30. kesäkuuta 2012

Anna-Kaisa Pitkänen: Omalaatuinen ystäväni

Tästä kirjasta kiinnostuin lukaistuani nopeasti kotiin tulleen Yhteishyvä-lehden. Siellä oli lyhyt esittely kirjasta, ja tietenkin se oli sitten heti luettava. Olen entinen heppatyttö, ja vieläkin välillä haaveilen talleilla käymisestä. Alakouluikäisenä suurkulutin kaikennäköisiä hevoskirjoja, ja mieleenpainuvimmat niistä olivat Chrisse Fagerströmin kuvaukset omasta arjestaan hevosten kanssa. Tässä Pitkäsen kirjassa oli jotain samankaltaista noiden Fagerströmin kirjojen kanssa, vaikka tämä kirja olikin pohdiskelevampi ja taustatietoa enemmän esittelevä.



Kirja kertoo yhteisen sävelen etsimisestä ja löytämisestä erikoislaatuisen Varjo-ruunan ja kirjoittajan välillä. Kirja kattaa monen vuoden ajanjakson aina hevosen ostamisesta melkein nykyhetkeen. Varjon kanssa kirjoittaja joutuu kyseenalaistamaan omia käsityksiään hevosten kanssa toimimisesta ja niiden kouluttamisesta. Yleisesti vallalla olevat ajatukset ja käytännöt eivät toimi Varjon kanssa, joka stressaantuu helposti erilaisista asioista kuten suorittamisesta, ruoan myöhästymisestä tai rutiinien häiriintymisestä. Varjon kanssa työskennellessään kirjoittaja joutuu tekemään matkan myös omaan itseensä ja käsittelemään esimerkiksi pelkojaan ja niiden kanssa toimeen tulemista.

Teksti on ihanan sujuvaa ja luonnollista, johtuen ehkä siitä, että viime aikoina olen lukenut lähinnä käännöskirjallisuutta. Vaikka käsiteltäviin asioihin paneudutaan tarkasti, niitä ei kuitenkaan vatvota niin pitkään, että lukija kyllästyy. Taustakirjallisuutta ja tutkimuksia tuodaan esille sopivasti muun tekstin lomassa, eikä  kirjoittaja sorru vain eri lähteiden referointiin ja yhdistelemiseen. Lukijalle tulee kuitenkin tunne siitä, että kirjoittaja on tehnyt hyvin laajan kartoituksen asiaan liittyvistä kirjoista ja tutkimuksista. Eniten pidin käytännön jatkuvasta läsnäolosta. Muutaman sivun teoreettisemman pohdinnan jälkeen palattiin takaisin Varjon kanssa työskentelyyn ja siihen, miten nämä teoriat toimivat ja näkyvät käytännössä juuri tämän hevosen kohdalla.

Kirjoittaja on opiskellut psykologiaa, ja se paistaa tekstistäkin esille välillä hyvin selkeästi. Joissain kohdin viitataan moneen eri aivojen osa-alueeseen, ja nimet ovat varmaankin psykologiaa vähän tai ei yhtään opiskelleelle aika lailla hepreaa. Vaikka itsellänikin on muutama kurssi psykologiaa luettuna ja tunnistan käytetyt sanat, ei niiden käyttö kuitenkaan tuo itselleni sen kummempia ahaa-elämyksiä. Onneksi näitä psykologian sanastoon kuuluvia termejä ei sentään ole kovin paljon.

Kaiken kaikkiaan kirja oli ajatuksia herättävä, ja varsinkin entisen hevostytön ajatusmaailmaa ravistava. Olen itsekin harrastanut siinä maailmassa, jossa hevoselle pitää olla pomo, ja jossa kovakouraiset otteet ovat vain tarkoituksemukaisia. Tuohon maailmaan kuuluu myös se, että ei-toivottu käytös saadaan kitkettyä rankaisemalla. Tätä taustaa vasten Pitkäsen ajatukset pehmeämmästä toiminnasta ja kumppanuudesta hevosen kanssa olivat omasta mielestäni oivaltavia ja tervetulleita. Ehkä omaa ajatusmaailmaani on jo muokannut koirani, joka löytökoirataustansa takia ei siedä kovia otteita vaan tarvitsee enemmänkin hellyyttä ja rohkeuden kasvattamista kehujen ja namien avulla. Vaikka kirjassa käsiteltiin aihetta eri eläimen kautta, löysin siitä myös monia yhtymäkohtia omaan koiraani ja sen käytökseen. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka haluavat tutustua toisenlaiseen tapaan toimia hevosten kanssa. Ja miksei myös muiden eläinten kanssa.


