Mauri Paasilinna: Rovaniemi-sarja

Tähän neliosaiseen kirjasarjaan törmäsin ihan vahingossa kirjastossa etsiessäni jotain toista kirjaa. Sarjaan kuuluu siis neljä yli 300-sivuista kirjaa: Sotamorsian (2004), Korpivaellus (2005), Vihkiloma (2006) ja Jäämerentie (2007). Kirjasarja kertoo rovaniemeläisistä Eila Leppäsestä ja Veikko Valkamasta, joiden tie alkaa yhdessä ja jatkuu erikseen läpi koko sarjan. Lisäksi kirjassa seurataan sivujuonena talvisodan sotainvalidin Ilmari Rannan edesottamuksia. Sarja ajoittuu jatkosodan aikaan, alkaen sen alusta ja loppuen Lapin sodan jälkeiseen aikaan.

Sotamorsian

Eila Leppänen on lakimiehen ja kansakoulunopettajan tytär ja ylioppilas. Hän työskentelee kellosepänliikkeen myyjänä, ja pohtii tulevaisuuttaan. Veikko Valkama on pientilallisen poika, ja hän on jättänyt koulunsa kesken lähdettyään talvisotaan. Hän työskentelee kuljetusliikkeessä. Vaikka pari on erilaisista lähtökohdista, he ovat kihloissa ja suunnittelevat yhteistä tulevaisuutta. Jatkosota kuitenkin syttyy ja Veikko lähtee jälleen rintamalle Eilan jäädessä Rovanniemelle töihin.

Sota tuo mukanaan myös saksalaiset joukot, jotka asettuvat Rovaniemelle ja vilkastuttavat kauppalan elämää. Saksalaisiin suhtaudutaan varauksella, mutta pian hyvin käyttäytyviin ystävällisiin miehiin totutaan. Eila vaihtaa hyvän kielitaitonsa ansiosta työpaikkaa ja pääsee saksalaisten esikuntaan tulkiksi ja sihteeriksi. Saksalaiset sotilaat viehättivät tunnetusti kotirintaman naisia, eivätkä tämän ilmiön vaikutuksilta välty Eila ja Veikkokaan.

Korpivaellus

Veikko on jäänyt sotavangiksi Venäjälle, ja kirja käsittelee hänen osaltaan pakomatkan suunnittelua ja toteuttamista. Eila sen sijaan päättää lähteä Helsinkiin opiskelemaan ekonomiksi. Mutkia matkaan tuo kuitenkin hänen odottamansa lapsi. Eilan ja Veikon tiet ovat jo eronneet, mutta lapsen isyydestä Eilalla ei ole täyttä varmuutta. Lapsen syntyminen avioliiton ulkopuolella lisää tietysti Eilan henkistä taakkaa.

Vihkiloma

Eila palaa Rovaniemelle kesätöihin saadakseen tutkintoonsa vaadittavan harjoittelun täyteen. Veikko on pakomatkansa jälkeen toipumassa Karhumäen kenttäsairaalassa ylihoitaja Verna Välimäen hoivissa. Heidän suhteensa ei välttämättä jää pelkkään hoitosuhteeseen kun Veikko palaa kotiinsa Rovaniemelle. Veikon palatessa toivuttuaan rintamalle, alkaa Eila pelätä kapteeni Schreiberin puolesta. Kapteeni ei ole käyttäytynyt ihan niin kuin saksalaisen sotilaan kuuluisi, ja tunnetusti kovan kurin armeijassa siitä saattaa koitua kuolettavia ongelmia.

Jäämerentie

Sarjan viimeisessä kirjassa eletään jatkosodan loppuhetkiä ja Lapin sotaa. Veikko komennetaan joukkojensa mukana Lappiin karkottamaan entisiä aseveljiä maasta. Matkasta ei tietystikään tule helppoa, ja kuolemaa katsotaan taas silmiin kerran jos toisenkin. Lapin sodan alta evakuoidaan siviiliväestöä, ja kotinsa jättävät myös Veikon äiti ja veljet, Eila ja Ilmari. Veikon perhe sijoitetaan Ruotsiin, Eila ja Ilmari lähtevät tahoillaan Ouluun jatkamaan omia töitään.

Tästä sarjasta todella pidin, ja kaikki kirjat olivat sellaisia, joita ei voinut laskea kädestään. Kaikki kirjan henkilöt kehittyivät tarinan edetessä, ja henkilöt erosivat toisistaan luonteiltaan niin paljon, että kaikkien kohtaloita jaksoi mielenkiinnolla seurata. Kirjat etenivät kertojaa vaihdellen. Lukija kulkee useimmiten Eilan tai Veikon matkassa, mutta myös Ilmarin elämään tutustutaan silloin tällöin. Kirjojen painopisteet vaihtelivat. Ensimmäisessä kirjassa Eilasta ja Veikosta kerrottiin suunnilleen yhtä paljon jättäen muita henkilöitä vähän vähemmälle. Toisessa osassa Veikko saa enemmän tilaa ja myös Ilmari Ranta nostetaan selkeämmin esille. Kolmannessa kirjassa Eila ja Veikko ovat taas melko tasoissa, Ilmarin osuuksia on vähän enemmän. Viimeinen kirja keskittyy melkein pelkästään Veikkoon, vaikka välillä palataankin kotirintamalle.

Kirjat etenevät koko ajan, eikä teksti ole kirjojen sivumääristä huolimatta tylsää tai paikallaan junnaavaa. Eilan ja Veikon elämiä seurataan yhtä suurella mielenkiinnolla. Sotakohtauksiakin kuvaillaan, mutta ei ainakaan omaan makuuni liian julmasti tai tarkasti. Yllättävän hyvin mieskirjailija kirjoittaa myös Eilan tunteista ja mietteistä. Paasilinna on hyvä kuvailemaan, ja etenkin maisemien kuvaukset olivat mielestäni huimia. Miinuspuolena kuvailussa oli se, että kirjailija tuntuu ihastuneen sotilaiden suoliin, sillä melkein joka taistelussa joltain sotilaalta tai eläimeltä valuivat suolet vatsasta. Ensimmäisellä ja toisella kerralla kuvaus herätti asiaankuuluvaa inhotusta, mutta siitä eteenpäin lähinnä huvitusta: taas suolia!

Elokuussa luin Enni Mustosen Pohjatuulen tarinoita -sarjan. Mustosen sarjan ensimmäisessä osassa ja Rovaniemi-sarjassa oli mielestäni paljon samankaltaisuuksia, ja Eila ja Annikki muistuttavat mielestäni yllättävänkin paljon toisiaan. Olenkohan huomioineni yksin?

Jos sota-aika vähänkään kiinnostaa, suosittelen kirjojen lukemista. Mielestäni kirjoihin on saatu monipuolisesti kuvattua sekä rintaman että kotirintaman tapahtumia ja tunnelmia. Henkilöt ovat mielestäni onnistuneita ja teksti miellyttävää luettavaa.