lauantai 19. heinäkuuta 2014

Katsaus kirjasyksyyn

Selailin syksyn kirjaluetteloita ja poimin sieltä joitain kiinnostavia lukulistalle. Osa kirjoista kiinnostaa ihan viihteellisyyden vuoksi, syksyn iltoihin kaipaan piristäviä kirjoja.

Gummerus:

Sari Pullinen: Kohta kaikki alkaa
  • Kiinnostava asetelma ja lisäksi kirjoittaja on tutun tuttu.
Paula Havaste: Tuulen vihat
  • 1100-luvulle sijoittuva kansanperinnettä sisältävä tarina. Kurkistus vähän pidemmälle menneeseen.
Anna Jansson: Amorin kiehkurat
  • Kuulostaa sopivan keveältä välipalakirjalta, ehkä dekkaristi on ujuttanut jonkun mysteerin viihteellisempäänkin kirjaansa?
Fausto Brizzi: 100 onnen päivää
  • Tutun kuuloinen asetelma: päähenkilö kuulee että kuolema on lähellä, ja päättää elää viimeiset päivänsä niin ettei joudu niitä katumaan.

Otava:

Paijtim Statovci: Kissani Jugoslavia
  • Pidän kulttuureihin tutustumisesta kirjojen kautta ja Jugoslavia on vielä uppo-outoa aluetta.
Veera Salmi: Kaikki kevään merkit
  • Koska pidän sukukertomuksista. Tämä sukukertomus kertoo suvun naisista.
Romain Puértolas: Fakiiri joka juuttui Ikea-kaappiin
  • Tästä näin jo aiemmin mainoksen ja kiinnostuin.
Robert Galbraith: Silkkiäistoukka
  • Käen kutsu oli ihan kiva, haluan kokeilla olisiko tämä vähän parempi.
Piper Kerman: Orange is the new black. Vuosi vankilassa
  • Tähän kirjaan perustuva Netflixin sarja on kiinnostavaa katsottavaa. Tositapahtumiin perustuva tarina kiinnostaa kirjanakin.

Tammi, WSOY, Johnny Kniga:

Mikko-Pekka Heikkinen: Jääräpää
  • Helsinkiläinen nainen naimisissa saamelaisen miehen kanssa ja Muonion kunnanjohtajana. Tuleekohan siitä mitään...
Tuomas Kyrö: Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja
  • Mielensäpahoittaja valmistautuu kuolemaansa. Ja elämäänsä miettiessään myöntää jopa tehneensä joskus virheen.
Cormac McCarthy: Kaikki kauniit hevoset
  • Tämä oli muistaakseni hyvä elokuvana, olisikohan myös kirjana.
Liane Moriarty: Hyvä aviomies
  • Kaikki on hyvin, kunnes Cecilia löytää ullakolta miehensä kirjoittaman kirjeen, jota ei pitäisi avata ennen hänen kuolemaansa.

Atena:

Nadifa Mohamed: Kadotettujen hedelmätarha
  • Kolmen naisen tarinat Somalian sisällissodan keskeltä. Laajentamaan Somalian kulttuurin- ja historiantuntemustani, lähtötasoni lähes nollassa.
Aila Ruoho ja Vuokko Ilola: Usko, toivo ja raskaus
  • Vanhoillislestadiolaista perhe-elämää tietokirjan muodossa. Pauliina Rauhalan Taivaslaulun jälkeen tämä kiinnostaa.

Bazar:

Kate Morton: Hylätty puutarha
  • Sijoittuu Australiaan ja kertoo yhden suvun naisten historiaa noin sadan vuoden ajalta.

Paljon hyviä uutuuksia jää varmasti tämän listan ulkopuolelle, ja voi olla että tästä listastakin luen vain osan. Niin paljon olisi kaikkea kivaa luettavaa!


perjantai 18. heinäkuuta 2014

Jo Baker: Longbournin talossa

Kirja kuvaa Ylpeyden ja ennakkoluulon tapahtumia pavelusväen näkökulmasta. Palvelusväki pääsee tässä kirjassa pääosaan, ja Ylpeyden ja ennakkoluulon tapahtumat ovat vain taustalla. Kirjat ovat rinnakkaisia, vaikka Longbournin talossa meneekin ajallisesti vähän pidemmälle kuin Ylpeys ja ennakkoluulo.

