolestani. Luin kirjan vasta työpaikan vaihdon jälkeen, joten kirja itsessään ei saanut minua tekemään radikaaleja muutoksia elämässäni. Se auttoi kuitenkin minua ymmärtämään itseäni taas vähän paremmin, ja antoi myös keinoja armeliaisuuteen itseä kohtaan.

Tärkein sanoma kirjassa oli kuitenkin mielestäni se, että jokainen voi elää vain omaa elämäänsä, joten siitä kannattaa tehdä sellainen, että itse viihtyy. Olen kauhulla kuunnellut joitakin tuttuja keski-ikäisiä, jotka kauhistelevat sitä miten kaukana eläkeikä vielä siintää. Heistä näkee kauas, ettei heidän työnsä ole sellaista, josta he nauttivat ja joka motivoisi heitä. Sen sijaan työ on pakollinen suoritus. Itse toivoisin löytäväni sellaiset työpolut, joissa viihdyn. Sellaiset työt, joista ei haluaisikaan jäädä heti eläkkeelle, koska työn tekeminen on niin kivaa. Harmi että sellainen asennoituminen tuntuu olevan pikkuisen kiellettyä, jostain syystä työstä ei oikeastaan saisi nauttia liikaa.

Martela kirjoittaa innostuneesti ja selkeästi, tieteelliset tutkimuksetkin on avattu "selkokielelle" ja kuvailtu niin käytännönläheisesti, ettei lukija välttämättä aina tajua lukevansa tieteellisen tutkimuksen tulosta. Hassua, miten niin yksinkertaisen kuuloisilla kokeilla tuotetaan maailmaan uutta tietoa. Minusta tämä kirja olisi hyvää lukemista ihan jokaiselle, mutta erityisesti niille jotka kokevat etteivät oikein viihdy omassa elämässään. Ja etenkin niille, jotka tuskastelevat työvuosien pituutta ennen eläkkeellepääsyä.

18. lokakuuta 2015

Kysymyksiä ja vastauksia -haaste

Mari Kirjakko ruispellosta -blogista heitti tunnustushaasteella, kiitos!


Tämä tunnustus siis sisältää haasteen, joka muuttuu matkan varrella. Jokainen haasteen saanut vastaa haastajan kysymyksiin ja lähettää haasteen eteenpäin itse keksimillään kysymyksillä.


Tunnustushaasteen säännöt ovat seuraavat:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi
2. Laita palkinto esille blogiisi
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Tässä Marin kysymykset ja omat vastaukseni niihin:

1. Kerro hyvä ja mahdollisimman varhainen lukumuisto.
Olen lukenut lapsena hurjan paljon ja kuulemma kaikenlaista puhelinluetteloista alkaen… Parhaiten mieleen ovat jääneet Nummelan ponitalli -kirjat ja Neiti Etsivät, myös Anna-sarjaa luin ahkerasti.

2. Kuka fiktiivinen hahmo on tehnyt sinuun erityisen vaikutuksen? Miksi?
Tämä vaihtuu tasaisin väliajoin. Yleensä viimeisin luettu kirja jää päähän pyörimään joksikin aikaa, ja silloin se viimeisin hahmokin tuntuu merkittävältä. En kuitenkaan osaa nostaa yhtä sellaista, joka olisi tehnyt niin suuren vaikutuksen, että ansaitsisi tämän tittelin.

3. Minkä kirjallisuuden lajin koet erityisen läheiseksi?
Kaunokirjallisuuden. Lukumakuni vaihtelee, välillä luen paljon historiallisia romaaneja putkeen, välillä dekkareita. Yritän lukea monipuolisesti, mutta pidän eniten selkeistä tarinoista jotka on kirjoitettu huolella.

4. Oletko haaveillut kirjailijuudesta?
Aina välillä. Luulen että se jääkin haaveeksi, olen niin itsekriittinen että en usko että voisin ikinä päästää tekstejäni maailmalle.

