27. tammikuuta 2014

David Foenkinos: Yhden elämän muistot


Pidin paljon edellisestä lukemastani Foenkinoksen kirjasta, Nainen jonka nimi on Nathalie. Tämäkään kirja ei ollut huono, vaikka ei voittanutkaan Nathaliesta kertovaa kirjaa. Yhden elämän muistot kertoo Patrickista, jonka elämää seurataan ehkä noin viidentoista vuoden ajan. Jokaisen luvun jälkeen on lyhyt luku, jossa on jokin tarinassa esille tulleeseen henkilöön liittyvä muisto. Nämä lyhyet tekstit syventävät monien henkilöiden elämää ja antavat lukijalle mahdollisuuden kurkistaa johonkin hetkeen tuon henkilön elämässä.


Tarina alkaa Patrickin isoisän kuolemasta, joka saa Patrickin ajattelemaan ajan kulumista, omaa elämäänsä ja kuolemaansa. Patrick yrittää kirjoittaa kirjaa ja löytää rakkauden, mutta kumpikaan hanke ei edisty kovin hyvin. Hänen elämänsä muuttuu isoisän kuollessa, sillä isoäiti jää tuolloin yksin, ja Patrick haluaa viettää hänen kanssaan enemmän aikaa. Kun isoäiti katuu kotonaan, ovat läheiset sitä mieltä, että hänet pitää laittaa vanhainkotiin, edes väliaikaisesti. Isoäiti ei tietenkään ole tästä kovin iloinen, ja lähtee vanhainkotiin vastahakoisesti. Kun isoäidin huomataan lähteneen vanhainkodista omia aikojaan ja kenellekään ilmoittamatta, Patrick lähtee seuraamaan hänen jälkiään ja pääsee osaksi isoäitinsä muistoista.

Tästä kirjasta on vaikea kertoa, sillä mielestäni sen viehätys on kielessä ja kerronnassa, ei itse tarinassa. Tekstissä tehdään näkyväksi se, miten ihmisten valinnat ja sattumukset vaikuttavat elämänkulkuun ja miten kummallista ajan kuluminen on. Myös perhesuhteet ja sukupolvien välinen kuilu tuovat omat erikoisuutensa jokaisen elämään. Patrickin suhde omiin vanhempiinsa ei ole kovin lämmin, sen sijaan isovanhemmat ovat olleet hänelle tärkeitä. Patrickin ajelehtimisessa ja oman paikkansa etsimisessä on jotain kovin tuttua tämän ajan nuorille aikuisille.

21. tammikuuta 2014

Leo Tolstoi: Hadži Murat

Tätä kirjaa en olisi varmaan ikinä löytänyt, ellen olisi tutkinut yliopiston kirjaston poistokärryä ja napannut sieltä mukaan kirjan venäjänkielistä versiota. Olen lukenut venäjän alkeita ja sain selville kirjan nimen, mutta juuri mitään muuta en sisällöstä kyllä ymmärtänyt. Onneksi kirja oli kuitenkin suomennettu, joten kirjastoon kävi tieni.

Tarina perustuu tosielämään: kirjan henkilöt ja historialliset tapahtumat ovat tosia, vaikka niitä on romaania varten sovellettu ja tarkennettu. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun puoliväliin Venäjän ja Tšetšenian rajoille, jossa Venäjä käy pitkää valloitussotaa. Hadži Murat siirtyy tšetšeenien puolelta venäläisten puolelle erimielisyyksien kasvaessa liian suuriksi Tšetšenian imaami Šamilin kanssa. Venäläisten puolella Hadži Murat herättää epäluuloja, sillä venäläiset eivät luota vihollisen joukoista tulevaan kuuluisaan soturiin.

Kirjan lopussa on kaksi artikkelia, toinen Kari Hukkilan ja toinen Jaakko Hämeen-Anttilan kirjoittama. Hukkilan artikkelissa pohditaan kirjan tapahtumia nykyajan näkökulmasta ja samalla myös tekstiä analysoiden ja avaten. Hämeen-Anttila kuvaa islamilaista maailmaa niin Hadži Muratin aikana kuin sitä ennen ja jälkeenkin, tuoden tekstille myös uskonnolista perspektiiviä. Artikkelit olivat kiinnostavia, ja niiden avulla pystyin itse ymmärtämään koko kirjaa paremmin.

Tekstissä kertojat ja tapahtumapaikat vaihtelevat melkein joka luvussa. Tapahtumia ja henkilöitä pääsee seuraamaan monen eri henkilön silmin, ja samalla niistä pystyy muodostamaan monipuolisemman kuvan. Ihan kuin oikeassakin elämässä, kirjassakin eri henkilöt näkevät ja tulkitsevat samoja asioita eri tavoin. Esimerkiksi Hadži Murat näyttäytyy hyvin erilaisena ihmisenä eri henkilöiden silmin.

Teksti on melko nopealukuista, vaikka viliseekin vieraita sanoja eri kielillä. Pidemmät vieraskieliset repliikit on käännetty alaviitteissä ja lyhyemmät, usein toistuvat sanat löytyvät kirjan lopussa olevasta sanastosta. Alussa en ollut kirjasta kovin innostunut, mutta loppujen lopuksi pidin siitä.

17. tammikuuta 2014

Sarah Blake: Jos saat tämän kirjeen

Nappasin tämän kirjan mukaani kirjastosta jo viime syksynä, mutta sen lukeminen vähän viivästyi. Kirja tuntui takakansitekstin perusteella mielenkiintoisemmalta kuin mitä se todellisuudessa mielestäni oli, ja lukeminen kesti siksi aika pitkään. En oikein saanut kiinni kirjasta, välillä tuntui että luin vain hajanaisia tapahtumia välillä Amerikasta ja välillä Euroopasta. Kirjan punaisena lankana kulkee tietysti toinen maailmansota ja sen vaikutukset kolmeen päähenkilönaiseen, joiden elämät kietoutuvat hetkeksi yhteen.

Nämä naiset ovat Iris James, postivirkailija, Emma Fitch, nuori lääkärinrouva sekä Frankie Bard, radiotoimittaja Lontoossa. Iriksen käsien kautta kulkee kaikki Franklinin kaupungin posti, sekä sotaa koskettavat että muutkin asiat. Emman mies on lähtenyt Englantiin hoitamaan pommituksissa haavoittuneita ja Emma jää vieraaseen kaupunkiin vieraiden ihmisten keskelle odottamaan esikoistaan ja miestään kotiin. Frankie on kirjeenvaihtajana raportoimassa Lontoon pommituksista kotona Amerikassa kuunteleville ihmisille.

Kirjan lukemisesta on kulunut jo jonkin aikaa, enkä siksi tai siitä huolimatta osaa kertoa siitä mitään erityistä. Kirjassa tarkastellaan sodan vaikutusta ihmisten arkeen niin pommitusten keskellä, pakolaisjunissa kuin kotirintamalla kaukana varsinaisesta sodankäynnistä. Kirjan kautta tulee pohtineeksi myös sitä, onko joskus armollisempaa antaa toisten elää toivossa kuin kertoa satuttava totuus, siitä huolimatta ettei totuutta voi pimittää loputtomiin.

376 s.