Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2014.

Kirsti Manninen ja Makku Onttonen: Kun taivas repeää ja Taivas sinivalkoinen

Kuva
Alunperin tv-sarjoina esitetyt Kun taivas repeää ja Taivas sinivalkoinen julkaistiin myös kirjoina. Kun taivas repeää esitettiin 1997 ja sen jatkosarja Taivas sinivalkoinen 2001. Kirjat ovat ilmestyneet 1998 ja 2001. Tarinan päähenkilöinä ovat lääkintälotta Aino ja sissiluutnantti Lauri, joiden elämää seurataan jatkosodasta aina Suomessa järjestettyihin olympialaisiin asti.  Aino valmistuu lääkintäkurssilta ja lähtee heti rintamalle kenttäsairaalaan lotaksi. Työ on raskasta, mutta sodan raakuuteen ja kuolemaankin tottuu. Vaikka alku on hankalaa etenkin ankaran ylihoitajan Marjatan arvostelun vuoksi, auttavat lottakaverit ja muu yhteisö arjessa eteenpäin. Lauri on kaukopartion johtaja ja tekee tuhoamisretkiä partionsa kanssa Neuvostoliiton puolelle. Aino ja Lauri tapaavat, kun Lauri tuodaan kenttäsairaalaan saatuaan osuman reiteensä. Myöhemmin he tapaavat uudestaan ja rakkaus leimahtaa. Elämä rintamalla ei ole helppoa, varsinkaan silloin kun heilansa hengen puolesta saa

Pari lyhyttä

Kuva
Joulun alla käväisin halpis-kirjakaupassa ja mukaani tarttuivat (mm.) nämä kaksi ohutta. Anna Gavaldan Karkumatkassa on sivuja vain 120 ja Laurent Gaudén Hurrikaanissa 219. Yleensä lukemani kirjat ovat vähintään 300-sivuisia, joten nämä tuntuivat hyviltä välipaloilta. Anna Gavaldaa olen lukenut ennenkin ja pidän hänen kerrontatyylistään. Kimpassa-kirja oli paljon Karkumatkaa paksumpi, mutta se koukutti kuitenkin lukemaan itsensä melkein yhdeltä istumalta. Karkumatkan luin yhtenä iltana sängyssä, eikä sen kanssa kauaa nokka tuhissut. Kirjassa seurataan neljää sisarusta, joista kolme karkaa tylsistä sukuhäistä neljännen luo. Nelikko palaa tuon päivän aikana vielä kerran lapsuuden huolettomuuteen ja aikuiselämät moninaisine murheineen saavat jäädä syrjemmälle. Sisaruksista ja heidän elämästään aukeaa tietoa pikkuhiljaa kirjan edetessä, ja lukijalle valotetaan myös lapsuuden tapahtumia ja sisarusten välisiä suhteita. Kurkistusta syvemmälle ei kuitenkaan päästä juuri kenenkään elämäss

Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa

Kuva
Kirja on itsenäinen jatko-osa ensimmäiselle Arianna de Belliksestä kertovalle dekkarille, Kuolema sypressin varjossa. Ensimmäinen kirja oli muistaakseni hyvä välipalakirja, vaikka tyyli jollain lailla tökkikin. Kosto ikuisessa kaupungissa oli mielestäni parempi, ja varsinkin loppua kohden jännitys tiivistyi. Kuten tavallista, en arvannut murhaajaa etukäteen vaan vasta kirjan lopussa. Sarjan toisessa osassa Arianna saa toimeksiannon Anna Lucarellilta, joka pyytää Ariannaa seuraamaan sisarensa Lauran elämää. Anna pelkää sisarensa olevan vaarassa, ja Arianna alkaa tutustua Lauran elämään. Pian tutkimusten alettua Laura kuitenkin löytyy kuolleena. Arianna jatkaa kuitenkin Lauran elämän tutkimista, vaikka Anna peruu toimeksiantonsa. Tutkimukset vievät Ariannan Lauran työpaikalle, assyrologian osastolle la Sapienzan yliopistoon mutta myös kaupungin hämärämmille kujille epäillyn terroristin jäljille. Eikä hän tietysti välty vaaralta itsekään ystäviensä varoituksista huolimatta. En

Elisabet Aho: Valkea kuin uni, Lilly ja Kartanon tiellä

Kuva
Luin alkuun päästyäni kaikki Elisabet Ahon Urajärven kartanoa käsittelevät kolme kirjaa. Valkea kuin uni ajoittuu vuosille 1830-1851, Lilly vuosille 1861-1918 ja Kartanon tiellä vuosille 1887-1917. Kaikissa käsitellään elämää kartanossa ja sen ympäristössä, joka kirjassa hiukan erilaisesta näkökulmasta. Vaikka kirjat muodostavat sarjan, voi niitä hyvin lukea myös itsenäisinä teoksina. Valkea kuin uni perustuu todelliseen tapahtumiin. Se kertoo Axel von Heidemanista ja hänen nuoresta ja kauniista vaimostaan Sofiasta. Avioelämä ei ole kuitenkaan ongelmatonta, koska Sofian mieli on epävakaa, eikä hänestä ole emännäksi suureen ja vieraaseen kartanoon. Kaunista Sofiaa ihaillaan aluksi, mutta mielipiteet muuttuvat kun aika kuluu, eikä Sofiassa näy aikuistumisen merkkejä. Sisäpiika Hilda on Sofialle läheisin kartanon väestä, eivätkä kartanon muut palkolliset ja kyläläiset katso  piian kaveeraamista rouvan kanssa hyvällä. Lilly jatkaa siitä, mihin Valkea kuin uni päättyy. Kirja keskit

