keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Lori Nelson Spielman: Kymmenen unelmaani

Kansikuva kustantajan sivuilta
Tämä oli täydellinen hömppäkirja tietokirjojen välissä luettavaksi, ja sopii hyvin myös kesälukemiseksi rannalle tai riippumattoon. Kirja voi laittaa pohtimaan myös omaa elämäänsä, vaikka onkin viihdettä.

Brett Bohlinger valmistautuu äitinsä testamentinlukutilaisuudessa hieman erilaiseen perintöön kuin mitä saa: listan unelmistaan, jonka hän on itse nuorena kirjoittanut ja heittänyt pois. Äiti on säästänyt tämän unelmalistan ja Brett joutuu kohtaamaan vanhat unelmansa, jotka tuntuvat jonkun ihan toisen ihmisen unelmilta. Kyllä kai jokainen teini-ikäinen jossain vaiheessa haluaa oman hevosen, mutta miten sellaisen sovittaa kolmikymppisen trendikkääseen elämään? Tai miten luodaan uudestaan suhde isään, joka on jo kuollut?

Kymmenen unelman saavuttamiselle annetaan vuoden aikaraja, eikä yhtäkään niistä hoideta sormia napsauttamalla. Brett huomaa joutuvansa tarkastelemaan omaa elämäänsä uudella tavalla, ja listan toteuttamisen myötä moni asia tietysti muuttuukin. Kaikesta räpeltämisestä huolimatta elämä kantaa.

Vaikka kirjassa on puutteensa, sen tarina ja päähenkilö ovat kuitenkin niin mielenkiintoiset, että minua tämä kirja piti otteessaan. Osa juonenkäänteistä oli ehkä vähän epäuskottavia ja joku lukija varmasti kyllästyy ennalta-arvattavuuteen, mutta minä pidin tästä.

Viihteellisen pinnan alla oli vakavia aiheita, joihin varmasti suurin osa aikuisista jossain vaiheessa törmää. Tämän kirjan myötä voi ehkä pysähtyä hetkeksi tarkastelemaan omaa elämäänsä ja sitä, kuinka tyytyväinen siihen on. Ehkä itse kullakin on joskus teini-ikäisenä ollut lista haaveita, joista osa on vielä toteuttamatta. Pitäisiköhän niitä vähän vilkaista ja tarkistaa oman elämän suuntaa?

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtiin

2. kirjablogissa kehuttu kirja
11. jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja
14. valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella
20. kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö
17. käännöskirja
42. esikoisteos
47. kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit
49. vuoden 2017 uutuuskirja

Lori Nelson Spielman: Kymmenen unelmaani*. Otava 2017, 381 sivua.

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Mattsson Anne: Tellervo Koivisto. Elämäkerta

Kansikuva kustantajan sivuilta
Jonotin tätä kirjaa pitkään ja satuin saamaan sen juuri presidentti Mauno Koiviston hautajaisten aikaan. Presidentin kuoleman myötä kirja varmasti kiinnostaa yhä useampia. Tällä hetkellä varausjono Vaski-kirjastoissa näytti olevan 341.

Itselläni ei juuri ollut mielikuvia Tellervo Koivistosta ennen kirjan lukemista, sillä olen ollut lapsi Koiviston presidenttikausien aikaan. Linnan juhlien vieraana olen Tellervon tietysti nähnyt ja muutaman lehtihaastattelun viime vuosina lukenut, mutta siihen tietoni hänestä rajoittuvat.

Mattssonin kirjoittama elämäkerta* perustuu moniin eri lähdeaineistoihin. Lähteenä on käytetty Tellervo Koiviston ja hänet tuntevien ihmisten haastatteluja, mutta myös monenlaista arkistomateriaalia ja kirjoja. Tellervo on itse todennut, että muistissa on jo nykyään aukkoja, joten kaikkea tietoa on mahdotonta saada pelkillä haastatteluilla. Kirjassa eri lähteet täydentävät mukavasti toisiaan ja tuovat käsiteltävään asiaan myös erilaisia näkökulmia. Välillä eri aineistot ovat hiukan ristiriitaisia keskenään, mutta senkin kirjoittaja tuo lukijoille näkyväksi. Kaikkiin kirjoittajan mieltä askarruttaviin kysymyksiin ei saada vastauksia, mutta kysymyksiä on kuitenkin pohdittu eri vaihtoehtoja spekuloiden.

