29. elokuuta 2012

Enni Mustonen: Pohjatuulen tarinoita

Pohjatuulen tarinoita on oikeastaan trilogia, joka kertoo Lapista kotoisin olevan suvun naisista ja heidän elämiensä käännekohdista. Sarjaan kuuluu kirjat Lapinvuokko, Jääleinikki ja Kultarikko. Ensimmäinen kirja sijoittuu ajallisesti Lapin sodan aikoihin, toinen 1960-luvulle ja kolmas 1980-luvun loppuun. Maantieteellisesti kirja alkaa Rovaniemeltä ja päätyy Ruotsin kautta Enontekiön Hetan kylään. Toisessa kirjassa suurin osa tapahtumista sijoittuu Saksaan ja Sveitsiin, ja kolmannessa palataan Suomen Lappiin ja Hettaan. Yritän kertoa jotain juonesta paljastamatta kuitenkaan liikaa... :)



Annikki Hallavaara pääsee ylioppilaaksi ja suunnittelee elämäänsä eteenpäin. Myös rakkaudesta haaveillaan ja ehkä hätäilläänkin, mutta sodan alettua muuttuu ihmisten elämä myös Rovaniemellä, kaukana rintamasta. Sota tulee lähemmäs, kun saksalaiset saapuvat. Annikki pääsee töihin saksalaiselle upseerille sihteeriksi, eikä suhde ole aina ihan ammatillinen. Lapin evakuointi Ruotsin puolelle on koetteleva kokemus, mutta siitäkin selvitään hengissä. Ja Ruotsista löytyy ammattikin, joka auttaa leivän syrjään kiinni, kun Annikki palaa takaisin Suomeen. Annikki on henkilönä sitkeä ja järkevä, vaikka sota heittääkin monenlaista hankaluutta ja kauhua ihmisten elämiin.



Kirjan toisessa osassa seurataan Annikin tyttären, Eliisan, elämää noin parikymppisenä. Sairaanhoitajaksi valmistuttuaan hän päättää hakea töitä Saksasta Rovaniemen heikon työtilanteen vuoksi. Saksaan hän sitten päätyykin, äitinsä vastustuksesta huolimatta. Vieraassa maassa töiden aloittaminen on alkuun hankalaa, sillä kielimuuri on korkea koulusaksasta huolimatta. Oltuaan Saksassa jo jonkin aikaa hän törmää sinne harjoitteluun tulleeseen lääkäriin, ja sen jälkeen asiat tapahtuvatkin melko nopeasti. Kulttuurishokki on melkoinen, sillä tohtori Felderin perhe on tavoiltaan vanhanaikaisen hienostunut eikä suhtaudu suomalaiseen sairaanhoitajattareen ensinäkemältä kovin suopeasti. Eliisan elämän käännekohdat ja ongelmat ovat jo ihan eri luokkaa kuin äitinsä, vaikka aikaa on välissä vain parikymmentä vuotta. Annikin kohdalla moni hankaluus oli käytännöllinen, kun Eliisan elämässä ongelmat ovat jollain tapaa näkymättömämpiä, liittyen juuri käyttäytymiseen, toisiin ihmisiin suhtautumiseen ja elämiseen erilaisessa kulttuurissa.



Sarjan päättävässä kolmannessa osassa on pääosassa Heidi, Eliisan tytär ja Annikin tyttärentytär. Heidi on valinnut urakseen matkailun, ja suorittaa loppuharjoitteluaan Hong Kongissa hienossa hotellissa, kun käsky käy isoäitiä hoitamaan Suomeen. Annikki on kolarissa loukkaantunut, ja tarvitsee apua selvitäkseen leikatun lonkkansa kanssa arjesta. Heidi siis lähtee Suomeen vetreyttämään kankeaa suomen kieltään ja elämään äitinsä lapsuuden maisemissa. Sattumusten kautta Heidi ja Annikki päätyvät lähellä olevaan Anninpirtin lomakylään, jossa laajennustyöt ovat vielä pahasti vaiheessa, vaikka ensimmäiset vieraat ovat tulossa muutaman viikon päästä. Heidi saa auttamisesta mielekästä tekemistä ja valaa myös Arttuun, paikan pitäjään, uskoa ja luottamusta tulevaan. Heidin elämän käännekohdat eroavat melkoisesti Annikin nuoruudesta, mutta myös äitinsä nuoruudesta. Vaikka kaikki suvun naiset ovat olleet toimekkaita ja itsenäisiä, pääsee Heidin oma-aloitteisuus ja tarmokkuus ihan eri tavalla esille kuin Eliisan tai Annikin aikoinaan. Onhan maailmakin tietysti ihan erilainen.

