maanantai 27. lokakuuta 2014

Kirjamessukuulumisia

Viikonloppuun mahtui siis kirjamessut Helsingissä, joilla kävin lauantaina ja sunnuntaina. Sen lisäksi nähtiin Helsinki International UB Horse Show'n 30-vuotisjuhlanäytös lauantai-iltana ja Ateneumin uusi Sibelius ja taiteen maailma -näyttely sunnuntai-iltapäivällä.

Lauantain messukäynnillä ehdin katsoa vain kirjamessujen tarjonnan läpi ja kuunnella joitakin haastatteluja. Sunnuntaina kiersin sitten antikvaariset kirjamessut, musiikkimessut ja viini, ruoka ja hyvä elämä -messut. Olin nyt ensimmäistä kertaa kirjamessuilla Helsingissä, ja alkuun vain ihmettelin messujen suuruutta Turkuun verrattuna. Hypistelin monia ihania kirjoja ja jumiuduin lukemaan pätkiä sieltä ja täältä, mutta silti kannoin kotiin vain kaksi kirjaa ja lukulampun. Tuota lamppua olen himoinnut jo pitkään, ja nyt se melkein käveli syliini Booky.fi:n osastolla, joten pakko se oli mukaan ostaa. 

Messusaalis: kaksi kirjaa ja ihana lukulamppu

Kirjat liittyvät molemmat suomalaisiin perinteisiin. Perinnetaidot-kirjassa kuvataan nimensä mukaan perinteisinä pidettyjä taitoja, ja sivuilta löytyy yksityiskohtaiset ohjeet esimerkiksi kukkaseppeleen, tuohisormuksen, himmelin ja ruisleivän valmistamiseen. Ohjeet ovat yksinkertaisia ja jokaisesta aiheesta on kirjoitettu lyhyt tietoisku. Parempi pyy: sanaparsiopas johdattaa lukijan vanhojen ja uusien sananparsien äärelle. Sananparret on jaoteltu aiheittain ja alustuksen jälkeen löytyy sananparsia kyseisestä aiheesta eri puolilta Suomea. Esimerkiksi nuukuudesta löytyvä luhankalainen sanaparsi "Ei niin huonoa tavaraa, ette'ei seitsemän vuoden päästä tarpeen" on minusta kovin kuvaava, vaikka en ollutkaan kuullut tuota ennen.

Eva Wahlström ja SKS:n tiedottaja Minttu Nikkilä

SKS oli järjestänyt kirjabloggaajille tilaisuuden, jossa Eva Wahlström kertoi Rajoilla-kirjastaan. En ole juurikaan seurannut Evan uraa tai hänestä tehtyjä juttuja, mutta kiinnostuin kyllä kirjasta. Kunhan saisin jostain vähän tilaa kalenteriin, niin ehtisin tämänkin lukemaan. Mielenkiintoinen on varmasti myös Kalle Kniivilän Putinin väkeä. Olen metsästänyt tuota opusta kirjastosta, mutta vielä en ole onnistunut saamaan sitä käsiini. Kuuntelin hetken myös Kniivilän haastattelua. Siitä lähdettyäni osuin vahingossa kuuntelemaan Tuomas Kyrön ja Antti Litjan haastattelua, jonka lopuksi he saivat platinalevyt Mielensäpahoittajan äänikirjasta. Huikeaa, että äänikirjaa on myyty jo 20 000 kappaletta!

Haastattelussa Kalle Kniivilä

Viimeinen kuuntelemani haastattelu oli oikeastaan keskustelu, jossa Usko, toivo ja raskaus -kirjan ja Ja tähdet putoavat -kirjan kirjoittajat keskustelivat vanhoillislestadiolaisten naisten asemasta. Salin 200 paikkaa olivat täynnä enkä nähnyt keskustelijoita kuin vilaukselta, mutta keskustelu oli silti mielenkiintoista. Yleisön reaktiot olivat myös mielenkiintoista seurattavaa: monet pudistelivat päätään ja huokailivat kun kuulivat esimerkiksi korkeista lapsiluvuista ja siitä, miten pienetkin lapset hoitavat pienempiä sisaruksiaan.

Messuilla oli paljon väkeä, ja huomasin, että kirjamessuvieraat lukevat jopa portaissa! Ruokapuoli oli tietysti täynnä ihania herkkuja, varsinkin kun teemamaana oli italia. Ensi vuonna uudestaan! :)

lauantai 25. lokakuuta 2014

Kirjamessuille!

