4. heinäkuuta 2013

Laura Lähteenmäki: Kaaso

Tämä kirja tarttui mukaani kirjaston palautushyllystä. Kirjailija ei ole itselleni entuudestaan tuttu, mutta takakansiteksti kuulosti mielenkiintoiselta: kolmikymppinen Ilona, luonteeltaan hiukan liian kiltti, suostuu olemaan kaasona kolmelle morsiamelle kesän aikana. Oma elämä ei ole kovin vakiintunutta, työt ovat määräaikaisia, tilin saldo kroonisesti miinuksella ja oman elämän suunta hukassa. Siitä huolimatta kesän morsiamille on järjestettävä kunnolliset häät. Ja otettava vastaan uusia käännöstöitä liian tiukoilla deadlineilla.

Lukijalle paljastuu pikkuhiljaa myös Ilonan menneisyydestä asioita, jotka selittävät Ilonan käytöstä ja tunteita. Ilonan itse ei kuitenkaan näytä yhteyksiä tajuavan. Sen sijaan hän kuuntelee morsianten huolia ja vaatimuksia, venyy töissä ja tuntee jatkuvaa syyllisyyttä omasta riittämättömyydestään. Vaikka monia hahmoja on kirjassa liioiteltu, ovat ne silti hyvin tunnistettavissa myös tosielämästä. Jokainen morsian on tietysti erilainen, mutta omalla tavallaan vaativa, ja jokaisten häiden järjestely vie voimia. Asiaa ei myöskään auta se, että yksi morsiamista on Ilonan pikkusisko, mikä saa isonsiskon miettimään ajan kulumista eri näkökulmasta kuin ennen.

Kirja oli hyvää välipalalukemista, vaikka ei lopulta ollutkaan teemoiltaan kevyimmästä päästä.

Tällä kirjalla osallistun molempiin haasteisiin, sekä 30Koetukseen että koen 13 kotimaista kirjailijaa -haasteeseen.

254 s.

Kathy Reichs: Jäinen pelko


Jäinen pelko on ensimmäinen Temperance Brennanista kertova kirja. Tämä sarja on siitä hyvä, että sitä voi lukea missä järjestyksessä vaan, sillä käsillä oleva murha on kuitenkin aina pääosassa. Tästä sarjasta on tullut luettua jo muutama tuoreempi osa ennen tätä ensimmäistä. Olen venyttänyt tämän lukemista siksi, että monesti olen huomannut sarjan ensimmäisten kirjojen olevan jollain tasolla heikompia kuin jälkimmäiset. Tämän kanssa kävi kyllä ihan päin vastoin, mielestäni tämä oli hyvin kirjoitettu, paremmin kuin muutamat uudemmat Reichsin kirjoittamat. Tarina rakentuu pitkin matkaa, enkä arvannut murhaajaa kuin vasta hiukan ennen loppua. Jännitys kyllä säilyi ihan viime metreille asti.


Kirjassa Brennan on Montrealissa, ja saa tutkittavakseen ihmisen paloiteltuja jäännöksiä. Melko pian kuolinsyyntutkijan toimisto saa myös uuden, tuoreemman ruumiin tutkittavakseen, ja Brennan alkaa miettiä sarjamurhaajan mahdollisuutta. Häntä ei kuitenkaan oteta vakavasti, ja hän saa tehdä paljon itsenäistä työtä perustellakseen arvionsa muille.  Kirjassa eletään 1990-luvun puoltaväliä, ja on hauska seurata työntekoa aikana, jolloin arkistoja alettiin pikkuhiljaa siirtää atk-järjestelmiin, eikä ihmisten ympärivuorokautinen tavoitettavuus vielä ollut itsestäänselvyys. Pientä historian havinaakin siis.

Lukaisin kirjan taas melkein yhdeltä istumalta yhden illan/yön aikana. Ja tietysti satuin olemaan yön yksin kotona, kuten melkein aina kun luen dekkareita sängyssä. Milloinkohan sitä ymmärtäisi valita jotain rauhoittavampaa luettavaa ennen nukkumaanmenoa...

Tällä osallistun 30Koetus -haasteeseen, 422 s.

2. heinäkuuta 2013

Tuomas Kyrö: Miniä

Tämän vuoden kesäteatteri oli jatkoa viimevuotiselle: viimevuonna kävimme katsomassa Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike -näytelmän, tänä kesänä Miniän. Ja hauskoja tietysti molemmat. Yhtään Tuomas Kyrön kirjaa en ole ennen lukenut, ja nyt lukemani Miniä oli ensimmäinen. Mielensäpahoittajia on ollut tarkoitus lukea vaikka kuinka pitkään, mutta jotenkin en ole saanut aikaiseksi. Piti sitten aloittaa väärästä päästä, kun lopulta näitä aloin lukemaan.