Longbournin palveluskuntaan kuuluu emännöitsijä rouva Hill, hänen miehensä herra Hill sekä sisäpiiat Sarah ja Polly. Sarah on kirjassa päähenkilönä, vaikka palveluskunta muodostaakin oman pienen "perheensä" Longbournin keittiössä. Kirjan alussa joukkoon liittyy James, joka pestautuu taloon lakeijaksi ja vaikenee menneisyydestään. Sarahin ja Jamesin välillä väreilee, vaikka myös herra Bingleyn musta palvelija on iskenyt silmänsä Sarahiin.

Elämä piikana ei ole helppoa, sillä työt ovat raskaita ja päivät pitkiä. Omasta itsestä ja omista tarpeista huolehtiminen jää taka-alalle, sillä palvelijan velvollisuutena on huolehtia ennen kaikkea isäntäväkensä tarpeista. Aina välillä palvelijat pohtivat, millaista elämä olisi jos voisikin huolehtia itsestään ennen ketään muuta.

Kirjan tapahtumat rinnastuivat Ylpeyden ja ennakkoluulon tapahtumiin, näkökulma vain oli toisenlainen. Monesti menneeseen aikaan sijoittuvia kirjoja lukee ajattelematta ollenkaan työtä, mikä on tehty herrasväen arjen ja juhlan taustalla: jokaisen aterian on valmistanut joku, vaatteet on joku pessyt ja huoltanut, joku on jopa pukenut herrasväen aamulla ja auttaa sänkyyn illalla. Hyvä palvelusväki toimii huomaamattomasti taustalla, ja ongelmat näkyvät herrasväelle vasta silloin, kun joku arkinen asia ei toimikaan totutulla tavalla. Palvelusväen työmäärä arjen pyörittämisessä on valtava, kiire on koko ajan eikä vapaa-aikaa osata välttämättä edes kaivata. Ja kaiken työnsä palvelijat tekevät käsin, ilman niitä elämää helpottavia laitteita (pyykkikone, tiskikone, sähköhella ja -uuni yms.), jotka ovat meille arkipäivää. Kyllähän sitä nyt tiskaisi ilman konetta, mutta nyrkkipyykki lipeän kanssa onkin jo ihan eri asia.

Pidin tästä kirjasta paljon, enkä olisi malttanut laskea tätä käsistäni. Henkilöt ovat mielenkiintoisia, tarina imaisee mukaansa ja tuttu tarina toisesta näkökulmasta laittaa ajatukset liikkeelle. Baker kuvaa tavallisia arkisia asioitakin mielenkiintoisesti. Vaikka tarina oli ennalta-arvattava, se ei haitannut ainakaan minua yhtään. Oli mielenkiintoista seurata, miten tapahtumat etenivät kohti sitä loppua, joka tavallaan oli jo tiedossa. Longbournin talossa ei siis lopu siihen mihin Ylpeys ja ennakkoluulo loppuu, vaan jatkaa vähän pidemmälle ja kertoo miten Longbournin palvelijoille lopulta käy.

Välillä Sarah tosin tuntuu liiankin kapinalliselta omaan aikaansa. Kun Sarah nyt muuten tuntuu suhteellisen järkevältä nuorelta naiselta, karkailut herra Bingleyn lakeijan perään tuntuvat vähän liioittellulta. Baker kuvaa arkea välillä inhorealistisestikin, mikä ei sinänsä häirinnyt, vaikka tiettyjen asioiden (kylmänkyhmyjen kipeys) toisto vähän alkoikin ärsyttää.

Kaiken kaikkiaan kirja on mukavaa luettavaa, ja oma mielenkiintoni Bakerin muuta tuotantoa kohtaan heräsi.

Kirjasta ovat kirjoittaneet myös mm. Hanna, Amma, Meri H. ja Päivi.