Elämäkerran kautta Tellervo Koivistosta saa vaatimattoman mutta osaavan ja toimeen tarttuvan kuvan. Häntä kuvataan luonteeltaan hiukan syrjäänvetäytyväksi, mutta voimakkaaksi taustavaikuttajaksi. Hänen erityinen huumorintajunsa nostettiin moneen kertaan esille eri ihmisten toimesta. Suuri rooli on tietysti myös Mauno Koivistolla. Tellervo oli todennut että ilman Maunoa tätä kirjaa ei olisi koskaan kirjoitettu. Tähän tokaisuun kirjoittaa palaa useampaan kertaan Tellervon vaiheista kertoessaan.

Presidenttikausien aika oli saanut kirjasta melko vähän tilaa, enemmän sivuja annettiin ajalle ennen "linnatuomiota". Kirjan esittelyteksteissä todetaan että painopiste on tarkoituksellisesti presidenttikausia edeltävissä vuosikymmenissä, sillä Tellervon aiempien vaiheiden tarkastelulla saadaan luotua kuva siitä, miten hänestä tuli juuri sellainen kuin tuli.

Itseäni presidenttiaika kiinnosti eniten, ja kirjan alkupuolella vähän takeltelin itselleni vieraiden henkilöiden ja politiikan tapahtumien paljoudessa. Luin kirjaa muutenkin paljon hitaammin kuin yleensä. Kyse ei ollut siitä etteikö aihe olisi kiinnostanut, vaan siitä että tekstiin joutui keskittymään tavallista enemmän etenkin vieraiden henkilöiden paljouden vuoksi. Loppupuolen luvut pystyin jo lukemaan nopeammassa tahdissa kun aiheet tulivat tutummiksi.

Kirja on hyvin mielenkiintoinen ja perusteellinen, ja antaa tavalliselle kansalaiselle mahdollisuuden kurkistaa valtakunnanpolitiikan kulissien taakse. Monellakaan rivikansalaisella ei taida olla kovin selkeää kuvaa siitä, mitä presidentti oikeastaan tekee, ja sen valottamiseksi tällaiset kirjat ovat erinomaisia. Vaikka presidentin puoliso onkin taustarooli, sen hoitaminen menestyksekkäästi vaatii silti paljon töitä.


Sopii Helmet-lukuhaasteen kohtiin

2. Kirjablogissa kehuttu kirja
5. Kirjassa liikutaan luonnossa
8. Suomen historiasta kertova kirja
12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja
22. Kuvitettu kirja
29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, jota haluat oppia
34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt
35. Kirjan nimessä on erisnimi
36. Elämäkerta tai muistelmateos
38. Kirjassa mennään naimisiin
39. Ikääntymisestä kertova kirja
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit
48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän
49. Vuoden 2017 uutuuskirja

Anne Mattsson: Tellervo Koivisto. Elämäkerta. Siltala 2017, 424 sivua.

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista

Kansikuva kustantajan sivuilta.
Tämä viime vuoden Finlandia-voittajakin päätyi lopulta luettavakseni. Laitoin sen varaukseen vasta alkuvuodesta ja odottelin kirjaa kevääseen asti, mutta toukokuussa lopulta sain sen luettavaksi ja luettua. Epäröin tämän kanssa pitkään, kuten aika monen muunkin paljon hehkutetun kirjan kanssa usein epäröin. Pelkäsin että en oikein innostu aiheesta tai tyylistä, mutta kirjan kaunis kansi kuitenkin houkutteli kokeilemaan.

Ennakkoaavistukseni olivat osittain oikeassa, sillä alkuun pääseminen takkusi. Suurin syy taisi kuitenkin olla se, että Helsinki on minulle aika vieras kaupunki, enkä osannut hahmottaa paikkoja ja rakennuksia, joita kirjassa vilisi. Olisin tarvinnut tuekseni jatkuvasti karttaa ja kuvia, mutta harvoin jaksoin googlata lukemisen lomassa. Jos kirja olisi sijoittunut Turkuun, luulen että olisin ollut siitä innostuneempi koska turkulaiset paikat ovat tutumpia. Päiväkirjamuotoon tottuminen vei myöskin aikaa.

