10. toukokuuta 2017

Viime aikojen kirjallisia kohokohtia ja notkahduksia

Vaikka blogin puolella on ollut hiljaista, olen ehtinyt lukea ihan mukavasti. Tähän postaukseen ajattelin koota viime aikoina lukemistani kirjoista sekä iloisesti yllättäneet että pettymyksiä tuottaneet. Päivitän säännöllisesti lukemieni kirjojen ja Helmet-haasteen listaa, vaikka en ehdikään kirjoittaa jokaisesta kirjasta omaa postausta. Listat löytyvät täältä.

Toivon että ehtisin jatkossa kirjoittaa vähän useammin ja pidemmin, alkuvuodesta vaan on tahti ollut aikamoinen sekä kotona että töissä. Olen kuitenkin ollut iloisesti yllättynyt siitä miten paljon olen ehtinyt lukemaan tämän kaiken härdellin keskellä.


Iloisesti yllättäneet


Guzel Janiha: Suleika avaa silmänsä

Tähän kirjaan tartuin kirjaston asiakkaan suosituksesta. Hän sanoi, että ei yleensä lue paksuhkoja kirjoja, mutta tämä oli pakko ahmia alusta loppuun, tarina on niin vetävä. Ja niin se olikin. Vaikka aihe on vaikea ja vaiettukin, mukautuvaiseen Suleikaan kiintyy ja hänen tietään kulakkien joukkosiirrossa seuraa välillä vähän turhankin voimakkaasti eläytyen. Tämä kirja on raskas, mutta hieno. Ja tässä on jälleen kirja, jonka lukemalla voi oppia huimasti uutta itänaapurimme historiasta.


Jojo Moyes: Parillisia ja parittomia

Olin ladannut tälle tämän vuoden uutuudelle ihan kohtuuttomat odotukset ja se ylitti ne kirkkaasti. Luin tätä yhden viikonlopun ja keräsin puolisolta jälleen kummastuneita katseita kun kikattelin itsekseni sohvankulmassa. Tässäkin aiheet ovat rankkoja, mutta niiden käsittely humoristista ja viihdyttävää. Moyes osaa tehdä henkilöistään sellaisia, joihin minä pystyn samaistumaan. Täydellinen rentoutumiskirja!


Ilana Aalto: Paikka kaikelle. Mistä tavaratulva syntyy ja kuinka se padotaan

Olen lukenut viime aikoina järjestämisoppaan toisensa perään, mutta tämä oli niistä kirkkaasti paras. Tässä ei ollut oikeastaan kauheasti konkreettisia siivousvinkkjä, vaan pohdintaa siitä, miten nykytilanteeseen on jouduttu. Kirjailija ei myöskään yrittänyt tyrkyttää yhtä tiettyä tapaa tai siisteyden tasoa kaikille, vaan korosti sitä että jokaisella on oma sopiva tavaramääränsä ja siisteystasonsa. Teksti oli sujuvaa ja viimeisteltyä, ja tietokirjaksi tämä oli hyvin mukaansatempaava.


Laura Lähteenmäki: Korkea aika

Anna ja Olavi Otson evakkoperheen vaiheita oli mielenkiintoista seurata, sillä myös omassa suvussani on Karjalan evakkoja. Annan ja Olavin elämän lisäksi päästään seuraamaan koko myöhemmän suvun vaiheita aina nykypäivään asti, jolloin osa suvun salaisuuksista alkaa nähdä päivänvalon. Itselleni mielenkiintoisinta oli lukea miten evakoihin suhtauduttiin, joka paikassa kun ei oltu avosylin vastaanottamassa tavoiltaan ja puheeltaan erilaisia ihmisiä.


Pettymyksen aiheuttaneet


Veera Vaahtera: Sopivasti sekaisin

Olin varannut tämän kirjastosta kauan ennen kuin kirja ilmestyi, ja haettuani varauksen ihmettelin hetken että miksi ihmeessä olen tämän halunnut lukea, kirjan kansi nimittäin oli aika kauhea. Takakannen luettuani muistin syyn olleen tapahtumien sijoittuminen kirjastoon. Tämä kirja olisi varmaan lomalukemisena rannalla ihan hyvä. Siinä käsitellään vaikeita aiheita, mutta vähän kaikkea karrikoidaan eikä se oikein minusta näihin aiheisiin istu. Ihan viihdyttävä kirja kuitenkin, vaikka aineksia olisi ollut aiheiden syvällisempäänkin käsittelyyn.