5. Mistä kirjasta tehty elokuva on mielestäsi epäonnistunut pahiten?
Yleensä petyn aina, kun katson kirjasta tehtyä elokuvaa. Oma mielikuvitukseni on vilkas ja luo vahvoja kuvia lukemieni kirjojen miljöistä, henkilöistä ja tapahtumista. Eikä elokuvantekijöiden mielikuvitus tietenkään ole koskaan samanlainen kuin minulla…

6. Minkä kirjan haluaisit nähdä elokuvana?
Galbraithin dekkarit voisivat olla mielenkiintoisia elokuvina tai tv-sarjoina. Olisi jännä nähdä, millainen Cormoran Strike olisi valkokankaalla, ja vastaisiko roolittajien näkemys yhtään omaani.

7. Limerikki vai haiku? Miksi?
Haiku. Minusta ne ovat kauniimpia ja tykkään siitä että niissä luonto on keskeisellä sijalla.

8. Paksu vai kaponen? Miksi?
Riippuu tapauksesta. Yleensä paksu, mitä paksumpi sen parempi. Toisinaan kaponenkin voi tosin tuntua liian paksulta. Tämä on kovin suhteellista.

9. Mistä kotonasi olevasta kirjasta et luopuisi? Miksi?
Tämä on vaikea kysymys, ja toivon etten koskaan oikeasti joudu valitsemaan sitä ainoaa kirjaa, jonka saan pitää. Luulen että päätyisin joko Kotiopettajattaren romaaniin, Ylpeyteen ja ennakkoluuloon tai johonkin ensimmäisistä Anna-kirjoista. Etenkin Anna-kirjat ovat minulle erityisen rakkaita.

10. Mitä teet kirjoille, joita et halua säilyttää?
Kirjasta riippuen lahjoitan kirjastoon, myyn kirppiksellä tai vien paperinkeräykseen. Kirjastoon päätyvät yleensä suhteellisen uudet ja suositut, joista on paljon varauksia, kirppikselle menevät vanhemmat kirjat ja pokkarit, paperinkeräykseen ne, jotka ovat jo kiertäneet tarpeeksi monta kirppisreissua eivätkä ole löytäneet uutta kotia.

11. Joululahjatoiveesi?
Yleensä lankaa tai kirjoja.


Tässä omat kysymykseni, jotka lähetän tunnustushaasteen mukana Marilelle (1001 kirjaa ja yksi pieni elämä), Elinalle (Luettua elämää), Janelle (Kirjan jos toisenkin), Hennalle (Hemulin kirjahylly) ja Margitille (Tarukirja).

1. Montako kirjaa sinulla on tällä hetkellä kesken? Mitä ne ovat?
2. Mikä on mieluisin lukupaikkasi?
3. Minkä kirjan hankit viimeksi?
4. Oletko kokeillut e-kirjan lukemista? Jos olet, mitä pidit?
5. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
6. Jos voisit hypätä mukaan jonkun kirjan tarinaan, minkä valitsisit? Miksi?
7. Mitkä kolme kirjaa ottaisit autiolle saarelle?
8. Keneen fiktiiviseen hahmoon haluaisit tutustua oikeassa elämässä?
9. Millaisia kirjoja luet mieluiten?
10. Onko sinulla aikaa lukea niin paljon kuin haluat?
11. Mikä on mielestäsi ulkonäöltään kaunein kirja?

10. lokakuuta 2015

Kaari Utrio: Oppinut neiti

Oppinut neiti on odottanut lukemista aika kauan. Muistaakseni ostin tämän muutama vuosi sitten tarjouksesta, ja se päätyi hyllyyn odottamaan sopivaa hetkeä. Ehkä äskettäin luettu Paperiprinssi innosti tarttumaan tähänkin.