Sitkeästi sinnittelin kirjan puoleenväliin asti, ja hyvä niin. Puolivälissä tarina jo imaisi tai olin tottunut erilaiseen tyyliin, ja lopun luin jo nopeasti. Voi myös olla, että kirjan alkupuolella näkyi enemmän Engelin koti-ikävä ja sopeutumisvaikeudet kylmään ja kosteaan Helsinkiin. Kirjan loppupuolella aikaa oli jo kulunut ja elämä asettunut.

Kirjan kieli on kaunista ja runollista, mikä ei tietysti yllätä kun kirjoittajana on runoilija. Rakastan kaunista kieltä, ja alusta asti pysähtelin maistelemaan ihania ilmauksia. Jossain kohdin tosin mietin, mahtoiko Engel olla oikeasti niin runollinen, mutta mistäs sitä tietää mitä ihmiset salaisiin yöpäiväkirjoihinsa kirjoittavat, joten voihan olla että olikin.

Alun takkuilusta huolimatta olen iloinen että luin tämän kirjan, sillä poikkeamalla itselleni tutuimmasta tyylistä sain vähän haastetta lukemiseeni. Minusta tämä oli kaunis kirja sekä kielensä että ulkoasunsa osalta.


Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtiin

1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis
2. Kirjablogissa kehuttu kirja
8. Suomen historiasta kertova kirja
9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja
10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis
34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt
35. Kirjan nimessä on erisnimi
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit
48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista*. Gummerus 2016, 215 sivua.

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Blogin kasvojenkohotus

Blogi on kokenut viime kuukausina muutoksia ulkonäössä. Olen testaillut erilaisia malleja, koska halusin uudistaa ilmettä. Kokeilin myös bloggerin tarjoamia uusia malleja, mutta vaikka se aluksi näyttikin ihan mukavalta, totesin että se ei taida kuitenkaan toimia tässä blogissa halutulla tavalla.

Siirryin siis takaisin "perinteisempään" ulkoasuun ja yksinkertaisin sitä poistamalla taustakuvat ja sivupalkkien taustavärit. Sain myös lopulta askarreltua blogille bannerin. Sen tekeminen on ollut työlistalla pitkään, mutta en ole ehtinyt perehtyä asiaan aikaisemmin. Koska bannerista tuli mustavalkoinen, piti blogin värimaailmaa muokata sen mukaiseksi. Toivon että uusi värimaailma tekee lukemisesta miellyttävämpää ja asioiden löytymisestä sivupalkeista helpompaa.

Noin vuosi sitten toin blogini esittelyyn etunimeni, ja nyt bloggaan omalla naamallani kun uskalsin vaihtaa myös profiilikuvan. Olen arastellut bloggaamista omalla nimelläni (kuten kai aika monet muutkin), mutta asiaan on tottunut ajan kuluessa ja nyt uskallan jo näyttää lukijoille kasvonikin. :)

Toivon että uusi ulkoasu miellyttää ja on aiempaa selkeämpi. Otan mielelläni palautetta ja kehitysehdotuksia vastaan. Tuntuuko lukeminen helpolta vai työläältä, pistääkö joku yksityiskohta ikävästi silmään vai näyttääkö uusi ilme sinusta kivalta?

torstai 15. kesäkuuta 2017

Tiina Huttu ja Kirsi Heikkinen: Pää edellä. Näin tuet lapsesi aivojen kehitystä

Kuva #kirja-sivustolta
Psykologia ja aivot ovat kiinnostaneet minua siitä lähtien kun luin lukiossa psykologiaa ensimmäisen kerran. Koska aihe kiinnosti ja koska minulla oli erittäin hyvä opettaja, asiat jäivät mieleen ja ovat pysyneetkin siellä yllättävän hyvin. Luulen, että muistan lukiossa oppimistani asioista parhaiten juuri psykologian asiat, muut tiedot ovat käytön puutteessa hävinneet muistista (tai siltä ainakin tuntuu). Lukion jälkeen olen tarvinnut psykologian tietoja monessa paikassa jatko-opiskeluista tavalliseen arkeen, ja se voi olla yhtenä syynä siihen että tämänkin kirjan tiedot tuntuivat tutuilta.

