16. heinäkuuta 2017

Jo Nesbø: Lepakkomies

Kirjastosihteeri kesälomalla, lukemassa kuinkas muutenkaan. Moni asiakas tykkää Harry Hole -dekkareista, ja sarjan tuorein osa Jano keikkuu varaustilastojen kärjessä. Itse en ollut aiemmin tutustunut sarjaan tai Nesbøn muihin teoksiin lainkaan, joten ajattelin kesälomalla sivistää itseäni sarjan ensimmäisellä osalla, Lepakkomiehellä. Kuuntelin kirjan BookBeatin kautta samalla kun kudoin räsymattoja, aika menee siinä rattoisasti murhien selvittelyä kuunnellessa.

Harry Hole on siis norjalainen etsivä, joka on lähetetty Australiaan seuraamaan norjalaisen naisen murhan selvittämistä. Australian-komennus on samalla testi alkoholisoituneelle Holelle: hänen urastaan Norjassa päätetään sen perusteella miten tutkimukset Australiassa sujuvat. Sydneyssä Holen on tarkoitus avustaa tutkimuksissa, mutta hänelle painotetaan heti alussa, että liian tiiviisti ei sovi osallistua. Parikseen Hole saa erikoisen aboriginaalimies Andrew Kensingtonin, jonka kanssa hän  myös ystävystyy työskentelyn aikana.

Suhtauduin kirjaan epäilevästi, eikä rauhallinen aloitus saanut minua vakuuttuneeksi. Taisin lipsahtaa ylikriittisyydenkin puolelle, kun tuntui että kaikki Holen tapaamat aboriginaalit rakastivat samanlaisten oman kulttuurinsa myyttisten tarinoiden kertomista paikasta ja tilanteesta riippumatta. Välillä tuli tunne, että en seurannut vain yhtä tarinaa, vaan useita erilaisia tarinoita limittäin ja sisäkkäin. Myyttiset tarinat tuntuivat katkaisevan päätarinan, ihan kuin olisi käynyt mainostauolla. Näiden lisäksi kerrottiin monen eri henkilön tarinat, ja tietysti etenkin Holen tarina sai paljon tilaa. Kaikkien henkilöiden tarinoissa oli paljon vaikeita asioita ja vastoinkäymisiä, mutta silti he tuntuivat kertovan niistä kuin viime sunnuntain päiväkahveista. Yhdeltä henkilöltä olisin sen ehkä hyväksynyt, mutta kun tarinankertojia tuntui olevan vähän joka nurkassa, se alkoi ärsyttää.

Dekkareilta odotan yleensä toimintaa. En tarkoita raakuutta, verta ja suolenpätkiä, vaan sitä että tapahtumien rytmi olisi edes kohtalaisen ripeä. Lepakkomiehessä toiminnan alkamiseen meni minusta liikaa aikaa, puolivälissä ihmettelin että saadaanko murhaa ollenkaan selvitettyä. Sitten kun toiminta alkoi, se kyllä imaisi mukaansa, mutta harmikseni kirja sitten jo loppuikin. Minun makuuni tämä oli turhan rauhallinen ja maalaileva.

Lepakkomiehen ensijulkaisusta on jo 20 vuotta, mutta tapahtuma-aika on saatu hyvin häivytettyä. Tietysti kännyköiden ja muun elektroniikan puuttuminen paljastaa jonkin verran, mutta sillä oli niin pieni osa kirjassa, ettei aika ollut merkityksellinen. En kuunnellessani tiennyt kirjan alkuperäistä ilmestymisvuotta, ja olisin arvannut sen kuvaavan myöhempää aikaa. Elektroniikan sijaan kirjassa keskityttiin ihmisten välisiin kohtaamisiin, mikä oli ihan mukavaa vaihtelua. Ehkä ihmiset 20 vuotta sitten puhuivat tosiaan enemmän kasvotusten kuin nykyään. :)

Minusta ei siis tällä kuuntelulla tullut Harry Holen fania, mutta voi olla että vielä palaan hänen seuraansa. Sarjassa on nyt ilmestynyt yhteensä 11 kirjaa, kaikki aika paksuja joten tilaisuuksia riittää vielä.

Jo Nesbø: Lepakkomies*. Johnny Kniga 2014, 489 sivua. Kuunneltu äänikirjana.