Sofia Malm on Smolnan käynyt oppinut neiti, joka elättää itsensä omalla palkallaan. Hän on siis harvinaisuus aikansa naisten joukossa, eivätkä kaikki, säätyläiset varsinkaan, hänen tapaansa varauksetta ihaile. Tarina alkaa Pietarista, jossa Sofia tapaa Christian Hackfeltin, oikeastaan kirjaimellisesti törmää tähän. Heidän tiensä risteävät tarinan edetessä moneen otteeseen, Pietarin jälkeen Lapissa Porojärven pappilassa, Solbergan ja Silvan kartanoissa sekä Helsingin seurapiireissä. Rakkautta on ilmassa, mutta ympäristön odotukset ja toiveet painavat sekä Sofiaa että Christiania.

Kirjassa mielenkiintoisinta oli Lapin kuvaus. Muistaakseni en ole ennen lukenut Utrion teosta, jossa tapahtumat sijoittuisivat näin pohjoiseen, joten ympäristönvaihdos oli virkistävä. Melkoisen seikkailun Lappi päähenkilöille järjestääkin, sillä molemmat ovat vuorollaan kuolemanvaarassa. Seurapiirien jäykkyyteen Lapin vapaus antaa kaivattua vaihtelua niin kirjan henkilöille kuin lukijallekin. Samalla huomaa ihmettelevänsä, miten meillä nykypäivänä arkiset vuorovaikutuksen tavat ovat silloin olleet jotain poikkeuksellista ja paheksuttavaa. Eikä pelkästään naisten ja miesten välillä vaan myös eri säätyjä edustavien ihmisten välillä. Hetken osaan taas arvostaa vapauttani suunnitella itse elämääni ja vapautta seurustella sellaisten ihmisten kanssa kuin haluan.

Vaikka maisemanvaihdos toikin piristystä kirjaan, tämä ei silti ole parhaita lukemiani Kaari Utrion kirjoja. Henkilöt olivat kyllä mahtavia, karrikoituja kukin omalla tavallaan. Ruustinna Anna Pihlman oli minusta jo hiukan liian pitkälle viety kaikessa ilkeydessään ja juonittelussaan, ja hänen käytöksensä nosti niskavillani pystyyn. Voi olla että tarinan hajauttaminen moneen eri tapahtumapaikkaan hajotti hieman myös itse tarinaa, sillä ajoittain lukeminen vähän tökki. Tai ehkä Lapin tuntureiden jälkeen Etelä-Suomen maisemat vaan tuntuivat liian tavanomaisilta. :)

Kaikesta huolimatta pidin kirjasta. Tämän kohdalla loppuratkaisun arvaaminen teki lukemisesta jännittävämpää, tuntui että sivut hupenevat liian nopeaan tahtiin ja kaikki jää kesken. Loppuratkaisuun olin tyytyväinen, vaikka minusta sitä venytettiinkin hiukan liian pitkälle. Nämä Utrion epookkiromaanit ovat kyllä mainioita tuon ajan kuvaajia. Onneksi minulla on vielä näitä muutama lukematta, ja sen jälkeen voinkin aloittaa uuden kierroksen. Ja vanhempaa tuotantoa on tietysti vielä paljon lukematta, Utriohan on julkaissut huiman määrän kirjoja uransa aikana. Tästä pääset vielä hänen nettisivuilleen, jos haluat lisätietoja.

7. lokakuuta 2015

Taina Kinnunen: Vahvat yksin, heikot sylityksin. Otteita suomalaisesta kosketuskulttuurista

Kuva kustantajan verkkokaupan sivuilta
Mila Teräksen Harmaat enkelit ja Essi Kummun Lasteni tarina olivat kirjoja, joiden myötä kiinnostuin suomalaisten sotatraumoista ja niiden siirtymisestä sukupolvien yli. Vaikka olen aina ollut kiinnostunut historiasta ja Suomen sodista, Kummun kirja herätteli huomaamaan sotien arvet nykypäivän ihmisissä. Sitä ennen ei oikein osannut edes ajatella, että se mitä on tapahtunut vanhemmille tai isovanhemmille siirtyisi niin suoraan jälkipolville. Kun olen tutustunut aiheeseen enemmän, tuntuu yhteys luonnolliselta.