Anna-Kaisa Pitkänen: Omalaatuinen ystäväni. Kuinka hevoseni opetti minulle toisin katsomisen taidon
Kustantaja: Kirjapaja 2012
Sivuja: 194


Agatha Christie: Askel tyhjyyteen

Tutustumiseni Agatha Christien dekkareihin jatkuu. Tämäkään ei ole miss Marple tai Hercule Poirot -kirja, vaan murhaa tutkivat kaksi kylän omaa asukasta. Kirjaa kuvataan takakannessa "Christien hauskimpiin" kuuluvaksi, ja todetaan, että "kahdesta murhasta huolimatta kirjasta tuskin löytyykään synkkää hetkeä". Itse en ollut ihan vakuuttunut kirjan varsinaisesta hauskuudesta, mutta mielenkiintoista luettavaa se kyllä oli.



Tarina alkaa siitä, kun paikallinen papinpoika Bobby on tohtoriystävänsä kanssa pelaamassa golfia, ja sattumalta löytää rotkoon pudonneen miehen, joka tekee kuolemaa. Tohtorin rientäessä hakemaan apua Bobby jää kuolevan miehen seuraksi. Hetkeä ennen kuolemaansa mies kysyy "miksi he eivät pyytäneet Evansia?".  Kysymys on tietysti merkityksetön Bobbylle, samoin kuin miehen taskussa ollut valokuvakin. Myöhemmin kuolinsyytutkimuksessa vainajaa tunnistamaan tullut nainen ei vastaa lainkaan valokuvan naista, vaikka hänen väitetään olevan kuvan henkilö, vainajan sisko. Tässä kohtaa Bobbyn ystävättären Frankien uteliaisuus herää, ja kaksikko ryhtyy selvittämään oliko rotkoon putoaminen sittenkään onnettomuus.

Tarina soljuu mukavasti eteenpäin, ja juonessa pysyy hyvin kiinni, vaikka välillä onkin vähällä sotkeutua monien henkilöiden nimissä. Henkilöt ovat mielestäni hienosti kuvailtuja, etenkin herra Roger Bassington-ffrench, miellyttävä herrasmies, joka vapautti Bobbyn kuolevan miehen viereltä hoitamaan jumalanpalveluksen urkujensoittoa. Dekkareiden lukemiseen tietysti kuuluu, että syyllistä arvaillaan jatkuvasti kirjaa eteenpäin lukiessa, ja minä ainakin olen hyvin helposti huijattavissa. Vaihtelen omaa mielipidettäni syyllisestä sujuvasti aina kun uusia käänteitä ilmaantuu, ja olen aidon hämmästynyt kun syyllinen lopulta marssitetaan esiin. Tässä kohtaa voin tietysti todeta, että en ole dekkareiden lukemisessa kokeneimmasta päästä, ja toisaalta olen myös muutenkin luonteeltani sinisilmäinen. Haluan kuitenkin olla itse sitä mieltä, että dekkari on hienosti kirjoitettu silloin, kun se saa lukijan jatkuvasti pohdiskelemaan mutta onnistuu kuitenkin yllättämään loppujen lopuksi.

Tutustumiseni näihin Christien dekkareihin ei tietenkään jää tähän. Hyllyssäni on vielä kaksi opusta odottamassa sopivaa hetkeä, ja sen jälkeen uteliaisuuttani palvelee loistavan kirjastomme valtavat valikoimat. Hyllyssäni vielä olevat kaksi kirjaa ovat näytteitä niistä tunnetuimmista, miss Marplesta ja Hercule Poirotista. On jännittävää hypätä heidän kyytiinsä nyt, kun on tutustunut siihen "epätyypillisempään" Christien tuotantoon.