Olen ollut kirjamessuilla Turussa monena vuotena, mutta tämä on ensimmäinen kerta kun suuntaan Helsinkiin. Tänään olen liikkeellä yksinäni ja saan rauhassa haahuilla ympäriinsä. Tarkoituksena on katsella ja ihmetellä tarjontaa, selailla kiinnostavia kirjoja ja kuunnella esityksiä ja haastatteluja. Huomenna mies liittyy seuraan, ja silloin tutustutaan lähemmin samaan aikaan oleviin ruoka, viini ja hyvä elämä -messuihin.

Vielä en ole ehtinyt juurikaan tutustua ohjelmatarjontaan, mutta bussissa on hyvää aikaa syynätä ohjelmaa ja ympyröidä lehti täyteen tuon haluan ainakin kuulla -rinkuloita. Jos et itse pääse paikalle, voit seurata menoa monen kirjabloggaajan postauksista ja Twitteristä hashtagilla #kirjamessut. Twiittejä tulee niin bloggaajilta kuin monilta muiltakin messukävijöiltä. Kasoittain kirjojakin löytyy nyt Twitteristä!

Mukavaa messupäivää, ehkäpä törmäämme messukeskuksessa! :)

               

perjantai 17. lokakuuta 2014

Kate Morton: Hylätty puutarha

Kuva kustantajan sivuilta.
Nell on nelivuotias, kun hänet löydetään Maryboroughin satamasta Australiasta. Tyttö istuu laiturilla valkoisen matkalaukun päällä yksinään. Satamassa työskentelevä Hugh ottaa tytön kotiinsa ja kun kukaan ei kysele häntä, Nell jää perheeseen. 21-vuotissyntymäpäivänään hän saa kuulla olevansa löytölapsi, ja hänen elämänsä muuttuu tiedon myötä kokonaan. Nell alkaa jäljittää oikeaa perhettään, ja päätyy lopulta 1970-luvulla Englantiin ja Cornwallissa sijaitsevaan rantataloon. Retkensä jälkeen hänen tyttärentyttärensä Cassandra muuttaa yllättäen hänen luokseen asumaan, ja mysteerin selvittäminen jää kesken.

Vuosia myöhemmin Cassandra perii Nellin, ja huomaa saaneensa myös talon Cornwallista. Cassandra lähtee Englantiin selvittämään, miksi isoäiti oli ostanut talon Cornwallista, mutta ei koskaan maininnut siitä. Cassandra jatkaa Nellin aloittamaa työtä, ja alkaa selvittää Nellin taustaa. Nellin historiaan kiinteästi liittyvä Kirjailijatar eli Eliza Makepeace tuntuu olevan tärkeä arvoituksen ratkaisemiseksi, mutta selvitystyötä ei helpota se, että Eliza on kadonnut samoihin aikoihin kuin Nell löytyi Australiasta.

Kirjassa liikutaan kolmella aikatasolla, 1900-luvun alussa, 1970-luvulla ja 2000-luvulla. Tarina liikkuu jatkuvasti aikatasolta ja paikasta toiseen, ja jokaisen luvun alussa on ilmoitettu tapahtumien aika ja paikka. Joidenkin mielestä poukkoilu ajassa ja paikassa on ollut sekaannuttavaa, varsikin kun henkilöitä on aika paljon. Itse pysyin kuitenkin hyvin kärryillä koko ajan, ja oli vain hauska seurata niitä linkkejä, joilla luvut liitettiin toisiinsa ajasta ja paikasta huolimatta.

Kirjan alussa seurataan tarkemmin Nelliä ja Cassandraa, mutta kun paikka vaihtuu Australiasta Englantiin, tulee keskeisimmäksi henkilöksi Eliza. Lukija pääsee seuraamaan Elizan elämää sen alusta lähtien 1900-luvun alun Lontoossa. Elizan tarinan kertominen on liitetty hyvin 1970- ja 2000-lukujen tapahtumiin, kun sekä Nell että Cassandra vuoroillaan selvittävät Elizan taustoja.

Salaisuutta keritään auki tarinan edetessä kuin lankakerää. Lukijana yllätyin jatkuvasti pienistä ja isommistakin käänteistä. Juuri kun luulin, että arvasin asioiden oikean laidan, vedettiin matto jalkojen alta ja tapahtumista selvisi jotain täysin yllättävää. Kirjan aikana muutin käsitystäni kaikista henkilöistä moneen otteeseen. Hyvikset ja pahikset vaihtoivat alkuun paikkaa tiuhasti, ennen kuin kirjan puolivälin jälkeen asettuivat kukin omalle puolelleen.