Clare Macintosh: Annoin sinun mennä

Tätä kirjaa on viime aikoina rummutettu joka paikassa, onneksi olkoon jos et ole vielä tästä kuullut. Kirja on kirjoittajan esikoinen, saanut jo arvostetun palkinnon ja kansiliepeissä on muiden kirjailijoiden ylistäviä kommentteja. Alun perin arastelin tähän tarttumista, koska tarina alkaa siitä kun pieni poika jää auton alle ja syyllinen pakenee paikalta. Kirjassa kuvattiin erityisen hyvin poliisin työskentelyä (kirjoittaja on entinen poliisi), juoni oli ihan ok ja yllättävät käänteetkin ihan hyviä. Kirjan aiheet olivat vakavia ja herättivät ajatuksia, siitä pisteet. Loppu jäi ärsyttämään, sillä sen voi tulkita monella tavalla, ja minuun uppoaa parhaiten yksiselitteiset loput.

Barbara Taylor Bradford: Cavendon Hall. Uuden ajan portailla

Tätä mainostetaan erityisesti Downton Abbeyn faneille, ja siinä ominaisuudessa minäkin tämän luin. Alkulehdillä oli monta sivua henkilöitä, joten päädyin piirtämään sukukaavion sekä kartanon isäntäväestä että palvelusväestä. Ilman kaaviota olisinkin ollut pyörällä päästäni. Tässä kirjassa tarina oli minusta ihan hyvä, mutta tuntui siltä että se oli kirjoitettu kiireessä ja huolimattomasti. Kieli oli tönkköä ja dialogit epäluontevia.

Mira Ahjoniemi: Loistava järjestys

Alkuvuonna kahlaamiini raivauskirjoihin kuuluu myös pettymyksen aiheuttanut kirja. Tämä oli iloisesti yllättäneen raivauskirjan vastakohta, jossa kerrottiin itsestäänselvyyksiä ja tyrkytettiin yhtä tapaa ja siisteyden tasoa kaikille. Kirja oli saanut innoituksensa Kon Marista, siinä ehkä syy tiukalle konseptille. Tästä en muista konkreettisia juttuja, mutta muistan tuhahdelleeni ja vuodattaneeni puolisolleni joitain kirjan älyttömimpinä pitämiäni kohtia.

Peter Wohlleben: Puiden salattu elämä (jäi kesken)

Tämäkin kehuttu kirja tuotti pettymyksen, jopa sellaista laatua olevan että jätin kirjan kesken. Syynä oli ehkä elämäntilanne enemmän kuin itse kirja. Sisältö oli kyllä mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää, mutta kielipoliisiminäni hermostui niin etten pystynyt enää ärtymättä jatkamaan lukemista. Jossain vaiheessa huomasin että tekstin kappalejako oli totutusta poikkeava, tekstin kappaleet saattoivat olla monen sivun pituisia. Kun huomasin tämän, en pystynyt enää keskittymään tekstin sisältöön, vaan aloin miettiä missä kohdin olisi voinut tehdä kappalejakoja. Sitten kun saan kielipoliisini rauhoiteltua, saatan ehkä vielä palata tämän pariin. (Vika ei ole kirjoittajassa, joka ei ammatiltaan edes ole kirjailija, enemmän ihmettelen kirjan toimittajia.)


Tässä siis muutamia alkuvuoden huippuja ja notkahduksia. Oletko lukenut jonkun näistä? Olis mukava kuulla oma mielipiteesi!

7. toukokuuta 2017

Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär

Kansikuva kustantajan sivuilta.
Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan jokainen osa on ollut hartaasti odotettu, ja kirja on yleensä palkinnut odotuksen. Tällä kertaa en valitettavasti voi sanoa samaa. Sarjan edelliset osat ovat minusta olleet napakoita kokonaisuuksia, juoni on vetänyt kirjan ensi sivuilta asti ja kohtaamiset historiallisten merkkihenkilöiden kanssa ovat olleet luontevan tuntuinen osa tarinaa. Tällä kertaa kirjan juoni tuntui rikkonaiselta, merkkihenkilöitä vilisi nurkissa epäuskottavan usein ja kirjasta puuttui jotenkin se tuttu "jokin".

Ruokarouvan tyttäressä kertojan vuoron saa Idan tytär Kirsti, joka opiskelee yliopistossa ja seurustelee kasvattisisarensa Allin kanssa muiden helsinkiläisten opiskelijoiden kanssa. Kirsti opiskelee romaanista filologiaa ja ranskan kieltä, Alli kansanrunoutta. Kirjan alkupuolella pääpaino onkin pitkälti Allin edesottamuksissa, ja mukana pyörivät myös Tulenkantajat. Kirsti itse tuntuu kirjan alkupuolella olevan välillä sivuhenkilönä tapahtumissa.

