Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet

Kuva #kirja-sivulta

Mustat valkeat valheet sijoittuu Pirriweehen, pieneen australialaiseen kaupunkiin meren rannalla. Pirriween alakoulun esikouluryhmän tutustumispäivässä tapahtuu kiusaamistapaus, joka jää hiertämään vanhempien välejä koko alkavaksi lukuvuodeksi. Jane on juuri muuttanut paikkakunnalle Ziggy-poikansa kanssa, ja Madeline ottaa hänet siipiensä suojaan heti ensimmäisenä päivänä. Jane ystävystyy myös Madelinen ystävän, uskomattoman kauniin Celesten kanssa. Kaikkien kolmen lapset aloittavat samalla luokalla esikoulussa. Ziggyä syytetään tutustumispäivänä Amabellan kiusaamisesta, vaikkei poika myönnä kiusaamista.

Kiusaamistapauksen takia esikoululaisten vanhemmat jakautuvat kahteen ryhmään: niihin, jotka ovat Janen puolella ja niihin, jotka ovat Renatan (Amabellan äidin) puolella. Vanhemmat piikittelevät toisiaan pitkin vuotta, eivätkä lapset tietenkään säästy inhottavalta ilmapiiriltä.

Kaikki kärjistyy visailuiltana, jonka tarkoituksena on kerätä koululle rahaa. Perinteen mukaan vanhemmat osallistuvat kerran vuodessa pidettävään iltatapahtumaan teeman mukaan pukeutuneina. Tämänvuotinen visailuilta päättyy kuitenkin traagisesti, sillä yksi osallistujista kuolee.

Kirja alkaa visailuillasta, jonka jälkeen tapahtumia aletaan kertoa tutustumispäivästä lähtien visailuiltaa lähestyen. Lukujen väliin on siroteltu haastattelumaisia kommentteja vanhemmilta ja tapausta tutkivalta poliisilta. Tarinan edetessä jännitteet kasvavat, salaisuudet paisuvat ja vanhempien kamala käytös kärjistyy herkullisesti. Tarinan rakenne toimi hyvin ja aiheutti sen, että minulla oli vaikeuksia laskea kirjaa kädestäni.

Koulukulttuuri on hyvin erilainen kuin meillä Suomessa, vanhemmat osallistuvat koulun toimintaan paljon ja ottavat herkästi opettajiin yhteyttä asiassa kuin asiassa. Vanhemmat osallistuvat vapaaehtoisina esimerkiksi kuuntelemalla lasten lukuharjoituksia ja auttamalla koulun keittiössä. Vanhempien osallistuminen menee välillä liiallisuuksiin: esikoululaisten läksyprojektit muodostuvat vanhempien kilpailuksi siitä, kuka on nähnyt eniten vaivaa lapsensa tuotoksen eteen. Vaikka esikoululaiset ovat vasta viisivuotiaita, kilpailu on jo alkanut.

Yksi kirjan teemoista on perheväkivalta, joka saa kirjan edetessä yhä suuremman roolin. Moriarty kuvaa minusta hyvin uskottavati sitä, miltä perheväkivallan uhrista voi tuntua ja miltä se kaikki näyttää ulospäin. Kirjan myötä konkretisoituu se, että kuka tahansa voi joutua perheväkivallan uhriksi, tyypillistä urhia ei ole.

Minä pidin tästä kirjasta vielä enemmän kuin Moriartyn edellisestä, Hyvästä aviomiehestä. Edellisen kirjan lukemisesta on vierähtänyt jo tovi, joten en osaa tarkkaan sanoa, mikä tästä kirjasta tekee paremman, mutta minusta rakenne ja juoni toimivat tässä kirjassa erityisen hyvin. Jännite säilyi loppuun asti, eikä kuollutta visailijaakaan paljastettu ennen viimeisiä sivuja. Haastattelukommenteista pystyi arvailemaan jotain, mutta useimmiten ne johdattivat ainakin minua enemmän harhaan kuin oikeaan. Lisäksi kirjan kansi on minusta jotenkin hypnoottinen, ihastuin siihen heti kun sain kirjan, ja nyt se kuvaa minusta jollain tavalla hyvin osuvasti kirjan sisältöä.