Pidin kirjasta paljon, vaikka joissain kohdissa vähän jopa kyllästyinkin. Kirjassa on 669 sivua, ja joissain kohdissa olisin toivonut pientä tiivistämistä. Silti kirja ei missään nimessä maistunut puulta, vaan sitä unohtui helposti lukemaan useammaksi tunniksi. Minulle jäi kirjan luettuani vähän ontto olo, sillä vaikka arvoitukset ratkesivat, jäin miettimään joidenkin henkilöiden pahuutta ja valtavaa vihaa. Kirjassa tunteilla oli muutenkin aika iso rooli.

Kaiken kaikkiaan tämä oli hyvin viihdyttävä kirja, ja itse pidin eri aikatasojen vuorottelusta ja paikkojen vaihtumisesta. Pysyin henkilöissäkin hyvin kartalla. Tarinan lomassa oli muutama Elizan satu, ja satuteema oli muutenkin vahvasti mukana. Pidin siitä, miten lukijalle muistutettiin, miten tärkeitä sadut ovat sekä lapsille että aikuisille.



Kate Morton: Hylätty puutarha (The Forgotten Garden, suom. Hilkka Pekkanen)
Kustantaja: Bazar 2014
Sivuja: 669
Mistä luettavaksi: Kirjastosta

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Minna Lindgren: Kuolema Ehtoolehdossa ja Ehtoolehdon pakolaiset

Kuvat kustantajan sivuilta
Näitä Ehtoolehto-kirjoja on kovasti kehuttu, mutta olen jotenkin onnistunut välttelemään niitä - tähän asti. Kun Kuolema Ehtoolehdossa oli juuri ilmestynyt, olin kirjastossa harjoittelussa ja kirja kulki varaajalta toiselle koko sen kolme kuukautta, kun talossa vietin. Kehuista ja ilmeisestä suosiosta huolimatta jätin Ehtoolehtolaiset silloin oman onnensa nojaan. Kun toinen osa ilmestyi, heräsin minäkin lopulta. Hain kirjastosta ensimmäisen osan heti ja toisen osan varasin. Ja kyllä tykkäsin.

Näissä kirjoissa puhutaan kovaan ääneen ja huumorilla höystettynä siitä, mistä ei oikein muuten uskalleta metelöidä. Siitä, millaista on suomalainen vanhustenhoito ja miten meillä vanhuksiin suhtaudutaan ja miten heitä kohdellaan. Kirjoissa omia kokemuksiaan jakavat Siiri, Irma ja Anna-Liisa sekä sekalainen joukko muita kulkijoita. Näiden yli yhdeksänkymppisten rouvien seurassa ihmetellään palvelutalon järjettömiä käytäntöjä ja mielivaltaisia maksuja, tutustutaan moneen helsinkiläiseen sairaalaan, hankitaan edunvalvoja, lähdetään putkiremonttia pakoon kimppakämppään ja eletään tavallista elämää iloineen ja suruineen.

Vaikka kirjat löytyvät dekkarihyllystä (ainakin meidän kirjastossa), ei rikosten selvittäminen ole näissä kirjoissa se pääasia. Ensimmäisessä kirjassa Siiri ystävineen kyllä ihmettelee kummallista kuolemantapausta Ehtoolehdon keittiössä ja toisessa epäilyttävää putkiremonttia, mutta varsinaisia salapoliisiromaaneja nämä eivät ole. Sen sijaan ne laittavat lukijan miettimään omaa suhtautumistaan vanhuksiin ja vanhenemiseen sekä siihen, miten vanhustenhoito on nykyisin järjestetty. Pieniä syyllisyyden pistoksiakin pääsee kukaties kokemaan.

Pidin näistä kirjoista erityisesti siksi, että ne pöllyttävät omia asenteita ja ajatuksia. Yhdeksänkymppisenäkin voi vielä tehdä vaikka mitä jännää. Siiri esimerkiksi ystävystyy nigerialaisten miesten kanssa ja vaihtaa heidän kanssaan ruoanlaittokokemuksia. Irma opettelee käyttämään tablettia ja huomaa löytävänsä helposti vastaukset vaikeisiinkin kysymyksiin koneeltaan. Anna-Liisa löytää rakkauden ja pitää huolta suomen kielestä vaikka onkin jo eläkkeellä. Eikä pidä väheksyä raitiovaunuajeluja ajanvietteenä!