Agatha Christie: Askel tyhjyyteen (Why Didn't They Ask Evans?)
Kustantaja: WSOY 2010
Suomentanut: Kirsti Kattelus
Sivuja: 272

27. kesäkuuta 2012

Elizabeth Gilbert: Tahdonko? Kuinka päädyin naimisiin

Tämäkin kirja kotiutui omaan hyllyyni alennusmyynnistä. Olin nähnyt kirjailijan aiemman kirjan Eat Pray Love - Omaa tietä etsimässä -kirjan elokuvaversion, mutten ollut lukenut kirjaa. Pidin elokuvasta, ja ajattelin että kirja on sellainen romaanin tyyppinen kuvaus siitä, mitä edellisen kirjan jälkeen oli tapahtunut. Sellaista lupasi kannen lisätekstikin: "Bestseller-kirjan ja elokuvan Eat Pray Love - omaa tietä etsimässä romanttinen jatko". Heti ensimmäisillä sivuilla kuitenkin selvisi, että kirja on enemmänkin avioliiton olemusta pohdiskeleva, jossa sopivissa kohdissa sivutaan Lizin ja Felipen tietä avioliittoon.



Eronnut ja masennuksen läpikäynyt Elisabeth ei kuvitellut enää avioituvansa uudelleen. Yhdysvaltojen maahanmuuttoviranomaiset kuitenkin aiheuttivat mutkia hänen ja Felipen vapaalle yhdessäololle ja käytännössä pakottivat parin avioitumaan. Prosessin aikana Liz ja Felipe matkustavat Aasiassa ja Liz selvittää itselleen avioliiton syvintä olemusta. Kirjassa käsitellään avioliittoa eri teemojen kautta niin historiallisesta kuin kulttuurisestakin näkökulmasta.

Kirja on mielenkiintoinen ja mukaansatempaava, vaikka tietokirja avioliiton olemuksen pohdiskelusta ei välttämättä sellaiselta kuulosta. Kirja ei tee syväluotaavaa analyysia avioliitosta, vaan käsittelee siihen liittyviä aiheita, jotka ovat koskettaneet erityisesti kirjoittajan ajatusmaailmaa. Naisen asema on keskeisesti esillä koko kirjassa, vaikka sitä käsitelläänkin myös omassa luvussaan. Koska kirjoittaja on amerikkalainen, heijastelee teksti tietysti paljon länsimaista ja varsinkin amerikkalaista avioliittoa ja siihen liittyviä perinteitä ja ajatuksia.

Mielenkiintoisinta kirjassa oli omasta mielestäni pienten kulttuurien avioliittotraditioiden kuvaaminen. Nämä pienet kulttuurit sijoittuivat Aasiaan, ja niiden perinteet olivat ilmeisesti pysyneet hyvinkin samanlaisina vuosisatoja. Länsimaisesta näkökulmasta aivan erilainen avioliittokäsitys tuntuu hämmentävältä ja kiehtovalta, ja samalla on pysähdyttävä pohtimaan myös muita kulttuurisia eroja meidän ja aasialaisen kulttuurin välillä. Onneksi kirjoittajakin ohjaa siihen avaamalla jonkin verran avioliittotraditioita ympäröivien kulttuurien muuta elämää esimerkiksi naisten aseman ja työn kannalta. Pohdiskelu johti ainakin itseni ajattelemaan avioliittoa ja naisten elämää omassa maassamme sata tai kaksisataa vuotta sitten.

Vaikka kirja ei ollutkaan sellainen romanttinen seikkailuromaani jota olin odottanut, olin silti hyvin tyytyväinen lukemaani. Parhaita kirjoja ovat mielestäni sellaiset, jotka laittavat omat jumiutuneet ajatukset ja asenteet mietiskelyn kohteeksi, ja joita luettuaan jatkaa pohdiskelua vielä pitkään sen jälkeen kun on kirjan kannet sulkenut. Tämä kirja oli juuri sellainen.

24. kesäkuuta 2012

Kate Jacobs: Lankakaupan talvi

Lankakaupan talvi oli mukanani Tallinnan reissulla matkalukemisena. Kirja on kolmas osa sarjassa, jossa kerrotaan pienen Manhattanilla sijaitsevan lankakaupan, Walker ja tytär, elämästä. Olen itse lukenut ensimmäisen osan (Pieni lankakauppa) ja toinen osa (Lankakaupan tyttö) on odottamassa hyllyssäni. Jälleen kerran alennusmyyntien takia kirjat ovat tulleet hyllyyni väärässä järjestyksessä. Ensimmäisen kirjan luettuani olisin tietysti heti halunnut lukea toisen osan, mutta se ei tietenkään ollut paikalla kirjastossa, eikä kärsimätön luonteeni oikein jaksanut odottaa sen palautumista, joten loppujen kirjojen lukeminen jäi silloin siihen.