6. heinäkuuta 2017

Lastenrunoja runon ja suven päivänä

Tänään vietetään runon ja suven päivää. Meillä on viime aikoina tutustuttu lastenrunoihin, joten ajattelin että lastenrunokirjoista kirjoittaminen sopii tähän päivään hyvin. Pikkumies on nyt yksivuotias, joten hän ei vielä runojen päälle kovin paljoa ymmärrä, mutta kuuntelee kyllä sujuvasti leikin lomassa kun luen niitä ääneen. Meillä luetaan muutenkin ääneen kaiken touhun keskellä, yleensä minä istun keittiön lattialla lukemassa kun mies tekee ruokaa ja pikkumies touhuaa omiaan siinä vieressä.


Runokirjoista luettavana ovat olleet Jukka Itkosen Kaikki hyvin kasvimaalla ja Sanamaa, Ismo Puhakan Hei, hommiin! ja Vesa Löhösen Ajan Hukkaa sanoi susikuski. Kaikki ovat lainassa kirjastosta.


Jukka Itkonen on varmasti monelle tuttu, sillä hänen tuotantonsa on laaja niin kirjallisuuden kuin musiikinkin puolella. Lasten runokirjoja on myös julkaistu useita. Sanamaa on ilmestynyt vuonna 2012 ja sen ihanan kuvituksen on tehnyt Virpi Penna. Kirjan runot sisältävät paljon sanoilla leikittelyä ja aihepiirit vaihtelevat eläimistä leipomiseen. Pidin erityisesti runosta Sammakko ja perhonen, joka sopii näihin kesäsäiden päivittelyihin erinomaisesti, asiat kun voi nähdä useammasta näkökulmasta:


Kunpa sataisi, sanoi sammakko,
sataisi solkenaan.
Silloin tämä pomppiva vieteri
lähtisi niitylle pomppimaan.

Kunpa paistaisi, sanoi perhonen,
ja jos rupeaa paistamaan,
silloin tämä lentävä liidokki
lentäisi mettä maistamaan.
(Itkonen: Sanamaa, s. 21)


Kaikki hyvin kasvimaalla -kokoelma on ilmestynyt 2014 ja sen on kuvittanut Camilla Pentti. Myös tämän kirjan kuvitus on todella kaunis ja ihanan värikäs. Tämän kirjan runot liittyvät luontoon, kasveihin, vuodenaikoihin ja eläimiin. Useimmat runoista olivat minusta kesäisiä, mutta löytyy joukosta myös muihin vuodenaikoihin sopivia runoja. Mukana on myös pieniä "söpöjä" runoja, kuten Jäljet hiekassa:

Hiekkaan pienet jäljet jäi,
siitä sahamiehentäi
juuri äsken kulki.

Meni piiloon kiven taa
ja siellä silmät sulki.
(Itkonen: Kaikki hyvin kasvimaalla, s. 31)


Ismo Puhakan runoilemassa ja Paula Aholan kuvittamassa kirjassa Hei, hommiin! (2011) on teemana erilaiset ammatit. Monet runoista ovat aika pitkiä ja kaikki runot keskittyvät aina yhteen ammattiin. Mukana on esimerkiksi pappi, postinkantaja, runoilija ja lopuksi Muuan herra riippumaton. Kaikki runot ovat rytmikkäitä ja sopivat minusta paremmin ääneen luettaviksi kuin hiljaa itsekseen tavattaviksi. Runoilijasta kertova runo taisi olla kirjan lyhin, mutta minusta kaunein:


Kerro meille kirjailija,
miten tehdään kirja?
Pannaan kirjaimia peräkkäin:
Näin ja nÄin ja näIn ja näiN.

Kerro meille runoilija,
mistä löytyy sadun sija?
Mennään metsään,ystäväin,
ja ollaan aivan hiljaa.
(Puhakka: Hei, hommiin! s. 10)


Ajan Hukkaa sanoi susikuski on Vesa Löhösen kirjoittama ja Jukka Laukkasen kuvittama, ja se on ilmestynyt vuonna 2006. Kirja sisältää lyhyehköjä runoja joissa eläimet ovat yleensä päähenkilöinä. Nämä runot eivät iskeneet minuun ihan yhtä lujaa kuin muut joista olen tässä kertonut. Näissä runoissa oli edellisiä selkeämmin joku tarina, esimerkiksi karhujen häät tai hiirten runopiiristä kertovat runot. Minä pidin eniten väsähtäneestä kukosta kertovasta runosta:


