tiistai 10. tammikuuta 2017

Takashi Hiraide: Kissavieras

Kansikuva kustantajan sivuilta
Kissavieras on kaunis kirja niin ulkoiselta olemukseltaan kuin tekstinsäkin puolesta. Kirja on kertomus siitä, miten yhden kissan ilmestyminen elämään muuttaa oikeastaan kaiken. Pieni kirja kattaa melko pitkän ajanjakson, ja tuo hyvin esiin muutoksen päähenkilöissä. Teksti on kaunista ja kuvailevaa, ja jollain tavalla rauhoittavaa. Tämän lukemisen voisi ottaa vaikka mindfulness-harjoituksena. Erityisesti rakennukset, niiden sijainti, koko ja ulkoasu on kuvattu hyvin tarkkaan. Ihastuin myös päähenkilöiden vuokranantajan kauniiseen puutarhaan ja siihen miten myös sen muuttumista kuvataan.

Vaikka tämä kirja on ihastuttanut lukijoita ympäri maailman, sen "juttua" on vaikea pukea sanoiksi. Kustantajan sivuilla onkin kirjaan liittyen oma sivu, jolla lukijat kertovat oman mielipiteensä siitä, mikä tässä kirjassa kiehtoo. Minulle avautui kirjan kautta kauniita maisemia ja ikkuna japanilaiseen kulttuuriin, ja lukemisen jälkeen rauhallinen olo. Ja niin kaunis kansi, että jos kirja olisi omani, laittaisin sen näkyvälle paikalle esille.

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtiin

2. Kirjablogissa kehuttu kirja
10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis
23. Käännöskirja
40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä
41. Kirjan kannessa on eläin
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Takashi Hiraide: Kissavieras. S&S 2016, 157 sivua.

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Michael Cunningham: Villijoutsenet ja muita kertomuksia

Kansikuva kustantajan sivuilta
Villijoutsenet ja muita kertomuksia sisältää kymmenen satua, joita on muokattu tavalla tai toisella. Monessa sadussa tapahtuma-aika on muuttunut nykyaikaan ja sadun lumous tavalliseen arkeen. Kaikissa saduissa näkökulmaa on muokattu alkuperäiseen verrattuna paljon. Tähän kirjaan ei välttämättä kannata tarttua, jos haluaa pitää mielessään vain perinteiset versiot tutuista saduista, jotka päättyvät usein "ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun saakka".

Keskustelunherättäjänä tämä kirja toimii varmasti hyvin, ja uskon että esimerkiksi lukupiireissä tästä saisi herkullisia keskusteluja. Kirjan muokattujen satujen jälkeen minulla oli vähän sellainen hölmistynyt olo. Joku toinen oli ilmaissut asian niin että satujen taika tavallaan hävisi näitä lukiessa. Luulen että näitä satuja (esim. Kaunotar ja hirviö, Lumikki, Jaakko ja pavunvarsi) on kuullut ja lukenut niin monta kertaa lapsuudesta asti, ettei niitä osaa ajatella mistään muusta näkökulmasta. Sadun taika taitaa piillä osittain sen tuttuudessa ja ennustettavuudessa, ja tietysti siinä että ne melkein varmasti päättyvät aina onnellisesti ja hyvän voittoon.

Juuri kirjan kädestäni laskeneena huomaan että Kaunotar ja hirviö jäi päällimmäiseksi pyörimään mietteisiin. En usko että pystyn enää katsomaan Disneyn versiota tästä sadusta ajattelematta koko ajan että ehkä hirviö oli noiduttu olemaan hirviö hyvästä syystä. Monissa Cunninghamin käsittelemissä saduissa kyseenalaistetaan se satumainen rakkaus, joka saa lukijat ja katsojat niiskuttamaan nenäliinoihinsa ja toivomaan että todellisen elämän rakkauskin olisi samankaltaista.

Kirja on ohut ja yksittäiset sadut lyhyitä, mutta aikaa tämän lukemiseen kannattaa varata. Parhaimmillaan sadut ovat yksi tai kaksi kerrallaan luettuina ja pureskeltuina. Ja varoitan vielä: jos et halua särkeä tuttujen satujen lumousta, tartu tähän harkiten.


Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtiin

1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis
2. Kirjablogissa kehuttu kirja
5. Kirjassa liikutaan luonnossa
10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis
14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella
18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa
20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö
22. Kuvitettu kirja
23. Käännöskirja
38. Kirjassa mennään naimisiin
39. Ikääntymisestä kertova kirja
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit

Michael Cunningham: Villijoutsenet ja muita kertomuksia. Gummerus 2016, 151 sivua.

perjantai 6. tammikuuta 2017

Pajtim Statovci: Tiranan sydän

Kansikuva kustantajan sivuilta
Kissani Jugoslavia on pitkään ollut lukulistallani, ja useaan kertaan olen pyöritellyt sitä kädessäni. Luulen, että sen saama valtaisa suosio on saanut minut epäröimään sen aloittamista. Jostain syystä paljon kehuttuihin kirjoihin on joskus vaikea tarttua. Varmaan pelkään että petyn, että oma kokemukseni ei olisikaan yhtä hyvä kuin muiden. Tai voi olla että kirjan jatkuvaan esilläoloon vähän kyllästyykin, olen huomannut tarttuvani kovasti kiiteltyihin kirjoihin muutaman vuoden viiveellä, siinä vaiheessa kun kirjan voi jo löytää kirjaston palautushyllystä eikä varausjono ole enää satojen ihmisten pituinen.

Statovcin toinen kirja, Tiranan sydän, tarttui jokeri-hyllystä mukaan. Emmin tämänkin kohdalla pitkään, mutta otin kuitenkin mukaan, ja koska jokerissa on niin lyhyt laina-aika, se pitää aloittaakin aika vikkelään. Ensimmäiset neljäkymmentä sivua menivät ihmetellessä ja tutustuessa, ja olin jo jättää kirjan keskenkin. Albania 1990-luvulla on itselleni niin vieras tapahtumapaikka, että tarinaan oli hankala päästä sisälle. Toisen osan alkaessa uteliaisuuteni oli kuitenkin jo herännyt ja onneksi jatkoin lukemista.

Tiranan sydän vaatii keskittymistä, ja ehkä siksi lukukokemukseni oli vähän raskas. Luin kirjan  melko väsyneenä ja jouduin keskeyttämään lukemisen aika usein, joten tipahdin kyydistä tasaisin väliajoin. Täydellinen tietämättömyyteni Albaniasta ja sen kulttuurista ja historiasta vaikutti lukukokemukseen myös paljon.

Kirjasta saa varmasti mielenkiintoisia keskusteluja, sillä teemat ovat mielenkiintoisia ja ajankohtaisia ja niitä on käsitelty eri näkökulmista. Kirjan päähenkilöt esimerkiksi tuntevat itsensä muukalaisiksi synnyinmaassaan ja lähtevät paremman elämän toivossa yrittämään länteen. Muukalaisuuden kokemus liittyy kuitenkin myös omaan itseen, muuttuvaan identiteettiin ja seksuaalisuuteen.

Tarinat kulttuuriperinnön siirtäjinä ovat myös keskeisessä osassa. Päähenkilö Bujarin isä kertoi hänelle paljon tarinoita, joissa kuvataan sitä millaisia albaanit ovat ja millainen käytös ja toiminta on hyväksyttävää ja kunniakasta. Näitä symbolisia tarinoita on ripoteltu tasaisesti pitkin kirjaa, ja niiden kautta Bujar tuntuu miettivän omaa identiteettiään ja sen suhdetta tarinoiden kuvaamaan albanialaiseen identiteettiin.

Tästä kirjasta on vähän hankala antaa suositusta, kun en itsekään oikein tiedä tykkäsinkö vai enkö. Luulen että toinen lukukerta joskus myöhemmin voisi olla paikallaan. Tähän kannattaa kuitenkin tarttua jos olet kiinnostunut tutustumaan albanialaiseen kulttuuriin tai jos muukalaisuuden moniulotteisuus kiinnostaa. Kirjan kieli on myös kaunista, pitkähköt ja polveilevat lauseet sopivat tarinaan hyvin.


Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtiin

1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis
2. Kirjablogissa kehuttu kirja
35. Kirjan nimessä on erisnimi
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit

Pajtim Statovci: Tiranan sydän. Otava 2016, 271 sivua.

lauantai 31. joulukuuta 2016

Heli Laaksonen: Lähtisiks föli?

Kuva kustantajan sivuilta
Olen lukenut jonkun Heli Laaksosen runokirjoista ja tykännyt. Yhteen aikaan minulla oli seinällä kehyksissä Laaksosen runopostikorttejakin, enää en muista mitä runoja niissä oli. Lähtisiks föli on vuodelta 2015 ja se tarttui mukaani kirjaston palautushyllystä. Kirja ei ole runokirja vaan koostuu lyhyistä luvuista, joista jokainen on otsikoitu "Mitä mää tiärän...". Omat lukunsa on esimerkiksi Salolle, matkustamiselle, Jyväskylälle, Markulle, rekoille, Enontekiölle ja keltuaiselle.

Murteeseen tottuminen kestää muutaman sivun verran, vaikka murre on itselle tuttuakin. Kieleen tottumisen jälkeen pystyin keskittymään täysillä ihanaan sisältöön, hyväntuuliseen jutusteluun. Samaistuin tekstiin monessa kohdassa, sillä minäkin haltioituisin jos näkisin sopulin ja minullekin autot ovat inhimillisiä olentoja. Suosikkilukuni käsitteli rekkoja: löytyisipä minusta sen verran rohkeutta että uskaltaisin risteillä Suomen halki tuntemattomien rekkakuskien kyydissä! Onneksi kirjojen kautta pääsee nojatuolimatkalle. :)

Pidin tätä kirjaa yöpöydälläni, iltalukemisena lyhyet hyväntuuliset luvut olivat juuri sopivia. Tosin välillä kävi niinkin, ettei kirjaa millään malttanut laskea käsistään, sillä luvut olivat niin lyhyitä että hyvin voi lukea vielä yhden tai kaksi tai kuusi. Pikkumiehen päiväunien aikanakin ehti hyvin lukea muutaman luvun. Tämä kirja sopii hyvin piristämään päivää tai haihduttamaan esimerkiksi jännityskirjan tiivistä tunnelmaa että saa unen päästä kiinni.

tiistai 27. joulukuuta 2016

Ehdin lukea kirjan!

Blogi on viettänyt syys- ja talvihorrosta ja myös lukeminen on jäänyt kesän jälkeen vähän vähemmälle, siitä tuo tänään puoli vuotta täyttävä pikkumies on pitänyt huolen. Joulupäivänä ehdin kuitenkin lukea kokonaisen kirjan, ah mitä luksusta! Kirja oli Tess Gerritsenin Joka tulella leikkii, ja se oli ihan sopiva siihen hetkeen. Takakannessa tosin mainostettiin kirjan olevan hyytävä trilleri, ja vaikka jännitystä löytyi en silti ihan hyytäväksi sitä olisi itse kuvaillut. Kirja oli kuitenkin mielenkiintoinen yhdistelmä musiikkia, psykologiaa, matkailua, juutalaisvainoja ja toista maailmansotaa. Suosittelen tätä jos etsit pientä jännittävää välipalakirjaa.

Ensi vuonna aion osallistua aktiivisemmin Helmet-lukuhaasteeseen ja yritän löytää jokaiseen kategoriaan ainakin yhden kirjan. Tänä vuonna olen lähinnä lukenut mitä sattuu ja jälkikäteen katsonut, mihin kategoriaan kirja sopii. Olen myös ilmoittanut blogin mukaan Helmetin lukuhaasteeseen osallistuviin blogeihin. Lista mukana olevista blogeista julkaistaan samaan aikaan kuin itse haastekin, 30.12.2016. Lukuhaasteesta on tehty pieni tutkimus, josta löytyy tietoa täältä. Minusta hienointa on, että haaste on innostanut ihmisiä ympäri Suomen tutustumaan uusiin kirjoihin ja tarttumaan sellaisiinkin opuksiin, jotka normaalisti sivuttaisi. 

