19. elokuuta 2012

Jane Austen: Kasvattitytön tarina

Kolme sisarta menivät naimisiin, yksi kartanonherran, toinen papin ja kolmas melkoisen mitäänsanomattomuuden kanssa. Köyhimmän sisaren perhe kasvaa kasvamistaan, ja lopulta hän pyytää sisariltaan apua. Mansfield Parkissa pohditaan parasta auttamiskeinoa, ja päädytään ottamaan yksi lapsista kasvatettavaksi kartanoon. Tuon kunnian saa alle kymmenvuotias Fanny, joka matkustaa pitkän matkan tuntemattomien ihmisten luo, jättäen kodin ja tutun perheen lopullisesti. Fanny kasvaa serkkujensa kanssa, mutta ei tietenkään tasavertaisena kartanon lasten kanssa. Siitä pitää pappilassa asuva rouva Norris huolen. Fanny on tietysti aluksi peloissaan, sillä eno sir Thomas ja täti lady Bertram eivät osaa ottaa huomioon kotoaan pois otetun nuoren tytön hämmennystä ja hätää. Onneksi yksi serkuista, Edmund, ottaa Fannyn siipiensä suojaan ja yrittää tehdä hänen olostaan Mansfield Parkissa mahdollisimman mukavaa. Kirjassa seurataan Fannyn kasvua noin kymmenen vuoden ajan.



Tämän kirjan kuuntelin peittoa virkatessani, ja yhdistelmä toimi mainiosti. Käsityö ei ollut niin vaativa että olisi vienyt liikaa huomiota ja kirja oli sellainen jota jaksoi helposti seurata tunnin tai kaksi ennen keskittymiskyvyn herpaantumista. Tällä hetkellä kuuntelussa on Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo, ja voin jo nyt sanoa, että Kasvattitytön tarina piti paremmin mielenkiintoa yllä. Mansfield Parkin kartanossa ja sen ympäristössä tapahtui koko ajan, välillä nopeammalla tempolla ja välillä hitaammalla. Henkilökuvaukset olivat riittävän tarkkoja, että henkilöistä pystyi luomaan aika yksityiskohtaisiakin kuvia etenkin luonteenpiirteistä. Henkilöt pysyivät myös kiinnostavina läpi kirjan. Henkilöiden määrä oli kirjassa mielestäni oikein sopiva, sillä nimet oppi helposti muistamaan, vaikka äänikirjasta olikin kyse.

Tarina on tietynlainen tuhkimotarina, vaikka nyt ei olekaan kyse sisarpuolista vaan serkuksista. Fannylle tehdään joka käänteessä selväksi hänen alhaisempi syntyperänsä serkkuihinsa nähden, ja täti Norris osaa olla oikein lannistava sille päälle sattuessaan. Fanny osoittaa kyllä ihan yliluonnollista kiltteyttä ja mukautuvaisuutta, vaikkei kartanossa ole kuin muutama hänelle ystävällinen ihminen. Vaikka Fanny kestääkin mukisematta alhaisemman asemansa ja jatkuvan siitä muistuttamisen, on hän silti hyvin herkkä. Saatuaan naimatarjouksen mieheltä, jota pitää halveksittavana, hän menee suorastaan paniikkiin, ja tuossa kohtaa hänestä löytyy ihan pikkuisen luonteen lujuuttakin.

Vaikka Fannya käykin ajoittain sääliksi, pidin hänestä silti. Oma kärsivällisyyteni ja itsetuntoni ei ikinä riittäisi sellaiseen mollaukseen jota Fanny saa kirjassa kuulla jatkuvasti. Vaikka tarina eteneekin alussa ja keskellä melko verkkaisesti, tulee loppuun vauhtia muutaman skandaalin muodossa. Kaiken kaikkiaan kirja on mielenkiintoinen ihmissuhteiden ja 1800-luvun tapojen ja käytäntöjen kuvaus. Pidin.

2 kommenttia:

  1. Muistan, kun luin tämän viime kesänä ja huh! Tylsä! Muistan kuinka äiti luki tätä osittain mulle ääneen ja naurettiin iha törkeästi, kun ensin se Fanny parkui pari sivua kuinka hänen pitää muuttaa pois kartanosta ja joku lohdutti: "Mutta sinähän muutat vain puiston toiselle puolelle" :D
    Nojoo, vaatii varmaan toisenkin kirjan rinnalleen. Pötköön luettuna ei uponnut. Mutta! Aion lukea toistekin. En luovuttanut :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kävi vähän samoin Kotiopettajattaren romaanin ja Ylpeyden ja ennakkoluulon kanssa, en lukenut montaa kymmentä sivua ja sitten luovutin. Myöhemmin äänikirjoina molemmat on olleet hyviä, tai ainakin olen jaksanut loppuun asti. Mutta joo, ei näitä oikein pötköön pysty lukemaan, jotain muuta pitää olla siinä rinnalla. Ja pitää jotenkin asennoitua eri tavalla, olihan maailma aika erilainen parisataa vuotta sitten.

      Poista

Mitä mieltä sinä olet?