Pidin kaikista sarjan kirjoista, eniten kyllä ensimmäisestä. Olen lukenut Enni Mustosen kirjoja paljon aikasemminkin, vaikka viimeisestä onkin kyllä jo aikaa. Suosikkini on järjen ja tunteen tarinoita -sarja ja sen toimelias Hilma. Mielestäni Pohjatuulen tarinoita ei ole ihan yhtä huolellisesti ja viimeistellysti kirjoitettu kuin Järjen ja tunteen tarinat. Kaikissa Mustosen kirjoissa olen kiinnittänyt huomiota pieniin ristiriitaisuuksiin ja sekaannuksiin, kuten esimerkiksi henkilöiden nimien vaihtumiseen. Jos nimi on kerran koko kirjassa väärin, sen antaa ehkä anteeksi, mutta Pohjatuulen tarinoita -sarjan viimeiseen osaan on Eliisan veljen nimi kokonaan muuttunut. Huomasin tämän niin helposti ehkä siksi, että luin kirjat nopeasti peräkkäin, ja hämmennys oli alkuun suuri. Pakko oli käydä tarkistamasta edellisen kirjan lehdiltä nimi, ja todeta sen tosiaan vaihtuneen ilman selityksiä tuosta noin vaan. Ehkä kyseessä on joku luonnosvaiheesta jäänyt virhe, mutta mielestäni silti häiritsevä.

Sekaannuksista ja nimien vaihtumisesta huolimatta Mustosen teksti on mukaansatempaavaa ja nopealukuista. Historia kietoutuu niin vahvasti mukaan tarinoihin, että huomaan muistavani nykyään Suomen historian vaiheita paljon paremmin kuin ennen kiitos luettujen historiallisten romaanien. Mustosen kirjat ovat yleensä loppujen lopuksi onnellisia tarinoita, ja ainakin Pohjatuulen tarinoita -kirjat olivat jossain määrin vähän liiankin ennalta-arvattavia. Kun teksti muuten on ihanan sujuvaa ja sivujuonia on riittävästi, ei sekään haitannut. Ja minusta on välillä ihana lukea sellaisiakin kirjoja, joiden tiedän loppuvan onnellisesti.


7 kommenttia:

  1. Minäkin olen juuri lukenut kyseisen trilogian, kaksi ensimmäistä osaa heinäkuussa ja uutukaisen tässä kuussa. Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että yhtäkillinen nimimuutos oli häiritsevä. Samoin olen samaa mieltä siitä, että teksti ei ole kovinkaan viimeisteltyä ja epäjohdonmukaisuuksia löytyy varmaan jokaisesta kirjasta, jonka hän on kirjoittanut Mustosen tai Mannisen nimellä. Mustosen nimellä olen tosin lukenut vain tämän sarjan, mutta kumminkin.

    Minun suosikkini oli tämä viimeinen teos, sillä ensimmäinen osa oli mielestäni jotenkin kaunisteleva ja romantisoiva, epätodellinen vaikkakin mukaansatempaava sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole vielä lukenut yhtään hänen Mannisen nimellä kirjoittamaansa kirjaa, joten en osaa tuosta sanoa. Hauskaa että meillä on ihan eri suosikit :)

      Poista
    2. Minä puolestani pidin ensimmäisestä eniten. Se on niin autenttinen, ihmetten kirjailijan kytkentöjä rovaniemeen; niin moni, jopa nimikin on tuttu, varsinkin mitä lyseon opettajistoon tulee. tosin Jääleinikissäkin on paljon yhtymäkohtia Rovaniemeen, aikaan, jota Eliisa elää.-

      Ensimmäinen oli kaikkea muuta kuin kaunisteleva, varsinkin tuon Annikin ja saksalaisen kohtaaminen, sakalaisten äklillinen poislähtö, sillä niinhän tapahtui!
      - Rovaniemen tuho, meillä kotona on kuva, josta näkyy - ei mitään.

      Kaikki, tämä sota-aika etenkin, on ollut myös äitini elämää.

      Poista
  2. Onpas sinulla ihana ja persoonallinen blogi! :) Linkitän ja seuraan.

    VastaaPoista
  3. Komppaan Mariaa, multakin löytyy jotain ♥

    VastaaPoista

Mitä mieltä sinä olet?