Etukäteen ajattelin, että kirja keskittyisi Kirstin Pariisissa viettämään aikaan. Siihen minusta viittaavat sekä kansikuva, takaliepeen esittelyteksti että kirjasta etukäteen lukemani tiedot. Odottelin Kirstin Pariisinmatkaa malttamattomana, kunnes kirjan puolivälissä sinne lopulta päästiin. Kirjan jälkimmäinen puoli olikin selvästi enemmän Kirstin omaa tarinaa. Juoni imaisi minut mukaansa oikeastaan vasta kun Kirsti pääsi Pariisiin.

Pettymykseeni lukijana on varmasti monia syitä, eikä pienin niistä ole se että kertoja vaihtuu. Minun on aina ollut vaikea luopua tutuista kertojista sellaisissa sarjoissa, joissa aika kuluu ja sukupolvet vaihtuvat. Vaikka tapahtumien kannalta olikin varmasti järkevää siirtää vetovastuu Kirstille, minusta tuntui silti että Ida oli yhtäkkiä syrjäytetty kokonaan. Olisi ollut mielenkiintoista saada kuulla hänenkin ajatuksiaan. Ehkä Ida ja Kirsti olisivat voineet toimia kertojina vuorotellen? Sitä paitsi minusta kertoja kuulosti vähän liian samankaltaiselta kuin Ida, Kirsti tuntui vähän turhan suoralta kopiolta äidistään.

Toinen syy oli merkkihenkilöiden kohtaamiset, joita oli tähän kirjaan mahdutettu aika tavalla. Edellisissä osissa on minusta ollut selkeämmin yksi keskeisempi merkkihenkilö, jonka rinnalla muut käyvät pienemmissä rooleissa. Tällä kertaa yhtä keskeistä merkkihenkilöä ei tuntunut olevan, vaan esimerkiksi Tulenkantajat pyörähtelivät tarinassa sellaiseen tahtiin että sekosin jatkuvasti nimissä ja henkilöissä. Suomen osuus oli minusta vielä uskottavuuden rajoissa, kun piirit ovat pienet ja Alli runonlausujana tapasi myös runoilijoita. Kun siirryttiin Pariisiin, uskottavuus hävisi jo siinä, miten usein Kirsti törmäsi sattumalta Hemingwayhyn. Pariisi oli jo 1920-luvulla suurkaupunki, eikä jatkuva yhteentörmäily tuntunut minusta kovin todennäköiseltä. Uskottavuusongelmia oli siinäkin, millaisessa arvossa Kirstiä Chanelilla pidettiin.

Kolmanneksi tämä kirja tuntui jotenkin keskeneräiseltä niin tekstin sisällöltä kuin ulkoasultaankin. Edellisistä osista ei juuri ole kirjoitusvirheitä löytynyt, toisin kuin tästä uusimmasta. Juonen kannalta moni asia jäi minusta liian levälleen, kuten esimerkiksi Eliaksen hämärähköt bisnekset (tai niin olin lukevinani rivien välistä) ja Eliaksen hahmo muutenkin.

Kirstin Pariisissa viettämä aika oli minusta mielenkiintoisinta luettavaa. Oli hienoa lukea miten hyvin nuori suomalaisnainen asettui taloksi suurkaupunkiin ja myöhemmin opasti muita tulokkaita kaupungin tavoille.

Historiallisten tapahtumien kuvaukset ovat olleet tämän sarjan upeinta antia, niin myös tässä kirjassa. Voin vain kuvitella, mikä määrä taustatyötä jokainen sarjan kirja on vaatinut, ja silti kirjat ovat ilmestyneet vuoden välein. Arkistomateriaalien lukemisesta on pitkä matka tarinan taustan luomiseen, ja minusta nämä taustat ovat olleet taidokkaasti tehtyjä. Moneen otteeseen olen tämän sarjan kirjoja lukiessani pohtinut että ovatkohan nämä päähenkilöt sittenkin oikeita historiallisia henkilöitä. Ruokarouvan tyttäressä huomasin pohtivani tätä Allin kohdalla.

Vaikka tämä osa olikin pettymys, odotan silti innolla sarjan seuraavaa osaa, ja toivon että sekään ei jää viimeiseksi. Järjen ja tunteen tarinoita -sarjan viimeinen osa ajoittui nykyaikaan, vaikka ajallisesti kirjojen tapahtumissa olikin monen kymmenen vuoden väli. Ehkä tämä sarja voisi viedä lukijan nykyaikaan saakka ilman vuosien harppauksia kirjojen välillä. Lupasin itselleni että ennen seuraavan osan ilmestymistä luen uudelleen kaikki ilmestyneet osat, sen verran hatarat ovat muistikuvani sarjan alkuosista.


Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtiin

7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja
8. Suomen historiasta kertova kirja
29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia
34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt
37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit
48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän
49. Vuoden 2017 uutuuskirja

Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär. Otava 2017, 496 sivua.