tiistai 22. lokakuuta 2013

Jen Campbell: Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa


Kirjastossa töissä ja harjoittelussa olleena tiedän, että asiakkailta voi tulla joskus melko erikoisia kysymyksiä. Vakiokysymyksiä ovat vaikka joskus muinoin luettu kirja, jossa oli tietty kuva kannessa, mutta nimestä ei hajuakaan, tai koulun äikäntunnille luettava klassikko, joista asiakas pyytää ohuinta mahdollista. Kirjakaupassa vastaan tulee varmasti vielä erikoisempia kysymyksiä, kauppojen asiakkailla voi nykypäivänä olla melkein minkälaisia odotuksia ja vaatimuksia hyvänsä.


Jen Campbell on kerännyt kirjaksi joitakin itse kohtaamiaan erikoisia kysymyksiä, ja kirjassa on mukana myös kummallisia kysymyksiä eri puolilta maailmaa. Kaikki englantilaisten asiakkaiden esittämät kummallisuudet eivät tunnu suomalaisen korvaan kovin kummallisilta tai hauskoilta, mutta mukana on myös helmiä. Suomalainen kustantaja Nemo pyytää kirjan takaliepeessä kertomaan omia kokemuksia kirjakaupoissa kuulluista kummallisista kysymyksistä kirjan suomalaista versiota varten. Saa nähdä, toteutuuko kirjan suomalainen vastine.

Kirja on hauska välipala etenkin alalla työskenteleville, mutta varmasti myös muille. Nopealukuisessa kirjassa on myös pieniä tekstiin sopivia kuvia mielikuvia piristämässä.

Sivuja 114.

Jodi Picoult: Koruton totuus

Koruton totuus sijoittuu amish-yhteisöön, jossa on tapahtunut murha. Erään talon navetasta löytyy vastasyntyneen ruumis, ja saman talon 18-vuotiaan tyttären todetaan juuri synnyttäneen. Ongelmana on kuitenkin se, ettei tyttö myönnä olleensa raskaana tai synnyttäneensä vauvaa, sen tappamisesta puhumattakaan. Murha itsessään on amish-yhteisössä ennenkuulumatonta, eikä siitä johtuva oikeudenkäyntikään tule olemaan yksinkertainen. Puolustusasianajajaksi nuori Katie saa maaseudun rauhaan lepäämään tulleen Ellie Hathawayn, jolla on omassa elämässäänkin selvitettäviä asioita. Kahden kulttuurin yhteentörmäyksiltä ei kirjassa vältytä, mutta tutustumista ja lähentymistä kuitenkin tapahtuu puolin ja toisin. 

Kirjan 500 sivua lupailivat ehkä vähän pitkäveteistäkin tarinaa, mutta tarina kuitenkin tempaisi mukaansa ennen lopun tiivistunnelmaista oikeudenkäyntiäkin. Toinen kulttuuri on aina mielenkiintoinen, ja kirjan kautta siihen pääsee kurkistamaan turvallisesti. Kirja onnistuukin mielestäni luomaan amisheista rauhallisen positiivisen kuvan, lukijan mahdollisista ennakkoluuloista huolimatta. Suosittelen kirjaa niille, ketkä haluavat lukea vähän toiselaisen murhamysteerin, ja jotka haluavat tutustua omaan kulttuuriimme verrattuna hyvin toisenlaiseen kulttuuriin.

Sivuja 511.

perjantai 18. lokakuuta 2013

Jane Green: Vuosi maalla


Jane Greenin kirjat eivät minusta ole kovin hyviä, mutta silti minulla on niitä kirjahyllyssäni, ja silti ostin tämänkin, kun halvalla sain. Olen lukenut aiemmin ainakin Anoppiahdistuksen, ja muutama muu odottaa hyllyssä vielä lukemista. Näillä kirjoilla on tapana päätyä yöpöydälle lojumaan kun niistä on luettu noin 50 sivua, ja loppuun lukemista saa odottaa. Toisaalta, sitten kun kirjaan taas tarttuu, sen lukeekin loppuun nopeasti.


Vuosi maalla alkoi samalla tavalla, kirja olisi jäänyt pöydälle lojumaan jos olisi ollut kiire ja paljon muuta tekemistä. Nyt ei ollut, joten luin sinnikkäästi eteenpäin alun vaivaannuttavasta selittelevästä tyylistä huolimatta. Tarina pääsi sitten ihan hyvään vauhtiin ja loppuun luinkin sen puolen välin jälkeen yhdeltä istumalta. Kirjassa on selkeä ydinjoukko, jota seurataan tiiviisti etenkin loppupuolella. Kirjan alussa esitellään kuitenkin valtava määrä henkilöitä, joista suurinta osaa ei mainita sen koommin. Vähän mietin, että oliko heitä tarpeen mainita ja jopa esitellä ollenkaan, kun kuitenkin tippuivat pois pelista pitkin matkaa. Joitakin ristiriitaisuuksia hyppäsi myös silmille, tuntui ettei kaikkia ydinjoukon henkilöitäkään ollut mietitty tarpeeksi tarkkaan. Kieli oli varsinkin alussa rasittavaa lukea, sillä ensimmäisillä viidelläkymmenellä sivulla selitettiin asioita minusta ihan liikaa. Olisin mieluusti itse keksinyt ja hahmottanut niistä suurimman osan. Tarinan päästessä kunnolla vauhtiin selittelystäkin suurelta osin kyllä luovuttiin. Käännöstyö oli mielestäni myös vähän huolimatonta, alkuperäkieli paistoi joissakin kohdissa räikeästi läpi, ja muutenkin kieli tuntui vähän epäluonnolliselta.

