Elie Wiesel: Yö

Kuva bookcrossing-sivustolta

Ihminen sodassa -haasteen vuoksi lukuvalinnoissa huomio kiinnittyy tahtomattaankin sellaisiin kirjoihin, joissa käsitellään tai sivutaan sotaa. Tällä hetkellä luettavana oleva kirja ei käsittele sotaa, mutta heti seuraavat listalla jo ovatkin aiheelta sitten sitä. Haasteen kanssa en ole ottanut paineita, koska tiedän että lukulistallani on aina sotakirjoja vaikka en niitä sinne tietoisesti laittaisikaan. Tuo karmeus vaan jollain tavalla kiinnostaa, vaikka sotaa ei oikeasti voi mitenkään edes lähes aidoksi kuvitella sellainen ihminen, joka ei ole sitä kokenut.

Tämän keskitysleirikertomuksen löysin koulun kautta, aineistopromootio-kurssilla kaikkien piti esitellä parin minuutin valmistautumisella joku kirja, ja kaverini kertoi tästä. Kiinnostuin kovasti, vaikka hän kuvasikin kirjaa rankaksi. Yö on Wieselin omaelämäkerrallinen kirja keskitysleirielämästä: sinne joutumisesta, siellä olemisesta ja pois pääsemisestä. Wiesel perheineen joutuu Auschwitzin keskitysleirille sodan jo ollessa lähellä loppuaan. Toivo elää yllättävän pitkään, kotona uskotaan ettei meitä sinne viedä, getossa on asiat vielä ihan hyvin ja saadaan elää perheen keskellä, matkallakin vielä toivotaan pelastusta. Kun viimein päästään keskitysleirin porteista sisään ja tajutaan todellisuus, ymmärretään ettei täältä välttämättä pääse pois.

Teksti on yksinkertaista ja selkeää, välillä päiväkirjamaistakin. Lerien kauheuksilla ei mässäillä, vaan asiat kerrotaan toteavasti. Leirilläolon alussa moni asia kiinnittää huomion ja kauhistuttaa, mutta nopeasti ihminen turtuu ympärillään olevaan epäoikeudenmukaisuuteen ja epäinhimillisyyteen. Leirielämä on kuitenkin muuttuvaa, ja sielläkin voi kohdata ystävällisiä ihmisiä, joilla on vielä voimaa ja halua auttaa toisia. Wieselin vahva usko Jumalaan horjuu leirilläoloaikana voimakkaasti, eikä koskaan palaudu ennalleen. Kaiken raakuuden keskellä on vaikea ymmärtää, millainen Jumala sallii sen tapahtua.

Nykypäivän rauhan ja yltäkylläisyyden keskellä on vaikea ymmärtää, miten kukaan nälkiintyneistä ja muuten heikkokuntoisista vangeista selvisi kuolemanmarssista ja sitä seuranneesta junamatkasta. Wikipedian mukaan 60 000 marssitetusta vangista 15 000 kuoli matkalle. Marssille lähdettiin koska rintamalinjat lähenivät Auschwitziä. Ihmisen sitkeyttä ei voi kuin ihmetellä, sillä lopulta Wieselkin pääsee leiriltä pois. 

Kirjan aihe on rankka, enkä suosittele sitä sellaisille, jotka näkevät painajaisia jo ajatellessaan keskitysleirejä. Minun kohdallani lukemani asiat siirtyvät helposti uniin, mutta niin ei käynyt tällä kertaa. Luulen, että tekstin toteava luonne auttaa suhtautumaan luettuun objektiivisemmin: vaikka aihe sinänsä vetoaa tunteisiin, lukijaa ei riepotella raakuudesta toiseen, vaan yksinkertaisesti kerrotaan, että näin tapahtui. Suosittelen lukemista kuitenkin ihan yleissivistyksen vuoksi kaikille. Historiaa ei pitäisi unohtaa.