Kinnusen kirjan pääasia ei ole suomalaisten sotatraumojen siirtyminen, vaikka sitäkin aihetta sivutaan monessa kohdassa. Kirja kertoo suomalaisten kosketuskulttuurista, joka saattaa nostaa joidenkin suupieliä ylöspäin. Eihän meillä ole kosketusta, miten voi olla kosketuskulttuuriakaan? Samaa oli Kinnusellekin ihmetelty, kun hän oli kertonut tulevan kirjansa aiheesta.

Kirjassa on hyödynnetty 56 suomalaisen kosketuselämäkertoja, jotka Suomalaisen Kirjallisuuden Seura on kerännyt. Jotain aiheesta kertoo se, että elämäkerroista 38 tuli naisita ja 5 miehiltä. Kinnunen on käyttänyt aineistona myös opiskelijoidensa kosketuselämäkertoja ja haastatteluja. Elämäkertojen kirjoittajien äänet pääsevät tekstissä aika ajoin kuuluviin, sillä niitä siteerataan paljon. Niistä löysin ainakin itselleni tuttuja tunteita ja tapahtumia, ja uskon että moni suomalainen voi samaistua sitaatteihin.

Kirja jakautuu kolmeen osaan: lapsen koskettamiseen, kosketukseen parisuhteessa ja parantavaan kosketukseen. Etenkin ensimmäistä osaa lukiessa huomasin, miten koskettamista nykypäivänä vääristellään. Itsekin jouduin tarkistamaan asenteitani lasten koskettamista kohtaan, sillä varovaisuuden taakse paetaan herkästi niin, ettei lapsia oikeastaan uskalleta koskea esimerkiksi kouluissa lainkaan, vaikka he sitä kaipaisivatkin. Mediassa näkee vähän väliä juttuja siitä, miten juuri lapsiin on kohdistunut vahingoittavaa kosketusta ja sen seurauksena myös vahvistavaa kosketusta aletaan vältellä väärinymmärrysten pelossa.

Parisuhde-osassa oli paljon eri ääripäiden kosketusta: oli niitä, joiden liitto on kestänyt vuosikymmeniä ja jotka kokevat saaneensa ja saavansa riittävästi eri tyyppistä kosketusta. Toisena ääripäänä ovat kertomukset kylmistä liitoista, joissa toinen jää lähes täysin vaille tarvitsemaansa kosketusta ja toisaalta myös väkivaltaiset suhteet. Tekstissä väkivaltaa käsiteltiin neutraalisti ja aika objektiivisesti, mutta minulle nousi monesti karvat pystyy näitä tarinoita lukiessani.

Viimeisessä osassa käsiteltiin parantavaa kosketusta, eli ammatikseen koskettavia ihmisiä. Kosketuksen on todettu olevan tärkeää esimerkiksi sairauksista paranemisen kannalta, ja siksi hoitohenkilökunnan kosketuksella on tärkeä osa potilaan kohtaamisessa. Raja hyvältä ja pahalta tuntuvan kosketuksen välillä on usein hyvin häilyvä, ja kysyy ammattitaitoa ja kokemusta tietää, kuka haluaa ja sietää minkäkinlaista kosketusta. Myös eläimet mainittiin tässä luvussa, eikä kukaan varmaan voi kiistää eläimen silittämisen terapeuttisuutta.

Minulle suurin anti oli ensimmäinen osa, sillä siinä kerrottiin eniten traumojen siirtymisestä sukupolvien yli. Samalla tuotiin esille keinoja, joilla kierteen voi katkaista. Suosittelenkin kirjaa erityisesti tästä aiheesta kiinnostuneille, vaikka myös muut osat olivat mielenkiintoisia. Tekstiä on miellyttävää lukea, se ei ole liian tieteellistä vaikka tutkimuksiakin mainitaan. Vaikeita käsitteitä tai teorioita en kohdannut, ja tekstin "helppous" auttaa itse asian omaksumisessa. Kosketuksesta on ilmeisesti kaiken kaikkiaan aika vähän kirjallisuutta, ja suomalaisesta kosketuksesta sitäkin vähemmän.