Kustantajan nettisivut muuten kertoivat, että Ehtoolehtolaisista on tulossa vielä yksi kirja, ja että trilogia on myyty jo ainakin Italiaan ja Saksaan.

Minna Lindgren: Kuolema Ehtoolehdossa ja Ehtoolehdon pakolaiset
Kustantaja: Teos 2013 ja 2014
Sivuja: 301 ja 334
Mistä luettavaksi: Kirjastosta

lauantai 4. lokakuuta 2014

Liane Moriarty: Hyvä aviomies

Cecilia Fitzpatrick on tehokkuuden ruumiillistuma, jonka ruokakomerokin on täydellisessä järjestyksessä ilmatiiviissä Tupperware-purkeissa. Hänellä on kaunis koti, kolme kaunista tytärtä ja John Paul, hyvä aviomies. Hän hoitaa, järjestää, on aktiivinen ja sosiaalinen. Ja eräänä päivänä hän löytää täydellisesti järjestetyltä ullakoltaan vahingossa itselleen osoitetun kirjeen, jonka saa avata vasta miehensä kuoltua. Cecilia tulee uteliaaksi ja miettii kirjeen avaamista. Muutaman päivän kirje saa olla rauhassa, mutta miehensä oudon käytöksen takia hän päätyy avaamaan sen ja saa selville jotain sellaista, joka muuttaa paitsi heidän perheensä, myös muiden perheiden tulevaisuuden. Menneisyyden haamut on päästetty irti.

Kirjassa seurataan Fitzpatrickin perheen lisäksi myös Tessiä, jonka paras ystävä haluaa viedä häneltä miehen, ja Rachelia, joka edelleen suree teini-ikäisenä murhattua tytärtään Janieta. Tess lähtee kotoaan Melbournesta äitinsä luokse Sydneyyn ikävää tilannetta pakoon ja päätyy laittamaan poikansa Liamin St Angelan katoliseen kouluun, samaan, jota hän itsekin aikoinaan kävi. Myös Cecilian tytöt käyvät St Angelaa, ja hän itse on vanhempaintoimikunnan puheenjohtaja. Rachel puolestaan on koulussa töissä sihteerinä yrittäen pitää koulua pystyssä paperitöitä karttavan rehtori Trudy Applebeen puolesta. Cecilian, Tessin ja Rachelin kohtalot ovat kietoutuneet toisiinsa muutenkin kuin St Angelan takia.

Ihan tarinan alussa oli vähän vaikeaa saada juonen päästä kiinni, kun Cecilian näkökulmasta kerrottu luku vaihtui Tessin näkökulmasta kerrottuun. Lisäksi toinen luku ei tuntunut liittyvän ensimmäiseen mitenkään. Vasta muutaman kymmenen sivun jälkeen pääsi perille siitä, keitä nämä ihmiset ovat ja miten he oikeastaan liittyvät toisiinsa. Ja tästä alusta kun pääsi yli, niin lopun melkein sitten lukikin yhdeltä istumalta. Vaikka arvasin tapahtumia vähän etukäteen, loppuratkaisu tuli silti puun takaa ja pääsi yllättämään. 

Tarinan loputtua kirjailija kertoo vielä tapahtumia päähenkilöiden menneisyydestä ja tulevaisuudesta jossitellen. Lopetus oli toimiva, sillä se sai miettimään ihmisen elämänkulkua ja valintojen ja tapahtumien merkitystä tulevaisuuden kannalta. Tietysti se oli fiktiivistä spekulaatiota fiktiivisten ihmisten tulevaisuuksista, mutta todellisuudessakin valinnat ja tapahtumat johtavat tiettyihin asioihin sattumalta tai tarkoituksella. Näitä syy-yhteyksiä ei välttämättä huomaa ollenkaan tai joskus niihin herää vasta pitkän ajan kuluttua. Tässä yhteydessä nämä jossittelut toivat uutta tietoa kirjan henkilöistä ja toimivat mielestäni hyvin.

Tässä kirjassa tarina ei välttämättä ollut se vahvin asia, mutta henkilöhahmoista pidin. Esimerkiksi Rachel suree edelleen tytärtään ja miettii joka päivä tämän mahdollista murhaajaa. Kahdenkymmenen vuodenkin jälkeen hän on edelleen omistautunut kuolleelle tyttärelleen. Rachelilla on kyllä poikakin, mutta hän on elänyt siskonsa haamun varjossa lähes koko elämänsä. Rehtori Trudy Applebee oli minusta kuitenkin kaikkein paras hahmo, vaikka esittääkin vain pientä sivuosaa. Taiteilijaluonteinen ja lapsirakas rehtori viipottaa mieluummin oppilaiden seassa kuin istuu työpöydän takana laatimassa raportteja. Hän suorastaan lumoaa uudet oppilaat ja saa heidät tuntemaan olonsa kotoisaksi. Ja totta kai rehtori auttaa opettajaa muuttamaan luokan toiseksi planeetaksi pääsmunajahtia varten.