Pää edellä* keskittyy lapsen aivojen ja ajattelun kehittymiseen ja se on kirjoitettu selkeästi ja yksinkertaisesti. Esiteltäviä asioita havainnollisetaan hyvin, ja uskon että moni pienten lasten vanhempi löytää kirjan sivuilta tuttuja tilanteita. Kirjan tiedot perustuvat tutkittuun tietoon ja kirjan lopussa oleva lähdeluettelo on pitkä ja perusteellinen. Minusta kirjoittajat ovat hyvin saaneet tiivistettyä valtavan tietomäärän suhteellisen lyhyeen ja ytimekkääseen muotoon ja vielä sellaisella kielellä, jota tavallinen ihminen voi ymmärtää. Kirjoittajat esittelevät teorioiden tueksi myös paljon tutkimuksia. Ihailin heidän taitavuuttaan tiivistää monimutkaiset tutkimukset muutamaan lauseeseen, jossa selkeästi kerrottin tutkimusaihe, tutkimuksen toteutus ja tulos.

Olen itse kirjan kohderyhmää, sillä poikani täyttää pian vuoden. Kirja antoi monia hyviä vinkkejä ihan arkipäivän elämään. Alle kolmivuotiasta ei esimerkiksi kannata yrittää kauheasti kieltää tekemästä jotain, sillä hänen aivonsa eivät vielä pysty käsittelemään kieltoja ja käskyjä. Kuten moni muukin on ehkä huomannut, kieltäminen yleensä vain lisää kiinnostusta kiellettyä tavaraa tai toimintaa kohtaan. Kirjoittajien (ja oman arkikokemuksenkin) mukaan paljon tehokkaampaa on suunnata pienen vipeltäjän huomio jonnekin muualle.

Kopioin itselleni jääkaapin oveen kolme mielestäni tärkeintä juttua kirjasta. Yksi oli lapsen kielen kehityksen tukeminen, toinen oikeanlainen ja oikeista asioista kehuminen ja kolmas oli listaus lapsen kognitiivisen kehityksen virstanpylväistä. Näistä muutamasta sivusta uskon olevan hyötyä oman lapseni kasvattamisessa. Kehitysvaiheiden esillä pitäminen muistuttaa olemaan vaatimatta lapselta sellaisia asioita, joihin hän ei vielä kykene ja toisaalta vaatimaan pikkuhiljaa sellaisia, joihin hän alkaa kyetä. Kielen kehityksen tukeminen on minusta erittäin tärkeää, varsinkin kun esimerkiksi Pisa-tutkimusten mukaan erityisesti poikien lukutaito rapistuu Suomessa. Kaikkein tärkein on minusta kuitenkin oikeanlainen kehuminen, sillä haluan tukea lapseni terveen itsetunnon kehittymistä, mutta sorrun helposti toistamaan edellisten sukupolvien mallia, mikä ei välttämättä auta pärjäämään nykymaailmassa. Kehumisessa tärkeää on että lasta palkitaan yrittämisestä vaikka lopputulos ei  aina onnistuisikaan. 

Suosittelen lämpimästi tätä kirjaa kaikille vanhemmille, sillä se auttaa oivaltamaan asioita lapsen käyttäytymisen takana.

Kirjoittajat pitävät aiheesta myös blogia, käy tutustumassa!

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtiin

11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja
14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella
18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa
25. Kirja, jossa kukaan ei kuole
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit
49. Vuoden 2017 uutuuskirja

Kirsi Heikkinen ja Tiina Huttu: Pää edellä. Näin tuet lapsesi aivojen kehitystä. WSOY 2017, 196 sivua.

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Viime aikojen kirjallisia kohokohtia ja notkahduksia

Vaikka blogin puolella on ollut hiljaista, olen ehtinyt lukea ihan mukavasti. Tähän postaukseen ajattelin koota viime aikoina lukemistani kirjoista sekä iloisesti yllättäneet että pettymyksiä tuottaneet. Päivitän säännöllisesti lukemieni kirjojen ja Helmet-haasteen listaa, vaikka en ehdikään kirjoittaa jokaisesta kirjasta omaa postausta. Listat löytyvät täältä.

Toivon että ehtisin jatkossa kirjoittaa vähän useammin ja pidemmin, alkuvuodesta vaan on tahti ollut aikamoinen sekä kotona että töissä. Olen kuitenkin ollut iloisesti yllättynyt siitä miten paljon olen ehtinyt lukemaan tämän kaiken härdellin keskellä.