Tarina kuitenkin oli koskettava. Kirjan tapahtumat pyörivät sisarusten Steffin ja Callien, heidän vanhempiensa, perheidensä ja ystäviensä ympärillä. Steffi etsii vielä omaa tapaansa olla ja elää, Callie taas on vakiintunut kahden lapsen äiti. Siskosten vanhemmat ovat eronneet kun nämä olivat lapsia, eivätkä vieläkään ole puheväleissä. Lisäksi on Lila, virallisesti Callien paras ystävä mutta oikeasti lähes perheeseen kuuluva. Näiden lisäksi on sitten vaihtuvia miehiä, naapureita, ystäviä ja paljon muita henkilöitä. Kirjan tapahtumat pääsevät varsinaisesti alkuun kun Steffi muuttaa New Yorkista maalle koiraa ja taloa vahtimaan, ja Callie alkaa saada kummallisia oireita. Perhettä koetellaan, mutta vastoinkäymiset myös lähentävät.

Kirja oli ihan hyvä välipalalukeminen, sellaista hakeville voin suositella.

379 s.

perjantai 11. lokakuuta 2013

Fred Vargas: Sinisten ympyröiden mies


Sinisten ympyröiden mies on ensimmäinen komisario Adamsbergistä kertova dekkari. Tutustuin kyseiseen herraan ensimmäisen kerran joitakin vuosia sitten kun luin kirjan Painu tiehesi ja pysy poissa. Kirjahyllyssä odottaa pieni rivi muita Adamsberg-kirjoja vuoroaan odottamassa.


Pariisin kaduille ilmestyy sinisiä liidulla piirrettyjä ympyröitä, joiden keskeltä löytyy sattumanvaraisia esineitä. Varsinaista rikosta ei ole tapahtunut, mutta komisario Adamsberg aavistelee niissä silti olevan jotain pahaa. Erikoislaatuinen komisario on uudessa työyhteisössä, jossa häneen joudutaan totuttelemaan. Miehen maine rikosten ratkaisijana on kaikkien tiedossa, mutta omissa maailmoissaan oleva, hajamielinen ja ulkonäöltään huolittelematon persoona koettelee aika ajoin kaikkien hermoja.

Sinisten ympyröiden mieheen liittyy myös erikoinen syvänmerentutkija Mathilde, jonka harrastuksena on seurata ja tarkkailla ihmisiä, sokea ja kiukkuinen mies Charles sekä vanha Clémence, joka etsii epätoivoisesti deittipalstalta itselleen aviomiestä. Erikoinen kolmikko pyörii mukana kun ympyröitä tutkitaan, jokainen vuorollaan epäiltynä ja tiedonantajana.

Tätä kirjaa on jotenkin hankala kuvailla, vaikka pidin siitä kovasti. Adamsbergin erilaisuus poliisina nousee selkeästi esille kun hän on uudessa työyhteisössä, jossa hänen tapoihinsa vasta totutellaan. Edellisessä lukemassani Adamsberg-kirjassa hänellä oli jo itsestäänselvelmpi asema, eikä hänen outoutensa kuvailuun käytetty ihan niin paljon aikaa. Vaikka Adamsbergiä kuvaillaan kirjassa paljon, hän jää silti jotenkin etäiseksi ja arvoitukselliseksi. Ehkäpä se johtuu hänen kummallisesta persoonastaan. Tarina on mielenkiintoinen ja mukaansatempaava, vaikka alku lähteekin liikkeelle hieman hitaasti. Loppupuolella murhaajan henkilöllisyyden melkein selvitessä jännitys alkaa kuitenkin tihentyä ja lukijana odottaa malttamattomana arvoituksen ratkeamista.

Sivuja 301.

Anthony Capella: Napolilainen naimakauppa


Toisen maailmansodan Italiaan sijoittuvassa kirjassa brittiläinen James Gould saapuu Napoliin toimiakseen avioliittoupseerin virassa. Hänen tehtävänään on tutkia naimisiin haluavien italialaistyttöjen taustat, sillä huolestuttavan moni brittisotilas haluaa naimisiin paikallisen naisen kanssa. Kirjan toinen päähenkilö, Livia Pertini on kotoisin pienestä kylästä Vesuviuksen rinteeltä, jossa hän huolehtii perheensä osterian ruuanlaitosta. Livia on seudulla kuuluisa ruoanlaittotaidoistaan.


Jamesin ja Livian tiet kohtaavat ja kietoutuvat toisiinsa sota-ajan Napolissa. Virkaintoinen James aiheuttaa Napolin asukkaille harmaita hiuksia tehokkaalla toiminnallaan, ja tilanteeseen kyllästyneenä paikalliset päättävät laittaa Livian kokkaamaan Jamesille ja muille toimiston sotilaille. Hyvinsyönyt sotilashan tekee tietysti parempia päätöksiä kuin huonosti syönyt. Jännitystä elämään tuo sodan lisäksi myös heräilevä tulivuori Vesuvius.

Kirjan kerronta on sujuvaa ja kuvailevaa, tarinan tapahtumat näkyivät omassa päässäni elokuvana kirjaa lukiessani. Suuressa osassa on tietysti ruoka, jota kuvaillaan runsaasti. Nälkäisenä tätä kirjaa ei kannata ruveta lukemaan... Kirja perustuu löyhästi tosielämään, sillä Napolissa on sodan aikana ollut avioliittoupseeri ja Vesuvius on purkautunut tuolloin oikeastikin. Kirjan tahti kiihtyy loppua kohden, alussa meno on rauhallisempaa ja tapahtumat ajoittuvat pidemmälle aikavälille kuin lopussa. Hyvän ruoan ja rakkaustarinoiden lisäksi sekaan mahtuu myös jännitystä, joka pitää lukijaa otteessaan.

Sivuja 396.