Jo Baker: Longbournin talossa (Longbourn, suom. Helene Bützow)
Kustantaja: Tammi
Sivuja: 448
Mistä luettavaksi: kirjastosta

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Vera Vala: Villa Sibyllan kirous

Villa Sibyllan kirous on kolmas osa Arianna de Bellis tutkii -sarjassa. Odotin tätä kirjaa paljon, sillä edellinen osa, Kosto ikuisessa kaupungissa, loppui jännittävään koukkuun. Muistan tuskailleeni sarjan ensimmäisen osan kanssa, mutta viihtyneeni hyvin toisen osan kanssa. Odotukset olivat kai aika korkealla, sillä petyin tähän osaan.

Arianna saa tutkittavakseen vanhan tuttavan kotiin tehdyn ryöstöyrityksen. Katia Levrini ei pelkää niinkään omaisuutensa kuin lapsensa ja miehensä henkien puolesta. Tapaus ei ole kuitenkaan mitenkään yksinkertainen, sillä pinnan alta paljastuu yhteyksiä sekä roomalaiseen mafiaan, banda della Maglianaan, että salaperäiseen Legio Sacrorumiin ja mystiseen mithra-kulttiin. Villa Sibyllan asukkailla on myös menneisyytensä, eikä Arianna saa tietojaan ihan helposti. Katian toimeksiannon ohella Arianna joutuu pohtimaan myös omaa menneisyyttään, sillä vaikuttaa siltä että el Lobo ei olekaan ihan niin kuollut kuin luultiin.

Kirja on aika paksu edellisiin osiin verrattuna, ja paljon tavaraa se sisälsikin. Kuten ensimmäisen osan kanssa, tässäkin alku tuntui lähtevän käyntiin hitaanlaisesti, ja aika paljon kerrattiin Ariannan historiaa. Tämä kertaaminen tuntui välillä lukijalle selittämiseltä. Tarina lähti mielestäni käyntiin kunnolla vasta sadan sivun jälkeen, mutta käyntiin päästyään se kyllä imaisi mukanaan. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei myöskään jäänyt puuttumaan.

Monissa muissa blogiteksteissä tämän kirjan on sanottu sisältävän liian paljon asiaa yksiin kansiin. Olen samoilla linjoilla muiden kanssa, sillä tässä osassa esimerkiksi Ariannan menneisyydestä paljastetaan paljon enemmän kuin aiemmissa kirjoissa. Varsinainen murhajuonikin on aika monimutkainen ja vaatii vähän keskittymistä, joten kahden muhkeahkon juonen seuraaminen on välillä haastavaa. Toinen asia, johon monet ovat kiinnittäneet huomiota, on oikoluvun jälkeenkin kirjaan jääneet virheet. Itsestäni tuntui varsinkin kirjan alussa, että luen vielä keskeneräistä tekstiä. Joukossa oli aika paljon toistoa ja kirjoitusvirheitä, ja mielestäni dialogit eivät olleet aina kovin luontevia. Näistä huolimatta luin kirjan kuitenkin kahdessa päivässä, viimeiset kolmesataa sivua yhdeltä istumalta. Kriittisestä suhtautumisestani huolimatta taisin kuitenkin nauttia tarinasta. Ja loppuihan tämäkin aika koukuttavasti, joten seuraavan osankin luen melko varmasti.

Vera Valan blogissa on lista kirjaa koskevista blogiteksteistä.

Vera Vala: Villa Sibyllan kirous
Arianna de Bellis tutkii -sarja
Kustantaja: Gummerus
Sivuja: 426
Mistä luettavaksi: Kirjastosta

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Donna Leon: Uskon asia

Uskon asia on 19. komisario Brunettin tutkimuksista kertova dekkari. Suomeksi Leonilta on julkaistu vielä kaksi Brunetti-dekkaria ja englanniksi vielä kaksi niiden lisäksi. Ihan koko sarjaa en siis ole vielä saanut luettua. Harmillisesti nuo uusimmat suomenkieliset ovat jatkuvasti lainassa kirjastosta, taitavat olla hyvää kesälukemista muidenkin mielestä.