Iloisesti yllättäneet



Tähän kirjaan tartuin kirjaston asiakkaan suosituksesta. Hän sanoi, että ei yleensä lue paksuhkoja kirjoja, mutta tämä oli pakko ahmia alusta loppuun, tarina on niin vetävä. Ja niin se olikin. Vaikka aihe on vaikea ja vaiettukin, mukautuvaiseen Suleikaan kiintyy ja hänen tietään kulakkien joukkosiirrossa seuraa välillä vähän turhankin voimakkaasti eläytyen. Tämä kirja on raskas, mutta hieno. Ja tässä on jälleen kirja, jonka lukemalla voi oppia huimasti uutta itänaapurimme historiasta.



Olin ladannut tälle tämän vuoden uutuudelle ihan kohtuuttomat odotukset ja se ylitti ne kirkkaasti. Luin tätä yhden viikonlopun ja keräsin puolisolta jälleen kummastuneita katseita kun kikattelin itsekseni sohvankulmassa. Tässäkin aiheet ovat rankkoja, mutta niiden käsittely humoristista ja viihdyttävää. Moyes osaa tehdä henkilöistään sellaisia, joihin minä pystyn samaistumaan. Täydellinen rentoutumiskirja!



Olen lukenut viime aikoina järjestämisoppaan toisensa perään, mutta tämä oli niistä kirkkaasti paras. Tässä ei ollut oikeastaan kauheasti konkreettisia siivousvinkkjä, vaan pohdintaa siitä, miten nykytilanteeseen on jouduttu. Kirjailija ei myöskään yrittänyt tyrkyttää yhtä tiettyä tapaa tai siisteyden tasoa kaikille, vaan korosti sitä että jokaisella on oma sopiva tavaramääränsä ja siisteystasonsa. Teksti oli sujuvaa ja viimeisteltyä, ja tietokirjaksi tämä oli hyvin mukaansatempaava.



Anna ja Olavi Otson evakkoperheen vaiheita oli mielenkiintoista seurata, sillä myös omassa suvussani on Karjalan evakkoja. Annan ja Olavin elämän lisäksi päästään seuraamaan koko myöhemmän suvun vaiheita aina nykypäivään asti, jolloin osa suvun salaisuuksista alkaa nähdä päivänvalon. Itselleni mielenkiintoisinta oli lukea miten evakoihin suhtauduttiin, joka paikassa kun ei oltu avosylin vastaanottamassa tavoiltaan ja puheeltaan erilaisia ihmisiä.


Pettymyksen aiheuttaneet



Olin varannut tämän kirjastosta kauan ennen kuin kirja ilmestyi, ja haettuani varauksen ihmettelin hetken että miksi ihmeessä olen tämän halunnut lukea, kirjan kansi nimittäin oli aika kauhea. Takakannen luettuani muistin syyn olleen tapahtumien sijoittuminen kirjastoon. Tämä kirja olisi varmaan lomalukemisena rannalla ihan hyvä. Siinä käsitellään vaikeita aiheita, mutta vähän kaikkea karrikoidaan eikä se oikein minusta näihin aiheisiin istu. Ihan viihdyttävä kirja kuitenkin, vaikka aineksia olisi ollut aiheiden syvällisempäänkin käsittelyyn.


Tätä kirjaa on viime aikoina rummutettu joka paikassa, onneksi olkoon jos et ole vielä tästä kuullut. Kirja on kirjoittajan esikoinen, saanut jo arvostetun palkinnon ja kansiliepeissä on muiden kirjailijoiden ylistäviä kommentteja. Alun perin arastelin tähän tarttumista, koska tarina alkaa siitä kun pieni poika jää auton alle ja syyllinen pakenee paikalta. Kirjassa kuvattiin erityisen hyvin poliisin työskentelyä (kirjoittaja on entinen poliisi), juoni oli ihan ok ja yllättävät käänteetkin ihan hyviä. Kirjan aiheet olivat vakavia ja herättivät ajatuksia, siitä pisteet. Loppu jäi ärsyttämään, sillä sen voi tulkita monella tavalla, ja minuun uppoaa parhaiten yksiselitteiset loput.