Isäntä oli murheissaan kukosta:
ei ollut kiekunut aamulla,
lieneekö kurkussa tukosta?
Vai olisiko vanhuus tulossa,
mies tuumi alakulossa.
Sai tohtorilta uutisia hyviä:
- Kukko virkoaa
kun annat sille jyviä.
- Ei kiekunut se aamulla, herätellyt hommiin,
se nukkunut vain oli tällä kertaa pommiin.
(Löhönen: Ajan Hukkaa sanoi susikuski, s.41)

Runojen ja lorujen kuuleminen edistää lapsen kielenkehitystä pienenä, ja vähän isompanakin se kehittää kielitajua erinomaisesti. Runoja kuulemalla ja lukemalla oppii oman kielen rytmin ja sillä leikittelyn eri tavalla kuin satuja kuuntelemalla. Runot kehittävät myös sanavarastoa, sillä niissä voi olla vähän vieraampia sanoja kuin mihin lapsi on tottunut. Etenkin Itkosen Sanamaa-kirjassa huomasin paljon sellaisia sanoja, joiden merkitystä voisi isomman lapsen kanssa yhdessä pohtia.

Lapsille lukeminen on tärkeää, se tieto ei varmasti ole päässyt livahtamaan kenenkään ohi. Minusta kannattaa kuitenkin lukea erilaisia ja erityyppisiä tekstejä. Ja jos on itse vähän epäluuloinen runoja kohtaan, lastenrunot voivat olla vähän helpommin lähestyttäviä. Ainakin kirjoissa taitaa olla värikkäämpi kuvitus!

4. heinäkuuta 2017

Roope Lipasti: Pihalla - erään remontin anatomia

Lipastin esikoiskirja Pihalla - erään remontin anatomia tarttui mukaani kirjastosta, koska ajattelin sen tarjoavan vertaistukea omiin keskeneräisiin ja vielä aloittamattomiin projekteihin pihapiirissämme. Vertaistukea tästä päiväkirjamuotoon kirjoitetusta kirjasta saakin ja lisäksi hyvän mielen.

Tämä oli yksi niistä kirjoista, joita luimme puolisoni kanssa ääneen. Osa tapahtumista sai meidät irvistelemään myötätunnosta, osa hymistelemään hyväksyvästi ja melkein joka sivulla myös nauramaan, yleensä tosin eri kohdissa.

Kirjan tekstit on koottu osittain Kotivinkissä aiemmin ilmestyneistä teksteistä. Päiväkirjamaisesti etenevän tekstin lisäksi asiat etenevät teemoittain ja minusta ainakin hyvin yhtenäisesti. Kirjan päähenkilönä on koko Lipastin perhe, ja etenkin lasten edesottamuksia kuvaillaan hyvinkin värikkäästi. Pääpaino on kuitenkin rintamamiestalon ja muiden tontin rakennusten ja pihan kunnostamisessa.

Vanhojen talojen kunnostajat tietävät, että remontissa voi eteen tulla mitä vain. Kirjassa ihmetellään montaa aiemman omistajan ratkaisua: edellinen omistaja on esimerkiksi ollut erityisen ihastunut peltiin, paikannut navetan kattoa muun muassa mustilla jätesäkeillä ja löytyy tontilta myös itsekseen pystyssä pysyvää seinää, perustukset kun ovat olleet laihanlaiset. Myös uusia huoneita saattaa remontin ohessa löytyä ja syntyä.

Remontoijalla on oltava tietysti hyvät työkalut ja tarvikkeet. Niihin voi syntyä jopa erityisen läheinen suhde, kuten kirjassa kuvataan: "--isot ja karvaiset miehet tulevat iloiseksi uudesta taltasta. Sehän on kuin suoraan elokuvasta 2001 - avaruusseikkailu, jonka alussa apinat hyppivät iloissaan kun ovat keksineet nuijan." Itse puretut ja vielä käyttökelpoiset rakennustarvikkeet tietysti säästetään ja varastoidaan myöhempää tarvetta varten: "Eräänä päivänä huomasin, etten olisi millään halunnut käyttää erästä upeaa hirttä pylväänä, koska, tuota, sittenhän minulla ei enää olisi ollut varastossa sellaista upeaa hirttä."

Uskoisin että kirja viihdyttää erityisesti sellaisia, joilla on lapsia ja remontti kesken. Huumoria ei säästellä ja monessa kohtaa pääsee nauramaan sekä suomalaiselle luonteenlaadulle että siinä samassa itselleenkin. Erityisen koomisia ovat tietysti ne tilanteet, kun kaikki ei menekään ihan niin kuin Strömsössä. Tämäkin kirja on oivallista kesälukemista.