Uskon asiassa Brunetti tutkii oikeudenpalvelijan kuolemaa ja selvittää samalla kollegansa Vianellon tädin outoa viehtymystä horoskooppeihin. Venetsia kärvistelee helleaallon kourissa ja elokuun kesälomakausi on alkamassa. Brunettikin yrittää päästä viettämään lomaansa vuoriston viileyteen, mutta ei ehdi edes perille kun Venetsia ja työt kutsuvat hänet takaisin.

Aloitin tämän Brunetti-urakan helmikuussa. Ensimmäiset yhdeksän Brunettista kertovaa dekkaria luin peräjälkeen, välissä yhden Agatha Christien ja vielä viisi kirjaa Brunettia. Sitten tuli (yllättäen) ähky ja hetken tauko Venetsian maisemista. Sen jälkeen olen lukenut näitä vähän vähemmän tiiviillä tahdilla, yhden silloin ja toisen tällöin. Vaikka tarinat alkavat jo toistaa itseään eivätkä henkilötkään oikein muutu, pidän silti näiden lukemisesta. Kerronta on sujuvaa ja juoni on yleensä suhteellisen selkeä. Siitä, ettei murhaajaa aina saada kiinni tai hänestä ei aina ole ihan täyttä varmuuttakaan, jää välillä harmittamaan, sillä pidän selkeistä lopuista. Venetsian ja Italian byrokratian toivottomuuden kuvaukset ovat näissä kuitenkin yleensä herkullisia, ja pidän Brunettista, hänen perheestään ja kollegoistaan.

Alkusarjasta lukemistani vaivasivat huono käännös ja lukuisat kirjoitusvirheet, mutta näihin on tullut parannusta sarjan edetessä. Ehkä suosion kasvaessa myös kieliasuun ja huolellisuuteen on kiinnitetty enemmän huomiota. Ainakaan virheet eivät enää hypi silmille samalla tavalla kuin alussa. Kun näitä lukee paljon kerralla, huomaa että samat teemat ja tapahtumatkin alkavat toistaa itseään tietyissä sykleissä, mutta jos lukee sarjaa vähän leppoisammalla tahdilla, ei sekään haittaa. Viihdyttäviä dekkareita nämä ovat, ja sopivat hyvin vaikka välipaloiksi raskaampien teosten väliin.

Donna Leon: Uskon asia
Komisario Guido Brunettin tutkimuksia -sarja
Kustantaja: Otava
Sivuja: 283
Mistä luettavaksi: Omasta kirjahyllystä

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Matkailua

Heinäkuun aloitin nojatuolimatkailemalla ensin Pauli Kohelon, sitten Jane Austenin ja lopuksi Marie NDiayen seurassa. 


Pauli Kohelon Kassan kautta hyppäsi mukaan kirjaston uutuushyllystä, ja taisin olla ensimmäinen lukija. Lyhyt, reilun sadan sivun mittainen kirja kävi hyvin välipalasta. Kirjassa matkaillaan sisätiloissa ja nojatuolissa, mutta matka suuntautuu kuitenkin moneen maailman kolkkaan eikä ole kilometrien vähyydestä huolimatta helppo. Matkan varrella pohditaan elämää ja sen kulkua monelta kantilta. Kirjan parasta antia olivat mielestäni matkoilla kyhätyt lyhyet runot. Esimerkiksi:

Niin on aika ajoin matkakassa tyhjä.
Silloin ammennan Paulan lompakosta.
Niin on mieli joskus tuulinen kuin Unkarin pusta.
Silloin sulkeudun kuin simpukka, helmen kätkien.
Niin on huippu joskus metristä kiinni.
Silloin ostan alumiiniset jatkotikkaat Bauhausista.

Kirja oli ihan hauska, mutta kovin montaa lisäsivua en olisi enää jaksanut lukea. 