Lukuhaasteella on omat facebook-sivut, joilla käydään aktiivista keskustelua haasteen eri kohtiin sopivista kirjoista. Sieltä saa myös hyviä lukusuosituksia, kannattaa vilkaista vaikka haaste ei kiinnostaisikaan. Myös monessa kirjastossa nostetaan lukuhaastetta esille esimerkiksi kirjanäyttelyiden muodossa. Haaste on erinomainen tapa tutustua itselle vieraampaan kirjallisuuteen ja yllättyä positiivisesti!

Tänä vuonna sain luettua puolet lukuhaasteen kohdista, 25 eri kohtaa. Eniten kirjoja osui kategoriaan "Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aikaisemmin", siihen osui 35 kirjaa. Hyvänä kakkosena tuli kategoria "Kirjassa joku kuolee", 24 kirjaa, ja kolmantena kategoria "Vuonna 2016 julkaistu kirja", 19 kirjaa. Kaikkiaan olen tähän mennessä lukenut 57 kirjaa ja 18 802 sivua. Yöpöydällä on vielä yksi keskeneräinen kirja, voi olla että se ehtii mukaan tämän vuoden kirjanpitoon. Ensi vuodesta en uskalla heittää mitään arvauksia. Ehkä hyvä tavoite olisi etsiä ohuita kirjoja, jotka ehtii lukea pikkumiehen päiväunien aikana...

torstai 3. marraskuuta 2016

Ira Vihreälehto: Tuntematon sotavanki

Kuva kustantajan sivuilta.
Iran isoäiti oli jatkosodan aikaan töissä Otavan koulutilalla, jossa oli työssä myös heimosotavankeja. Isoäiti kuoli melko nuorena, ja yritti vielä viimeisillä voimillaan kertoa Iran isälle, että hänellä on jotain kerrottavaa. Voimat kuitenkin loppuivat kesken, ja Iran isä sai kuulla perunkirjoituksessa, ettei hänen isänään pitämä mies oikeasti olekaan hänen isänsä. Iran oikea isoisä oli joku Otavan koulutilan sotavangeista, mutta kukaan ei tiedä kuka heistä.

Iran isoisän henkilöllisyys pysyy suvun mysteerinä vuosikymmenet, kunnes Ira lopulta päättää alkaa selvittää asiaa. Nykyiset sukututkimuksen apuvälineet ovat kehittyneitä ja esim. DNA-tutkimusten kautta on mahdollista saada selville kaukaisiakin sukulaisia, mutta toisaalta lähes kaikki muistelijat ovat jo kuolleet ja heidän mukanaan on kuollut paljon tietoa. Ira tukeutuu isoisänsä etsinnässä moniin menetelmiin pölyisistä arkistoista venäläiseen facebookiin asti ja kuvaa selvitystyönsä edistymistä kirjan edetessä.

Sukututkimus kirjan aiheena ei välttämättä kuulosta kovin houkuttelevalta, ainakaan jos tietää että aihe ei kosketa omaa sukua tai kotiseutua. Tässä kirjassa tutkimuksen prosessi on kuitenkin kirjoitettu auki vähän kuin päiväkirja, kirjoittaja jakaa omia ajatuksiaan ja tunteitaan tutkimuksen eri vaiheissa. Välillä ollaan innostuneina uuden johtolangan äärellä ja välillä nieleskellään pettymyksen kyyneleitä, kun lupaavasti edennyt selvityslinja päättyykin umpikujaan. Ira saa tutkimuksensa aikana myös hurjasti apua tuntemattomilta ihmisiltä niin Suomesta kuin ympäri maailmankin.