Elie Wiesel: Yö

Kuva
Kuva bookcrossing -sivustolta Ihminen sodassa -haasteen vuoksi lukuvalinnoissa huomio kiinnittyy tahtomattaankin sellaisiin kirjoihin, joissa käsitellään tai sivutaan sotaa. Tällä hetkellä luettavana oleva kirja ei käsittele sotaa, mutta heti seuraavat listalla jo ovatkin aiheelta sitten sitä. Haasteen kanssa en ole ottanut paineita, koska tiedän että lukulistallani on aina sotakirjoja vaikka en niitä sinne tietoisesti laittaisikaan. Tuo karmeus vaan jollain tavalla kiinnostaa, vaikka sotaa ei oikeasti voi mitenkään edes lähes aidoksi kuvitella sellainen ihminen, joka ei ole sitä kokenut. Tämän keskitysleirikertomuksen löysin koulun kautta, aineistopromootio-kurssilla kaikkien piti esitellä parin minuutin valmistautumisella joku kirja, ja kaverini kertoi tästä. Kiinnostuin kovasti, vaikka hän kuvasikin kirjaa rankaksi. Yö on Wieselin omaelämäkerrallinen kirja keskitysleirielämästä: sinne joutumisesta, siellä olemisesta ja pois pääsemisestä. Wiesel perheineen joutuu Auschwitzin

Erik Wahlström: Kaunein on se jota rakastaa

Kuva
Kirjaston palautushyllystä mukaan napattu tämäkin kirja, kuten aika moni muukin kirjastosta kotiin kannettu opus tässä taloudessa. Ensin kiinnostuin nimestä ja sen jälkeen tarinasta, johon liittyy puolikas kissamuumio, joka saattaa muuttua tieteelliseksi sensaatioksi kääreinä olevien papyrusten ansiosta. Kissamuumion puolikkaan on ostanut Martin Green, määräaikainen professori ja papyrologi. Kissa toimii opetusvälineenä hänen pitämälleen seminaarille, johon osallistuu sekalainen seurakunta kiinnostuneita. Kissan avulla on tarkoituksena opetella papyrologian tutkimustapoja, tässä siis sitä, miten kissan ympärillä olevat papyruksen kappaleet saadaan irroitettua ja miten niitä voidaan tulkita. Kissan kääreet osoittautuvat kuitenkin mielenkiintoisiksi, sillä niistä löytyy palasia tunnetusta Sapfon runosta, josta osa on pysynyt arvoituksena joitakin tuhansia vuosia. Tarinaan sotkeutuu tietysti eri alojen ihmisiä hyvissä ja ei-niin-hyvissä aikeissa, ja välillä ovat vaarassa henkil

Victoria Hislop: Saari

Kuva
Ihastuin tämän kirjan kanteen niin, että olin useamman kertaa ostamassa sitä itselleni. Takakannen teksti ei ilmeisesti kuitenkaan jäänyt kovin hyvin mieleen, sillä aina viime hetkellä ennen kassalle siirtymistä muistin että tämähän odottaa jo hyllyssä, kirjastosta lainattuna mutta kuitenkin. Tarina kertoo Alexis Fieldingin matkasta oman sukunsa juurille Kreetalle. Hän ei ole saanut tietää äitinsä suvusta juuri mitään, ja päättää ottaa asiasta itse selvää käymällä äidin entisessä kotikylässä Plakassa. Plakan naapurissa on Spinalongan saari, joka oli toiminut leprasiirtolana 1950-luvulle asti. Poiketessaan saarella mielenkiinnosta Alexis ei vielä tiedä, miten tiiviisti saari asukkaineen liittyy hänenkin sukunsa vaiheisiin. Oma lukemiseni takkusi alussa aika pahasti, kieli oli jotenkin jäykkää ja ehkä liikkeelle lähtö tapahtui vähän hitaasti. Kieli ei koko kirjan aikana aiheuttanut sen suurempia oivalluksia tai ihastumisia, mutta toimi kuitenkin kuvailuvälineenä ihan hyvin. Ki

Kymmenen kirjallista kysymystä

Raija Taikakirjaimet-blogista haastoi vastaamaan kymmeneen kysymykseensä. Tässä mietelmäni niihin: Jos olisit kirjan hahmo, millaisessa roolissa haluaisit olla? Haluaisin olla sellaisena taustavaikuttajana, jolla on merkitystä tarinan kulun kannalta. En viihtyisi sankarittarena, mutta haluaisin kuitenkin tulla jollain tavalla esiin tarinassa. Mikä väri kuvaa kirjamakuasi? Jostain syystä mieleen tulee mustikansininen. Tykkään selkeistä kirjoista ja tarinoista, vaikka aiheet vaihtelevatkin. Onko sinulla rutiineja liittyen lukemiseen (luet tiettyyn aikaan päivästä, napostelet jotain lukiessa, hyppäät kolme tasahyppyä ennen kuin aloitat uuden kirjan tms)? Ei lukurutiineja - luen sujuvasti missä ja milloin vain, kunhan kirja on riittävän kiinnostava. Monta kirjaa haluaisit lukea vuodessa? Kirjamäärää en ole tullut koskaan miettineeksi, viime ja tänä vuonnakin lasken vain sivuja. Ehkä sadasta sataan viiteenkymmeneen. Viimeksi ostamasi kirja? Topeliuksen Boken