Jane Austenin seurassa matkasin ajassa taaksepäin ja tutustuin kirjenovelleihin. Uskollinen ystävänne: kootut kertomukset sisältää kolme novellia ja yhden lyhytromaanin, kaikki kirjemuodossa. Esipuheen on kirjoittanut kirjan suomentaja Inkeri Koskinen, ja siitä sai mukavasti taustaa varsinaisten tekstien lukemiseen. Kaikista kirjan teksteistä ei tiedetä varmaa kirjoittamisajankohtaa, mutta esimerkiksi Rakkaus ja ystävyys -novellin Austen on kirjoittanut 14-vuotiaana. Esipuheen mukaan kaikki kirjan tekstit on kuitenkin kirjoitettu ennen Austenin kuuluisia teoksia.

Olin aluksi vähän skeptinen sen suhteen, miten kirjeiden avulla voidaan kertoa kokonaista tarinaa, mutta loppujen lopuksi kirjemuoto toimi hyvin. Jokaisen tarinan alussa oli vähän vaikeuksia päästä kyytiin, mutta jo muutaman kirjeen jälkeen olin ihan sisällä tapahtumissa. Kirjemuoto näyttää lukijalle tapahtumia eri näkökulmista ja jättää tulkittavaa myös rivien väliin eri tavalla kuin kaikkitietävä kertoja. Tarinoiden aiheet liittyvät sen ajan naisten elämään, esimerkiksi avioituminen on pinnalla kaikissa. Tarinat sinänsä eivät välttämättä ole kirjassa kaikkein kiinnostavimpia, vaan kirjoitustyyli. 


NDiayen Kolme vahvaa naista on odottanut kirjahyllyssäni kuukausia. Nappasin sen mukaani kirjaston esittelyhyllystä, mutta en ole saanut tartuttua siihen ennen eilistä. Ensimmäisen sivun jälkeen olin jättää kirjan kesken, sillä kerronta on hyvin erilaista kuin mihin olen tottunut. Lauseiden pituudet vaihtelevat, mutta osa lauseista on todella pitkiä ja tajunnanvirtamaisia. Kerrontaan tottui kuitenkin äkkiä, ja hetken päästä sitä luki jo vaivatta. Kirja kertoo kolmen afrikkalaistaustaisen naisen kohtalosta, jotka kaikki linkittyvät toisiinsa ja Dara Salamissa toimineeseen lomakylään. Ensimmäisen osan Norah on Ranskassa asuva lakimies, joka tulee Afrikkaan tapaamaan isäänsä. Perillä hän tapaa isänsä ja tämän talon kovin erilaisena kuin muisti. Isän jättämät jäljet hänen ja sisarustensa elämään eivät kuitenkaan ole hävinneet.

Fantan tarinaa kerrotaan hänen miehensä kautta yhden päivän tapahtumien aikana. Mies näyttäytyy aika sekopäisenä, ja pikku hiljaa päivän kuluessa lukijalle alkaa selvitä Fantan ja Rudyn elämänkulkua ja menneisyyttä. Fanta ja Rudy ovat muuttaneet Dakarista Ranskaan, Rudyn kotimaahan. Dakarissa molemmat toimivat opettajina, Ranskassa Fanta on työtön ja Rudy suunnittelee vihaamiaan keittiöitä. Fanta jää lukijalle etäiseksi, vaikka Rudyn ajatuksia seuraamalla ja rivien väliin kurkkimalla saakin hänestä jonkinlaisen käsityksen. Viimeisessä osassa ääneen pääsee Khady Demba, jonka hyvä aviomies on kuollut. Avioliittonsa aikana Khady pystyi ajattelemaan vain lapsen saamista, mutta miehen kuoleman jälkeen hän herää huomaamaan, miten hyvän ihmisen kanssa sai elää. Miehen kuolemasta alkaa Khadyn elämän alamäki: asuminen miehen perheen luona, jossa kukaan ei pidä hänestä, lähtö kohti Ranskaa ja sukulaistyttö Fantaa ja loppumattoman pitkä matka, jonka aikana yritetään päästä irti kurjuudesta mutta vajotaan siihen entistä syvemmin.

Kolme vahvaa naista on silmiä avaava kirja, joka laittaa miettimään omaa elämää ja sen helppoutta suhteessa kirjan naisiin ja heidän elämiinsä. Suosittelen.