Tätä mainostetaan erityisesti Downton Abbeyn faneille, ja siinä ominaisuudessa minäkin tämän luin. Alkulehdillä oli monta sivua henkilöitä, joten päädyin piirtämään sukukaavion sekä kartanon isäntäväestä että palvelusväestä. Ilman kaaviota olisinkin ollut pyörällä päästäni. Tässä kirjassa tarina oli minusta ihan hyvä, mutta tuntui siltä että se oli kirjoitettu kiireessä ja huolimattomasti. Kieli oli tönkköä ja dialogit epäluontevia.


Alkuvuonna kahlaamiini raivauskirjoihin kuuluu myös pettymyksen aiheuttanut kirja. Tämä oli iloisesti yllättäneen raivauskirjan vastakohta, jossa kerrottiin itsestäänselvyyksiä ja tyrkytettiin yhtä tapaa ja siisteyden tasoa kaikille. Kirja oli saanut innoituksensa Kon Marista, siinä ehkä syy tiukalle konseptille. Tästä en muista konkreettisia juttuja, mutta muistan tuhahdelleeni ja vuodattaneeni puolisolleni joitain kirjan älyttömimpinä pitämiäni kohtia.


Tämäkin kehuttu kirja tuotti pettymyksen, jopa sellaista laatua olevan että jätin kirjan kesken. Syynä oli ehkä elämäntilanne enemmän kuin itse kirja. Sisältö oli kyllä mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää, mutta kielipoliisiminäni hermostui niin etten pystynyt enää ärtymättä jatkamaan lukemista. Jossain vaiheessa huomasin että tekstin kappalejako oli totutusta poikkeava, tekstin kappaleet saattoivat olla monen sivun pituisia. Kun huomasin tämän, en pystynyt enää keskittymään tekstin sisältöön, vaan aloin miettiä missä kohdin olisi voinut tehdä kappalejakoja. Sitten kun saan kielipoliisini rauhoiteltua, saatan ehkä vielä palata tämän pariin. (Vika ei ole kirjoittajassa, joka ei ammatiltaan edes ole kirjailija, enemmän ihmettelen kirjan toimittajia.)


Tässä siis muutamia alkuvuoden huippuja ja notkahduksia. Oletko lukenut jonkun näistä? Olis mukava kuulla oma mielipiteesi!

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär

Kansikuva kustantajan sivuilta.
Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan jokainen osa on ollut hartaasti odotettu, ja kirja on yleensä palkinnut odotuksen. Tällä kertaa en valitettavasti voi sanoa samaa. Sarjan edelliset osat ovat minusta olleet napakoita kokonaisuuksia, juoni on vetänyt kirjan ensi sivuilta asti ja kohtaamiset historiallisten merkkihenkilöiden kanssa ovat olleet luontevan tuntuinen osa tarinaa. Tällä kertaa kirjan juoni tuntui rikkonaiselta, merkkihenkilöitä vilisi nurkissa epäuskottavan usein ja kirjasta puuttui jotenkin se tuttu "jokin".

Ruokarouvan tyttäressä kertojan vuoron saa Idan tytär Kirsti, joka opiskelee yliopistossa ja seurustelee kasvattisisarensa Allin kanssa muiden helsinkiläisten opiskelijoiden kanssa. Kirsti opiskelee romaanista filologiaa ja ranskan kieltä, Alli kansanrunoutta. Kirjan alkupuolella pääpaino onkin pitkälti Allin edesottamuksissa, ja mukana pyörivät myös Tulenkantajat. Kirsti itse tuntuu kirjan alkupuolella olevan välillä sivuhenkilönä tapahtumissa.

Etukäteen ajattelin, että kirja keskittyisi Kirstin Pariisissa viettämään aikaan. Siihen minusta viittaavat sekä kansikuva, takaliepeen esittelyteksti että kirjasta etukäteen lukemani tiedot. Odottelin Kirstin Pariisinmatkaa malttamattomana, kunnes kirjan puolivälissä sinne lopulta päästiin. Kirjan jälkimmäinen puoli olikin selvästi enemmän Kirstin omaa tarinaa. Juoni imaisi minut mukaansa oikeastaan vasta kun Kirsti pääsi Pariisiin.