Kirja on minusta hyvin kirjoitettu ja loogisesti etenevä kokonaisuus. Tutkimuksen edistymisen kuvauksen lomassa kerrotaan yleistä tietoa jatkosodan sotavangeista ja sen ajan ihmisistä ja elämästä. Lukijaa myös muistutettiin siitä, että 1940-luvun ihmisen toimia ei voi täysin ymmärtää nykyajan ihmisen kokemustaustalla, sillä ajat olivat tuolloin ihan erilaiset. Pelkästään jo sota-aika on sellainen, mihin monikaan nykysuomalainen ei pysty eläytymään ja sen lisäksi 1940-luvun Suomessa oli ihan erilainen asenneilmapiiri ja sosiaalinen kontrolli kuin nykyään. Vaikka kuinka yrittäisimme ajatuksissamme päästä iso- ja isoisovanhempiemme nahkoihin, ei oma ajatusmaailmamme voi mitenkään täysin ymmärtää sitä, millaista elämä tuolloin oli. Eläytymistä on kuitenkin hyvä yrittää ja pitää samalla mielessä omat rajoituksensa. Hedelmällisintä on mielestäni olla kiinnostunut, tutkia ja tutustua ja ihmetellä menneitä aikoja, kunhan ei ala moralisoida tuon ajan ihmisten käyttäytymistä oman aikamme arvoja ja ilmapiiriä mittapuuna käyttäen.

Pidin eniten kirjan ensimmäisestä puolikkaasta, jossa kuvattiin "perinteistä" historian tutkimista. Ira kolusi paljon arkistoja ja loi niiden pohjalta kuvaa siitä, keitä isoisäkandidaatit olivat ja millaisen elämän he asiakirjatiedon perusteella olivat eläneet ennen ja jälkeen sotavankeuden. Arkistojen tutkimisen lomassa Ira sai paljon apua muilta ihmisiltä, jotka olivat etsineet tietoa jatkosodan heimosotavangeista ja heidän vaiheistaan. Facebook ja venäläinen facebook VK olivat myös Iran työkaluja, kertomansa perusteella hän on ollut yhteydessä suureen määrään ihmisiä sekä kotimaassa että Venäjällä ja myös ympäri maailman.

Kirjan loppupuolella keskityttiin DNA-testien apuun sukututkimuksessa, ja tässä kohtaa kirjaa vähän pitkästyin. DNA-tutkimukseen liittyy paljon vieraita käsitteitä, ja hiukan viallisella hahmotuskyvylläni monimutkaisten sukulaisuussuhteiden kirjo oli hankalaa hahmottaa. Tämäkin osa oli toki mielenkiintoista isoisän etsimisen kannalta, mutta minusta tästä olisi voinut myös vähän tiivistää. Olisin kaivannut avukseni myös jonkinlaista sukupuun luonnosta tai jotain kaaviota isoisäkandidaateista, sillä Ivanit ja Andreit menivät jatkuvasti päässäni iloisesti sekaisin.

Kaiken kaikkiaan kirja oli hyvä lukukokemus. Lukiessa alkoi pitää Iraa jo vähän kuin omana tuttunaan, kun hän kertoi omasta taustastaan ja kokemuksistaan. Huomasin harmistuvani Iran puolesta kun jälleen yksi lupaava alku päättyikin umpikujaan. Kirjan kieli on sujuvaa ja historialliset taustatiedot on kerrottu havainnollisesti ja ymmärrettävästi, ja ne ovat relevantteja myös tarinan kannalta. Kirjan lopusta löytyy tiivis mutta hyödyllisen oloinen opas sukututkimuksen aloittamiseen.

Kiitos Ira kun jaoit sukusi tarinan ja oman matkasi iloineen ja suruineen meidän kanssamme!

Kirjan voit hankkia omaksesi täältä.

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Kirjamessukuulumisia

Kirjamessupäiväni ei sitten ollutkaan perjantai vaan sunnuntai, ja päivä meni muutenkin koko lailla eri tavoin kuin olin ajatellut. Unohdan aina miten valtavat Helsingin kirjamessut ovat ja miten paljon aikaa ihan siihen kiertelyyn ja hypistelyyn meneekään. Tällä kertaa lisämausteen toi 4 kuukautta vanha poikani ja vaunuilla messukansan joukossa sukkuloiminen. Messuseurana meillä oli siskoni, äitini ja tätini.