Sopii Helmet-lukuhaasteen kohtiin

2. kirjablogissa kehuttu kirja
5. kirjassa liikutaan luonnossa
18. kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa
25. kirja jossa kukaan ei kuole
29. kirjan päähenkilö osaa jotain, jota haluat oppia
37. kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta
42. esikoisteos
47. kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit

Roope Lipasti: Pihalla - erään remontin anatomia. Kustannus oy Majakka 2006, 157 sivua.

28. kesäkuuta 2017

Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori

Tämä muutaman vuoden takainen esikoisromaani on täydellinen kesäkirja. Siinä on huumoria, romantiikka ja maalaismaisemaa. Erityisen herkullinen tämä taitaa olla varsinaissuomalaisille, sillä se kertoo itäsuomalaisen Ainon kulttuurishokista kun tämä muuttaa kuukaudeksi varsinaissuomalaiselle karjatilalle.

Aino on puhelias ja eloisa karjalainen, Jussi taas tuleva karjatilallinen Varsinais-Suomesta. Pari rakastuu messuilla päätä pahkaa ja niin tulisesti, että Aino lähtee kuukaudeksi kokeilemaan, selviääkö Jussin kotitilalla. Jussista ja kotitilasta kyllä selviää, mutta Jussin lisäksi tilalla asuvat hänen isänsä, setänsä ja pikkuveljensä. Jussin äiti on kuollut ja jättänyt jälkeensä pysähtyneisyyden. Mitään ei ole emännän kuoltua saanut talossa muuttaa.

Kulttuurishokkeja on siis luvassa puolin ja toisin. Ainon näkökulmasta Jussin isä ja setä (Unto ja Erkki) ovat lähestulkoon mykkiä, tai puhuvat ainakin niin outoa kieltä, ettei sitä suomeksi voi laskea. Tästä kaksikosta minulle tuli jatkuvasti mieleen Finnish Nightmares -sarjakuvat, niin vierasmaalaiselta puhelias ja sosiaalinen Aino varmasti näiden mielestä tuntui. Aino ei myöskään voi ymmärtää, miksi talon rutiineihin ei voi noin vain mennä sörkkimään ilman molemminpuolista mielensäpahoitusta.

Minä sain osakseni lukuisia kummastuneita katseita kun tyrskähtelin lukiessani sohvannurkassa. Kun on itse sukujuuriltaan sekä karjalainen että varsinaissuomalainen ja kun on todistanut näiden kahden kulttuurin törmäyksiä, pystyy hyvin eläytymään myös kirjan henkilöiden ahdinkoon. Sympatiani olivat vuorotellen sekä Ainon että Unton ja Erkin puolella. Eivätkä Unto ja Erkki tietysti ole mörököllejä syntyjään, vaan olosuhteiden ja elämäntilanteen muovaamina. Aino tuo tilan pysähtyneisyyteen raikkaan tuulahduksen, mutta joutuu kuitenkin huomaamaan, että asioita voidaan tehdä monella tavalla ja että hiljaisuuskin on joskus hyväksi.

Jos kaipaat lomalukemiseksi riippumattoon jotain kevyttä ja hauskaa, suosittelen tätä kirjaa. Jos inhoat kulttuuristereotypioilla leikkimistä tai maalaisromantiikkaa, tämä ei välttämättä ole paras vaihtoehto.


Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtiin

2. kirjablogissa kehuttu kirja
4. kirja lisää hyvinvointiasi
5. kirjassa liikutaan luonnossa
14. valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella
17. kirjan kannessa on sinistä ja valkoista
25. kirja, jossa kukaan ei kuole
42. esikoisteos
47. kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit

Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori. Tammi 2013, 267 sivua.

Täältä* voit hankkia kirjan e-kirjana.

25. kesäkuuta 2017

Satu Rämö ja Hanne Valtari: Unelmahommissa. Tee itsellesi työ siitä mistä pidät

Yleinen ajatus työnteosta taitaa edelleen olla sellainen, että työn pitää olla tuskaa tai vähintäänkin maistua puulta, ja että elämä alkaa vasta työajan jälkeen tai sitten joskus eläkkeellä. Siitä kertoo myös sanonta "ensin työ, sitten huvi". Entä jos työn ja huvin voisikin yhdistää? Olisiko väärin ihan jopa nauttia työnteosta, koska se on niin kivaa?

