25. syyskuuta 2012

Jane Austen: Järki ja tunteet

Kohta olenkin jo lukenut kaikki Austenin kirjat. Järki ja tunteet tuli luettua muutamassa päivässä, vaikka aluksi tuntuikin ettei lukeminen etene lainkaan. Kirjan alkupuoli tuntuikin aika tutulta, ja olen melko varma, että olen joskus aloittanut tämän lukemisen ja sitten jättänyt kesken. Lukuyrityksestä on kuitenkin melkoisesti aikaa, sillä teksti tuntui vain hämärästi tutulta.



Pidin kirjassa eniten tarkoista henkilökuvauksista. En tietysti pitänyt kaikista henkilöistä, en ehkä oikeastaan kenestäkään muusta kuin Elinorista ja eversti Brandonista. Marianne oli ihan turhan teatraalinen minun makuuni ja kaikki muut jotenkin kylmiä ja ilkeitä tai hassuja. Rouva Jennings kyllä paransi asemiaan lukemisen edistyessä. Käsitykseni hänestä muuttui oikeastaan kun hän ja tytöt pääsivät Lontooseen. Elinor tuntui olevan joukon ainoa selväpäinen, kun muut liihottivat ympäriinsä milloin minkäkin asian takia. Toisaalta Marianne petraa käytöstään aika lailla kirjan loppua kohden, mutta alussa ja varsinkin keskellä hän on jotenkin hyvin rasittava.


Tässä kirjassa kiinnitin entistä enemmän huomiota tuon ajan seurusteluun ja ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. Ihmiset puhuivat toisilleen pitkillä vaikeilla korulauseilla, ja kätkivät niihin paljon piilomerkityksiä. Mitään ei voitu oikein sanoa suoraan, mutta jokainen kyllä tiesi mitä puhuja sanomallaan tarkoitti. Tällainen kieli on välillä raivostuttavaa luettavaa, kun kaikki ovat niin ystävällisen kohteliaita toisilleen, vaikkeivät tosiasiassa voi sietää toisiaan. Toisaalta välillä oli kyllä hauskakin lukea esim. Fanny Dashwoodin kieroa mieheensä vaikuttamista puheen avulla. Nainen on oikein ovela puheissaan ja esittää asiansa niin uskottavasti että mies taipuu samalle kannalle. Ei John Dashwoodista kyllä kovin välkkyä kuvaa saakaan, mutta Fannysta sen sijaan saa älykkään ja kieron naisen vaikutelman.


Tarina ei välttämättä ollut niin jännittävä ja mukaansatempaava kuin vaikka Ylpeys ja ennakkoluulo, enkä toisaalta pitänyt henkilöistä niin paljon kuin Kasvattitytön tarinan henkilöistä. Jollain tavalla kirja kuitenkin piti otteessan, etenkin lopun lähestyessä. Austen punoo melkoisen ihmissuhdesotkun loppua kohden, ja lopputulos ei ole ihan ennalta-arvattava, vaikkei kyllä kaikkein yllättävinkään. Viihdyttävää lukemista joka tapauksessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mieltä sinä olet?