Miniä kertoo viikonlopusta, jossa kaksi eri sukupolvea ja elämänkatsomusta törmäävät toisiinsa. On miniä toki appiukkonsa seurassa ollut, mutta viikonloppuvisiitistä on silti muodostua katastrofi menestyvän uranaisen ja omiin sysi-suomalaisiin toimintatapoihinsa tottuneen vanhan miehen asuessa saman katon alla kaksin. Tai ei ihan kaksin, soppaa sekoittaa vielä venäläisten liikekumppaneiden vierailu, joka tietysti tapahtuu etuajassa, ilman ennakkovaroitusta.

Näytelmä noudatti paikoin sanasta sanaan kirjan tekstiä, tarinan loppupuolella oli sävelletty enemmän. Oli hassua lukea samoja sanoja, joita oli juuri muutamaa päivää aiemmin kuullut näyttelijöiden suusta. Suosittelen Turun Linnateatterin kesäteatterinäytöstä, menkää ihmeessä, ellei ole jo ihan loppuunmyyty.

Kirja oli vuoden 2012 kirjan ja ruusun päivän kylkiäiskirja, ja kirjastossa tätä oli vain yksi kappale. Itselleni en sitä silloin hankkinut, toisin kuin tämänvuotisen Tervon Jarrusukan.

Osallistun tällä molempiin haasteisiin, sekä 30Koetukseen että Koen 13 kotimaista kirjailijaa -haasteeseen, sillä tämä on tosiaan ensimmäinen Kyrön kirja, jonka olen lukenut.

Tuomas Kyrö: Miniä, 122 s.

Kesäkuun luettuja




Kun on harjoittelussa kirjastossa niin mukaan tarttuu kaikenlaista. Muistelmia ja elämäkertoja hyllyttäessäni törmäsin Eija Wagerin kirjoihin, ja kannoin kotiin kaikki neljä. Luulen, että olen joskus lukenut jonkun näistä, koska teksti tuntui paikoin tutulta. Lukemisesta on kuitenkin ilmeisesti jo reippaasti aikaa, sillä etäisestä tuttuuden tunteesta huolimatta tarina tuntui itselleni tuoreelta. Wager kertoo kirjoissaan elämästään Pohjois-Italiassa alppien rinteillä vaihtelevankokoisen eläinlaumansa kanssa. Laumasta löytyy koiria, kissoja, kaneja, lampaita, vuohia, aaseja, hevosia ja välillä joku siipirikko lintukin. 



Kirjat kertovat arjesta toisenlaisessa kulttuurissa, ja se niissä kiehtookin. Pidin eniten kahdesta ensimmäisestä kirjasta, Tupaantuliaiset Italiassa ja Koirani haukkuu italiaksi. Kaksi jälkimmäistäkin olivat kiinnostavia, mutta niissä oli mielestäni turhan surullinen tunnelma, kun lauma harveni ja poisnukkuneita jäseniä muisteltiin aika ajoin. Ehkä niistä tuli itselleni liiaksi mieleen omat poisnukkuneet lauman jäsenet, ja kirjoja lukiessa oli vain haikea ja surullinen olo.


Viimeinen kirja kertoo Wagerin muutosta takaisin Suomeen, jossa hän ei ole aikuisikänään asunut lainkaan. Kulttuuri on Italiaan verrattuna tietysti ihan erilainen, sosiaalisista suhteista virallisten asioiden hoitoon. Kulttuurishokki iskee myös takaisin Suomeen muuttaessa, vaikka sitä ei välttämättä olekaan helppo kuvitella. 


Wagerin kirjojen lisäksi luin myös yhden dekkarin, Vera Valan Kuoema sypressin varjossa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Italiaan, joten olen näköjään viettänyt kesäkuussa oikeaa Italian teemakuukautta. Kirjan alku oli mielestäni hiukan takelteleva, lukeminen tuntui paikoin raskaalta, mutta kun murhan selvittämisessä päästiin kunnolla vauhtiin, niin kirjaa ei olisi malttanut laskea kädestään. En voi nostaa tätä lukemieni kirjojen kärkipäähän, mutta kiinnostuksella odotan kirjaston aukeamista kesätauon jälkeen, jotta voin lukea myös seuraavan Ariannasta kertovan kirjan.







Näillä kirjoilla osallistun 30koetus -haasteeseen, ja Valan kirjalla lisäksi koen 13 kotimaista kirjailijaa -haasteeseen (Wageria en uskalla laskea mukaan, kun luulen että luin hänen kirjojaan jo toista kierrosta).

Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa, 359 s.
Eija Wager: Tupaantuliaiset Italiassa, 500 s.
Eija Wager: Koirani haukkuu italiaksi, 140 s.
Eija Wager: Vuorten valo, 305 s.
Eija Wager: Paluumuuttajan päiväkirja, 299 s.