Kuten kerroin, olin etukäteen yliviivaustussin kanssa merkannut messuohjelmasta kaikki kiinnostavat ohjelmat, ja niitä oli tietysti koko päiväksi. Lopulta en ehtinyt kuuntelemaan niistä ainuttakaan, kun kiertely vei niin paljon aikaa. Pysähtelin aina siellä täällä kiertelyn lomassa kuuntelemaan haastattelunpätkän sieltä ja toisen täältä, mutta kaikki merkkaamani ohjelma meni tällä kertaa ohitse. Messuhallistakin jäi puolet koluamatta, olisin mieluusti tutkinut antikvariaattien tarjontaa mutta nyt ei aika riittänyt. Ruokapuolella sentään ehdimme pyörähtää. Ensi vuonna taidan varata kunnolla aikaa messuiluun, ainakin kaksi kokonaista päivää, jolloin voin viilettää osan ajasta itsekseni ohjelmalavalta toiselle ja silti kierrellä messualuetta myös jonkun kanssa. Ehkä otan ensi vuonna oikein huoneen hotellista ja vietän pienen kirjallisen miniloman.

Messualuetta oli kiva kiertää seurassa, koska osoittelin koko ajan ihania kirjoja muille. Itsekseen kiertämisessä tämä jakaminen jää kokonaan pois, tällainen jatkuva livevinkkaus oli tosi kivaa. Samalla sai tietysti itse paljon lukuvinkkejä muilta. Tällä kertaa kiinnitin enemmän huomiota myös lastenkirjallisuuteen ja etsiskelin "lukemista" myös pojalle. Sopivaa mutustelukirjaa ei kuitenkaan tällä kertaa löytynyt vaikka valikoimaa muuten olikin kyllä hurjasti.

Lapsen kanssa messuilu sujui yllättävän hyvin. En ole liikkunut pojan kanssa kovinkaan paljon julkisilla paikoilla, ja meidän vaunumme ovat maalaisoloihin suunnitellut (= isot eikä kovin näppärät pienissä sisätiloissa), joten pientä jännityksenpoikasta sillä saralla oli havaittavissa. Kaikki sujui kuitenkin hienosti, poika joko nukkui tai ihmetteli messuhälinää rauhaksiin vaunuissa, ja vaipanvaihdot ja syötötkin onnistuivat pienellä suunnittelulla hyvin. Oli kiva nähdä, että messuilla oli paljon muitakin vaunujen ja rattaiden kanssa liikkuvia, ja heistä sainkin hiljaista vertaistukea. Pelkään olevani muiden edessä ja muille häiriöksi vaunujen kanssa liikkuessa, mutta mukavasti vaunuille kuitenkin annettiin käytävillä tietä.

Olen kovin huono ottamaan kuvia, ja nytkin käytin puhelimen kameraa vain kiinnostavien kirjojen kuvaamiseen. Kuvan nappaaminen on paljon kätevämpää kuin nimen ja tekijän muistiin kirjoittaminen, eikä väärin kirjoittamisen riskiä ole. Tässä muutamia minua kiinnostavia kirjoja, joista tuli napattua kuva:  


Hiljaisissa on voimaa kertoo introverteista ekstroverttien maailmassa, Näin se päättyy on jonkun arvion mukaan hyvä lukuromaani, jossa yhtenä osana tarinaa on myös politiikka. Täällä taas on romaani, jossa Hitler herää nykypäivän saksassa. Kirjasta on tehty elokuva, joka oli hauska mutta joka kyllä laittoi myös ajattelemaan nykyajan ja 1940-luvun yhteisiä piirteitä. Elokuva oli muistaakseni Netflixissä. Ihmiskoe on jännitystä ja Kohtuuden kirja perehtyy äärimmäisyyden ilmiöön.

Oli siellä tietysti paljon muitakin kiinnostavia opuksia, ja jokaiselta osastolta olisi lähtenyt mukaan iso kasa kirjoja. Yritin jokaisen houkutuksen kohdalla hokea itselleni että kirjastosta saa, kaikkia ei tarvitse olla omana. Joko mantra tepsi tai sitten muistin alitajuntaisesti kaikki ne lukemattomat muuttolaatikot, jotka sisältävät lukemattomia kirjoja, jotka odottavat vielä purkamista koska meillä ei ole vielä kirjahyllyä. Otan säästäväisyyteni sitten ensi vuonna takaisin. :)