12. elokuuta 2012

Agatha Christie: Kymmenen pientä neekeripoikaa

Tämä kirja kulkee vanhemmissa ja uudemmissa suomennoksissa nimellä Eikä yksikään pelastunut. Itse kuuntelin tämän äänikirjana käytöstä poistuneella nimellä, kaseteissa oli vuosiluku 1984. Olen lukenut kirjan joskus monta vuotta sitten, enkä oikeastaan muistanut siitä juuri mitään. Paitsi sen että tämä oli niitä kirjoja joita ei vain voinut laskea kädestään.



Kirja on siis rakennettu siten, että kymmenen hengen joukosta yksi on murhaaja, sillä saarella ei ole muita. Yksi toisensa jälkeen vieraiksi kutsutut kuolevat ja jäljelle jääneitä alkaa tietysti kalvaa kasvava epäluulo kaikkia muita kohtaan. Kun saareen lopulta tulee ulkopuolisia, he löytävät vain kymmenen ruumista, eikä yhtään elävää ihmistä koko saarelta.

Tarinan pohjana on lastenloru, joka kertoo kymmenestä pienestä neekeripojasta, jotka yksi kerrallaan kuolivat kunnes jäljelle ei jäänyt yhtään. Loru löytyy esim. Wikipediasta. Saaren tapahtumat noudattelevat jokaisen vieraan makuuhuoneen seinältä löytyvää lorua melko tarkasti. Murhat ovat siten tietyllä tavalla taiteellisia.

Alussa esiteltiin erikseen kaikki henkilöt kun he olivat saapumassa Neekerisaarelle. Tämä helpotti henkilöiden muistamista jälkeenpäin, vaikka kuunnellessa englanninkieliset nimet menivät kuitenkin välillä sekaisin. Onneksi henkilöiden ammatteihin viitattiin hyvin usein, eikä häiritsevää sekaannusta päässyt syntymään. Kirjasta onkin helppo käydä vilkaisemassa kuka oli kukin, mutta kasettien kanssa ei oikein viitsi lähteä kelailemaan edestakaisin. Vaikka nimet välillä menivätkin sekaisin, kirja sopi erittäin hyvin kuuntelukirjaksi. Lukija oli miellyttävä ja sopivassa määrin eläytyvä, ja tarina eteni koko ajan sellaista tahtia, ettei välissä päässyt vaipumaan omiin ajatuksiin. (Kuuntelen tällä hetkellä Jane Austenin Kasvattitytön tarinaa, ja siinä huomaan, että on aika lopettaa kun on viimeiset minuutit pohtinut jotain ihan muuta kuin itse tarinaa...)

Kirja on alunperin ilmestynyt 1939 ja se on melkein puolivälissä Christien dekkarituotantoa. Tässäkin kirjassa kuvataan luonnollisesti englantilaisten tapoja ja käyttäytymistä, mikä minua jotenkin erityisesti viehättää. Vaikka vieraat vähenevät yksi toisensa jälkeen, juodaan silti teetä ja keskustellaan kohteliaasti. Hyvät tavat ovat tärkeät, vaikka järkytys ja kasvava epäluulo niitä hiukan nakertavatkin.

Tätä kirjaa voin suositella kaikille, vaikka dekkarit eivät kuuluisikaan tavallisesti luettavien kirjojen joukkoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mieltä sinä olet?