Pettymykseeni lukijana on varmasti monia syitä, eikä pienin niistä ole se että kertoja vaihtuu. Minun on aina ollut vaikea luopua tutuista kertojista sellaisissa sarjoissa, joissa aika kuluu ja sukupolvet vaihtuvat. Vaikka tapahtumien kannalta olikin varmasti järkevää siirtää vetovastuu Kirstille, minusta tuntui silti että Ida oli yhtäkkiä syrjäytetty kokonaan. Olisi ollut mielenkiintoista saada kuulla hänenkin ajatuksiaan. Ehkä Ida ja Kirsti olisivat voineet toimia kertojina vuorotellen? Sitä paitsi minusta kertoja kuulosti vähän liian samankaltaiselta kuin Ida, Kirsti tuntui vähän turhan suoralta kopiolta äidistään.

Toinen syy oli merkkihenkilöiden kohtaamiset, joita oli tähän kirjaan mahdutettu aika tavalla. Edellisissä osissa on minusta ollut selkeämmin yksi keskeisempi merkkihenkilö, jonka rinnalla muut käyvät pienemmissä rooleissa. Tällä kertaa yhtä keskeistä merkkihenkilöä ei tuntunut olevan, vaan esimerkiksi Tulenkantajat pyörähtelivät tarinassa sellaiseen tahtiin että sekosin jatkuvasti nimissä ja henkilöissä. Suomen osuus oli minusta vielä uskottavuuden rajoissa, kun piirit ovat pienet ja Alli runonlausujana tapasi myös runoilijoita. Kun siirryttiin Pariisiin, uskottavuus hävisi jo siinä, miten usein Kirsti törmäsi sattumalta Hemingwayhyn. Pariisi oli jo 1920-luvulla suurkaupunki, eikä jatkuva yhteentörmäily tuntunut minusta kovin todennäköiseltä. Uskottavuusongelmia oli siinäkin, millaisessa arvossa Kirstiä Chanelilla pidettiin.

Kolmanneksi tämä kirja tuntui jotenkin keskeneräiseltä niin tekstin sisällöltä kuin ulkoasultaankin. Edellisistä osista ei juuri ole kirjoitusvirheitä löytynyt, toisin kuin tästä uusimmasta. Juonen kannalta moni asia jäi minusta liian levälleen, kuten esimerkiksi Eliaksen hämärähköt bisnekset (tai niin olin lukevinani rivien välistä) ja Eliaksen hahmo muutenkin.

Kirstin Pariisissa viettämä aika oli minusta mielenkiintoisinta luettavaa. Oli hienoa lukea miten hyvin nuori suomalaisnainen asettui taloksi suurkaupunkiin ja myöhemmin opasti muita tulokkaita kaupungin tavoille.

Historiallisten tapahtumien kuvaukset ovat olleet tämän sarjan upeinta antia, niin myös tässä kirjassa. Voin vain kuvitella, mikä määrä taustatyötä jokainen sarjan kirja on vaatinut, ja silti kirjat ovat ilmestyneet vuoden välein. Arkistomateriaalien lukemisesta on pitkä matka tarinan taustan luomiseen, ja minusta nämä taustat ovat olleet taidokkaasti tehtyjä. Moneen otteeseen olen tämän sarjan kirjoja lukiessani pohtinut että ovatkohan nämä päähenkilöt sittenkin oikeita historiallisia henkilöitä. Ruokarouvan tyttäressä huomasin pohtivani tätä Allin kohdalla.

Vaikka tämä osa olikin pettymys, odotan silti innolla sarjan seuraavaa osaa, ja toivon että sekään ei jää viimeiseksi. Järjen ja tunteen tarinoita -sarjan viimeinen osa ajoittui nykyaikaan, vaikka ajallisesti kirjojen tapahtumissa olikin monen kymmenen vuoden väli. Ehkä tämä sarja voisi viedä lukijan nykyaikaan saakka ilman vuosien harppauksia kirjojen välillä. Lupasin itselleni että ennen seuraavan osan ilmestymistä luen uudelleen kaikki ilmestyneet osat, sen verran hatarat ovat muistikuvani sarjan alkuosista.

Kirjan voit ostaa omaksi täältä*.

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtiin

7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja
8. Suomen historiasta kertova kirja
29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia
34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt
37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit
48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän
49. Vuoden 2017 uutuuskirja

Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär. Otava 2017, 496 sivua.