Unelmahommissa-kirjan mukaan työn ja huvin voi hyvinkin yhdistää, eikä työnteosta nauttiminen todellakaan ole väärin. Kirja päinvastoin kannustaa tekemään itselleen työn juuri siitä, mistä pitää.

Molemmat kirjoittajat ovat ammattibloggaajia: Hanne Valtari kirjoittaa Lähiömutsi-blogia ja Satu Rämö Salamatkustaja-blogia. Bloginpidon lisäksi molemmilla on myös muita töitä, mutta bloggaaminen tuo elannosta ison osan. Sen verran tunnettuja naiset ovat, että kirjan varausjonot kirjastoissa ovat aika pitkät.

Bloggaaminen saa kirjasta luonnollisesti aika ison siivun, ihan omana lukunaan mutta myös muiden lukujen seassa. Itsensä elättäminen blogia kirjoittamalla on kuitenkin (etenkin Suomesssa) vielä aika uusi juttu, joten minusta on hyvä että asiaa nostetaan esille. Kirjassa on mielestäni kerrottu avoimesti ja selkeästi siitä, miten paljon blogin ylläpitämiseen vaaditaan työtä. Ei riitä että istuu hetken koneella naputtelemassa tekstin ja nappaa pari kivaa kuvaa tekstin kylkeen. Lisäksi paneudutaan myös rahapuoleen ja avataan tarkemmin sitä, mistä kaikesta ammattibloggaajan tulo koostuu.

Kirjaa varten on haastateltu myös muita unelmahommia tekeviä: on kahvinpaahtajaa, pyöräkauppiasta, ruokataiteilijaa ja viskitislaajaa. Moni haastatelluista on päässyt tekemään unelmahommiaan monen mutkan ja toisille tehtyjen töiden jälkeen. Kirjassa toistuu ihmisten halu tehdä töitä itselle ja oman mielen mukaan. Yrittäjänä voikin nauttia luovasta vapaudesta eri tavoin kuin työntekijänä.

Helppoa yrittäjyys ei silti ole. Kirjassa painotetaan erityisesti verkostojen merkitystä yrittäjän työn tukena. Hyvien ja toimivien verkostojen lisäksi painotetaan auttamisen vastavuoroisuutta: minä autan sinua nyt, ja joku toinen auttaa minua sitten kun itse tarvitsen apua. Minusta tässä ajatuksessa palataan hyvällä tavalla menneeseen maatalousyhteiskunnan yhteisöllisyyteen: kaikki pärjäsivät kun autettiin toinen toistaan.

Moni meistä on ihan kivassa työssä: siitä saa tarpeeksi rahaa ja se ei ole ihan täyttä kidutusta. Työajan jälkeen alkaa vapaa-aika, ja sitä voi sitten viettää miten haluaa, vaikka usein aika ei tunnu riittävän edes puoleen siitä mitä haluaisi tehdä. Kirjan oppien mukaan voisi yrittää tehdä työn siitä, mitä haluaa vapaa-ajallaan tehdä. Parhaimmillaan voi päästä tilanteeseen, jossa itselle lopulta maksetaan siitä, että saa tehdä sellaisia asioita, joista olisi jopa valmis maksamaan.

Minusta tämä olisi hyvä kirja ihan kenen tahansa lukea. Vaikka olisikin tyytyväinen omaan tämänhetkiseen tilanteeseensa, kirja saattaa silti laittaa miettimään elämäänsä vähän toisessa valossa. Jokaisen on hyvä pysähtyä tietyin väliajoin tarkastelemaan omaa elämäänsä, ja sitä, käyttääkö aikaansa oikeasti sellaisiin asioihin joita haluaa tehdä. Toisaalta tämä kirja antaa myös tuoreen näkökulman nykypäivän työelämään: ehkä tehtyä työtä voisikin mitata jollain muulla tavalla kuin työpaikalla vietettyinä tunteina ja minuutteina.


Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtiin

2. kirjablogissa kehuttu kirja
4. kirja lisää hyvinvointiasi
10. kirjan kansi on mielestäsi kaunis
11. jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja
18. kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa
25. kirja, jossa kukaan ei kuole
28. kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan
29. kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia
45. suomalaisesta naisesta kertova kirja
47. kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit
49. vuoden 2017 uutuuskirja

Satu Rämö ja Hanne Valtari: Unelmahommissa. Tee itsellesi työ siitä mistä pidät. WSOY 2017, 352 sivua.

Täältä* voit hankkia kirjan e-kirjana.