Viime aikojen kirjallisia kohokohtia ja notkahduksia

Vaikka blogin puolella on ollut hiljaista, olen ehtinyt lukea ihan mukavasti. Tähän postaukseen ajattelin koota viime aikoina lukemistani kirjoista sekä iloisesti yllättäneet että pettymyksiä tuottaneet. Päivitän säännöllisesti lukemieni kirjojen ja Helmet-haasteen listaa, vaikka en ehdikään kirjoittaa jokaisesta kirjasta omaa postausta. Listat löytyvät täältä.

Toivon että ehtisin jatkossa kirjoittaa vähän useammin ja pidemmin, alkuvuodesta vaan on tahti ollut aikamoinen sekä kotona että töissä. Olen kuitenkin ollut iloisesti yllättynyt siitä miten paljon olen ehtinyt lukemaan tämän kaiken härdellin keskellä.


Iloisesti yllättäneet



Tähän kirjaan tartuin kirjaston asiakkaan suosituksesta. Hän sanoi, että ei yleensä lue paksuhkoja kirjoja, mutta tämä oli pakko ahmia alusta loppuun, tarina on niin vetävä. Ja niin se olikin. Vaikka aihe on vaikea ja vaiettukin, mukautuvaiseen Suleikaan kiintyy ja hänen tietään kulakkien joukkosiirrossa seuraa välillä vähän turhankin voimakkaasti eläytyen. Tämä kirja on raskas, mutta hieno. Ja tässä on jälleen kirja, jonka lukemalla voi oppia huimasti uutta itänaapurimme historiasta.



Olin ladannut tälle tämän vuoden uutuudelle ihan kohtuuttomat odotukset ja se ylitti ne kirkkaasti. Luin tätä yhden viikonlopun ja keräsin puolisolta jälleen kummastuneita katseita kun kikattelin itsekseni sohvankulmassa. Tässäkin aiheet ovat rankkoja, mutta niiden käsittely humoristista ja viihdyttävää. Moyes osaa tehdä henkilöistään sellaisia, joihin minä pystyn samaistumaan. Täydellinen rentoutumiskirja!



Olen lukenut viime aikoina järjestämisoppaan toisensa perään, mutta tämä oli niistä kirkkaasti paras. Tässä ei ollut oikeastaan kauheasti konkreettisia siivousvinkkjä, vaan pohdintaa siitä, miten nykytilanteeseen on jouduttu. Kirjailija ei myöskään yrittänyt tyrkyttää yhtä tiettyä tapaa tai siisteyden tasoa kaikille, vaan korosti sitä että jokaisella on oma sopiva tavaramääränsä ja siisteystasonsa. Teksti oli sujuvaa ja viimeisteltyä, ja tietokirjaksi tämä oli hyvin mukaansatempaava.



Anna ja Olavi Otson evakkoperheen vaiheita oli mielenkiintoista seurata, sillä myös omassa suvussani on Karjalan evakkoja. Annan ja Olavin elämän lisäksi päästään seuraamaan koko myöhemmän suvun vaiheita aina nykypäivään asti, jolloin osa suvun salaisuuksista alkaa nähdä päivänvalon. Itselleni mielenkiintoisinta oli lukea miten evakoihin suhtauduttiin, joka paikassa kun ei oltu avosylin vastaanottamassa tavoiltaan ja puheeltaan erilaisia ihmisiä.


Pettymyksen aiheuttaneet



Olin varannut tämän kirjastosta kauan ennen kuin kirja ilmestyi, ja haettuani varauksen ihmettelin hetken että miksi ihmeessä olen tämän halunnut lukea, kirjan kansi nimittäin oli aika kauhea. Takakannen luettuani muistin syyn olleen tapahtumien sijoittuminen kirjastoon. Tämä kirja olisi varmaan lomalukemisena rannalla ihan hyvä. Siinä käsitellään vaikeita aiheita, mutta vähän kaikkea karrikoidaan eikä se oikein minusta näihin aiheisiin istu. Ihan viihdyttävä kirja kuitenkin, vaikka aineksia olisi ollut aiheiden syvällisempäänkin käsittelyyn.


Tätä kirjaa on viime aikoina rummutettu joka paikassa, onneksi olkoon jos et ole vielä tästä kuullut. Kirja on kirjoittajan esikoinen, saanut jo arvostetun palkinnon ja kansiliepeissä on muiden kirjailijoiden ylistäviä kommentteja. Alun perin arastelin tähän tarttumista, koska tarina alkaa siitä kun pieni poika jää auton alle ja syyllinen pakenee paikalta. Kirjassa kuvattiin erityisen hyvin poliisin työskentelyä (kirjoittaja on entinen poliisi), juoni oli ihan ok ja yllättävät käänteetkin ihan hyviä. Kirjan aiheet olivat vakavia ja herättivät ajatuksia, siitä pisteet. Loppu jäi ärsyttämään, sillä sen voi tulkita monella tavalla, ja minuun uppoaa parhaiten yksiselitteiset loput.


Tätä mainostetaan erityisesti Downton Abbeyn faneille, ja siinä ominaisuudessa minäkin tämän luin. Alkulehdillä oli monta sivua henkilöitä, joten päädyin piirtämään sukukaavion sekä kartanon isäntäväestä että palvelusväestä. Ilman kaaviota olisinkin ollut pyörällä päästäni. Tässä kirjassa tarina oli minusta ihan hyvä, mutta tuntui siltä että se oli kirjoitettu kiireessä ja huolimattomasti. Kieli oli tönkköä ja dialogit epäluontevia.


Alkuvuonna kahlaamiini raivauskirjoihin kuuluu myös pettymyksen aiheuttanut kirja. Tämä oli iloisesti yllättäneen raivauskirjan vastakohta, jossa kerrottiin itsestäänselvyyksiä ja tyrkytettiin yhtä tapaa ja siisteyden tasoa kaikille. Kirja oli saanut innoituksensa Kon Marista, siinä ehkä syy tiukalle konseptille. Tästä en muista konkreettisia juttuja, mutta muistan tuhahdelleeni ja vuodattaneeni puolisolleni joitain kirjan älyttömimpinä pitämiäni kohtia.


Tämäkin kehuttu kirja tuotti pettymyksen, jopa sellaista laatua olevan että jätin kirjan kesken. Syynä oli ehkä elämäntilanne enemmän kuin itse kirja. Sisältö oli kyllä mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää, mutta kielipoliisiminäni hermostui niin etten pystynyt enää ärtymättä jatkamaan lukemista. Jossain vaiheessa huomasin että tekstin kappalejako oli totutusta poikkeava, tekstin kappaleet saattoivat olla monen sivun pituisia. Kun huomasin tämän, en pystynyt enää keskittymään tekstin sisältöön, vaan aloin miettiä missä kohdin olisi voinut tehdä kappalejakoja. Sitten kun saan kielipoliisini rauhoiteltua, saatan ehkä vielä palata tämän pariin. (Vika ei ole kirjoittajassa, joka ei ammatiltaan edes ole kirjailija, enemmän ihmettelen kirjan toimittajia.)


Tässä siis muutamia alkuvuoden huippuja ja notkahduksia. Oletko lukenut jonkun näistä? Olis mukava kuulla oma mielipiteesi!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Enni Mustonen: Ruokarouva

Enni Mustonen: Pohjatuulen tarinoita

Sofi Oksanen: Puhdistus