Kirjassa kerrotaan lankakaupan perustajan tyttären elämästä aikuisuuden kynnyksellä ja valintojen edessä, sekä lankakaupan vakioasiakkaista koostuvan ystäväpiirin elämästä yhden syksyn ja talven ajan. Koska en ollut lukenut sarjan toista osaa, olin tietysti vähän pihalla siitä mitä henkilöille oli puuttuvana ajanjaksona tapahtunut, mutta melko hyvin pysyin kuitenkin kärryillä pienten kertauspätkien ansiosta. Walkerin ja tyttären perustaja, Georgia on siis kuollut jo monta vuotta sitten, ja hänen tyttärensä Dakota etsii omaa paikkaansa maailmassa. Hän on löytänyt äitinsä jäämistöistä keskeneräisen villapaidan, jota hän alkaa kutoa valmiiksi. Samalla hän pohtii elämäänsä ja äitiään itsekseen ja ystäviensä kanssa.

Pidin tästä kirjasta sellaisena lukemisena, johon ei tarvitse ihan täysillä keskittyä. Sitä pystyi ihan mainiosti lukemaan niin terminaalin hälyssä kuin laivan käytävällä melko epämukavasti istuen, eivätkä pienet keskittymisen herpaantumiset johtaneet juonesta tipahtamiseen. Samasta syystä kirjan pystyi keskeyttämään milloin vain tarve vaati, ja lukemisen jatkuessa pääsi kuitenkin hyvin kärryille. Hyvin kevyttä lukemista siis, ei vaadi kauheasti omaa pohdiskelua lukemisen ohella. Vaikka kirja onkin sellainen hyväntuulinen kuvaus Dakotan elämänmenosta, kävi se osittain vähän tylsäksikin. Hassu kirja siinä mielessä että luin sitä toisaalta ahnehtien ja toisaalta pystyin jättämään sen pitkäksi aikaa lojumaan ilman sen suurempaa lukemisen poltetta. Tämä kirja on varmaan juuri sopivaa matkalukemista, ainakin itselläni täytti hienosti sen tehtävän.

Aion vielä lukea sarjan keskimmäisen (ja muistaakseni paksuimman) kirjan, mutta luultavasti Kate Jacobsin tuotanto jää osaltani siihen. Olen muutamaan otteeseen selaillut hänen Lohturuokaa-kirjaansa, mutta mielenkiinto ei ole riittänyt sen mukaan ottamiseen. Ehkä oma mielenkiintoni Lankakauppa-kirjoissa keskittyy käsityöharrastukseni kautta enemmänkin siihen lankapuoleen, ja ihmissuhteet ja ruoka tulevat sitten siinä sivussa. Onhan siitä mielenkiintoista lukea, miten Manhattanilla sijaitseva lankakauppa pyörii! Lankojen ja käsitöiden lisäksi ruoalla on melko keskeinen osa näissä kirjoissa, ja ainakin ensimmäisen ja viimeisen osan loppuun oli listattu tekstissä mainittuja ruokaohjeita.

Suosittelisin tätä kirjaa ehkä sellaisille, jotka kaipaavat jotain hyvin kevyttä, ei valtavaa keskittymistä vaativaa kirjaa esim. matkalle tai jonkin vaativamman kirjan vastapainoksi, "välipalaksi". Kirjojen saamasta suuresta suosiosta huolimatta luulen, että vaativampi lukija alkaa helposti haukotella näiden kirjojen äärellä, varsinkin jos langat, käsityöt ja ruoka eivät ole hänen oman mielenkiintonsa keskiössä. Jos haluat kokeilla näitä kirjoja, kannattaa luonnollisesti aloittaa siitä ensimmäisestä osasta. :) Ihan tietysti siistä syystä, että tarina alkaa siitä kirjasta, ja toiseksi koska se oli ainakin omasta mielestäni paljon mukaansatempaavampi kuin tämä kolmas opus.