Tämä ei ehkä pääse uudelleenluettavien kirjojen pinoon, mutta oli silti viihdyttävää luettavaa. Vaikka tapahtumia seurattiin monen eri henkilön näkökulmista, henkilöitä ei kuitenkaan ollut niin paljon että niissä olisi seonnut. Muistaakseni en joutunut tarkistamaan yhtään henkilöä aikaisemmilta sivuilta, mikä on ihan hyvä saavutus. Suosittelen sateisten syysiltojen viihdykkeeksi.

Liane Moriarty: Hyvä aviomies (The Husband's Secret, suom. Helene Bützow)
Kustantaja: WSOY 2014
Sivuja: 444
Mistä luettavaksi: Arvostelukappale kustantajalta

Leffassa: Gone Girl

Kuva elokuvan fb-sivuilta
Minulla ei juuri ollut ennakko-odotuksia tämän leffan suhteen. Tiesin tarinasta sen, mitä leffasta oli etukäteen kirjoitettu ja muistan hämärästi lukeneeni jonkin blogiarvion Kiltti tyttö -kirjasta. Tiesin odottaa vähän jännitystä ja jotain psykologista, mutta siihen oletukset sitten loppuivatkin.

Elokuva alkaa Nick (Ben Affleck) ja Amy (Rosamund Pike) Dunnen viisivuotishääpäivästä. Nick palaa päivällä kotiinsa ja löytää taistelun jälkiä. Vaimosta sen sijaan ei näy merkkiäkään. Pian Amy julistetaan kadonneeksi ja hänen löytämisekseen järjestetään massiiviset etsinnät. Poliisi on alusta asti epäluuloinen, ja melko pian Nickiä epäillään vaimonsa murhasta.

Tarina aukeaa katsojalle vähä vähältä ja pala palalta, ja juuri kun luulit tietäväsi miten asiat oikeasti ovat, kaikki kääntyy päälaelleen. Siksi tarinasta ei oikeastaan voi paljastaa paljon enempää kuin mitä jo kerroin. Elokuvassa liikutaan sekä nykyhetkessä että menneisyydessä. Nykyhetkeä tarkastellaan lähinnä Nickin näkökulmasta ja menneisyyttä Amyn päiväkirjamerkintöjen kautta. Päiväkirjamerkinnät kertovat katsojalle ensin kahdesta onnellisesta ihmisestä, jotka muuttuvat vuosien vieriessä niin, että avioliitosta ei lopulta ole enää jäljellä kuin tyhjä kuori, muita varten ylläpidetty kulissi.

Elokuva on luokiteltu draamaksi ja jännitykseksi, mutta se sisältää myös huumoria. Huumori tosin on niin hyvin piilotettu, että repliikeille hymähtelee huomaamattaan. Jännitys on psykologista, elokuvassa ei mässäilty verellä ja väkivallalla. Jännitys syntyy siitä, kun tarinan edetessä tajuaa ihmismielen kieroutuneisuuden ja sen, miten tavallinen ja mukava ihminen voi olla niin paha.

En ole lukenut Gillian Flynnin kirjoittamaa Kiltti tyttö -kirjaa, johon elokuva perustuu. (Viime aikoina olen useasti rikkonut periaatettani, että kirja pitää lukea ennen leffaa.) Kirja kyllä odottaa kirjahyllyssä, sillä hain sen kirjastosta hyvissä ajoin ennen leffaa, mutta aika ei (taaskaan) riittänyt sen lukemiseen. Elokuvan nähtyäni mietin kyllä, että kirja voi olla aika pelottava, sillä elokuvakin oli välillä aika sekopäinen, ja materiaalia on todennäköisesti karsittu aika paljon leffakäsikirjoitusta varten.

Vaikka elokuva oli aika hyytävä, pidin siitä. Katsoja ei pääse helpolla, mutta kaksi ja puoli tuntia kuluu nopeasti tämän seurassa.


Esitysajat ja -paikat Finnkinon teattereissa. Ensi-ilta 3.10.
Kiitos SF-filmille leffalipuista.