23. kesäkuuta 2012

Agatha Christie: Totuus hallavan hevosen majatalosta

Agatha Christien tietävät varmasti kaikki, olivatpa hänen tuotantoaan lukeneet tai eivät. Itselleni tämä oli toinen Christien kirja, ensimmäisen luin hyvinkin kymmenen vuotta sitten. Tämänkertaisen opuksen haalin itselleni alennusmyynnistä yhdessä muutaman muunkin Christien kirjan kanssa. Ja kyllä pidin. Oli virkistävää välillä lukea sellaista kirjaa, jota ei oikeastaan olisi halunnut laskea kädestään ennen loppua. Tarina tietysti oli melkoisen mukaansatempaava ja dekkareissa on aina pakko arvailla syyllistä loppuun saakka, mutta pidin myös kirjan tyylistä. Yleensäkin pidän historiallisista romaaneista ja 1900-luvun alusta puoliväliin kirjoitetuista kirjoista, sillä pidän erityisesti tuon ajan maailmanmenon kuvaamisesta. Kielikin on silloin ollut mielestäni niin kaunista.



Kirjassa Mark Easterbrook alkaa selvittää kuolemantapausten sarjaa, jotka tuntuvat liittyvän toisiinsa. Uhrit ovat kaikki kuolleet näennäisesti luonnollisen kuoleman, mutta jotain hämärää tapauksiin tuntuu silti liittyvän. Hallavan hevosen majatalossa asuvat kolme naista tuntuvat liittyvän tapaukseen jollain tavoin, ja heitä kutsutaankin kylässä noidiksi. Kuolemia epäilläänkin yliluonnollisten voimien aikaansaamiksi, ja tätä mahdollisuutta Mark ryhtyy tutkimaan yhdessä Inkiväärin, punatukkaisen naisen kanssa. Alun verkkaisen etenemisen jälkeen tarinan tempo nopeutuu loppua kohden ja jännitys kasvaa.

Totuus hallavan hevosen majatalosta ei ilmeisesti ole ihan tyypillistä Agatha Christietä, mutta minä kyllä tykästyin. Katsotaan, miten käy sitten niiden tyypillisempien kirjojen ja henkilöiden kanssa. :) Suosittelen!

David Foenkinos: Nainen, jonka nimi on Nathalie

Tämän David Foenkinosin kirjoittaman kirjan luin jo muutama viikko sitten. Muistaakseni ostin kirjan keväällä Stockmannin Hulluilta päiviltä, joiden pokkaritarjouksiin sorrun yleensä ihan joka kerralla. Yleensä kirjoja ostaessani lukaisen nopeasti takakannen ja hiukan vilkaisen tekstiä, ja sen perusteella sitten kirja joko päätyy ostoskoriin tai ei päädy. Olen aika nirso, vaikka ostankin kirjoja melko paljon (tosin lähinnä vain alennusmyynneistä). Usein ostamani kirjat ovat minulle jo tutun kirjailijan teoksia, mutta mukaan sattuu myös virkistäviä uusia tuulia, niin kuin juuri tämän kirjan kanssa kävi.



Kirjassa on paljon hyvin lyhyitä lukuja, joka sopi itselleni lukuaikana mainiosti. Keskittymiskykyni on aina välillä jokseenkin heikko, ja silloin muutaman aukeaman pituiset luvut auttavat pitämään mielenkiinnon ja huomion kirjassa aina yhden kokonaisuuden verran. Parempina päivinä luin toki melkein puoli kirjaa kerralla, huonompina yhden tai kaksi lukua kerrallaan. Vaikka luvut olivat lyhyitä, ne eivät olleet töksähteleviä tai teennäisen tuntuisia, vaan veivät tarinaa eteenpäin juuri sopivissa paloissa.

Itse tarina kertoo naisesta nimeltä Nathalie, joka jää yllättäen leskeksi. Kirja on kertomus onnen muuttumisesta suruksi silmänräpäyksessä ja menetyksestä johtuvan surun pikkuhiljaisesta hälventymisestä. Vaikka kirjassa hypätään välillä monia vuosia eteenpäin, ovat hetkien kuvailut kirjoitettu niin että niihin pystyy helposti samaistumaan.

Itse pidin tästä kirjasta todella paljon. Vaikka odotukseni olivat melko korkealla ennen lukemisen aloittamista, ne täyttyivät ja jopa ylittyivätkin. Kirjaa voisin suositella kaikille jotka pitävät jouhevasti etenevästä kerronnasta ja ripauksesta romantiikkaa, sekä persoonallisesta kirjoitustyylistä. Kannattaa kokeilla! Kirjasta on myös tehty elokuva.