Mikko-Pekka Heikkinen: Terveiset Kutturasta

Kuva kustantajan sivuilta

Tässä taas yksi kirja, jonka lukemista olen miettinyt pitkään. Tämän lainasin Helmetin e-kirjastosta, jota käytän nykyään paljon. On niin helppoa käydä kirjastossa omalta kotisohvalta käsin, eikä tarvitse muistaa eräpäiviä tai uusintoja.

Pohjois-Suomi on julistautunut itsenäiseksi kyllästyttyään harvaan asutun Suomen alasajoon. Etelä-Suomi ei hyväksy pohjoisen niskoittelua ja aikoo palauttaa sen ruotuun. Sotahan siitä seuraa. Etelällä on ylivoima, mutta Pohjoisen oveluus tuottaa voittoja voittojen perään, ja pian ollaan Helsingissäkin hätää kärsimässä.

Pohjois-Suomen apuna on harvinaisen kova talvi, jonka ansiosta moottorikelkoilla pääsee Helsinkiin asti. Etelä-Suomen rivit hajoilevat jo valmiiksi, tosi-tv:n kasvattamat citykanit eivät juuri rohkeuttaan etulinjassa esittele. Etelä-Suomen aseellisesta ja miesmäärällisestä ylivoimasta huolimatta Pohjoinen etenee.

Kirjassa on kolme päähenkilöä: Pohjoisen joukkojen johtaja Oula, Keskisuomalaisen tarvittaessa työhön kutsuttava toimittaja Aino ja Etelän joukkueenjohtaja Jesse. Aino päätyy raportoimaan sodan tapahtumia Pohjoisen komentokeskuksesta Oulan kodan suojista ja Jesse yrittää saada komennettua veteliä miehiään. Jessellä on paljon kokemusta sodista, ainakin jos sotaelokuvien katsominen lasketaan. Lisäksi hän on Tuntemattomansa perusteellisesti lukenut, ja etsii aina ongelmatilanteessa esimerkkejä sen tarinasta.

Kirja oli vakavasta aiheestaan huolimatta hauska. Henkilöt ovat kärjistettyjä, sotatilanteet jollain lailla koomisia ja Etelän sekasorto huvittavaa, vaikka taustalla on pohdintoja oikeista asioista. Syrjäseutujen autioituminen on edennyt kirjassa niin pitkälle, että maalta muuttajien virta Helsinkiin on loppumaton. Kapasiteetin loppuessa Helsinki on kieltänyt maalaisten tulon kaupunkiin. Aika pitkään Pohjoisessa siedettiin keskittämispolitiikkaa, mutta rajansa kaikella.

Minä odotin tältä kirjalta vähän enemmän kuulemani perusteella. Olihan kirja hauska, ja rivien väleistä nousi oikeasti vakavia asioita, mutta jotenkin tästä jäi pieni pettymyksen maku. Kirjan juonelle tapahtuu jotain loppua kohden, ja odotin enemmän sodan lopputuloksestakin. Sodan voiton jälkeen tarina selvästi notkahtaa. Kirjan loppukin oli pieni pettymys, viimeisen sivun jälkeen yritin edelleen käännellä sivuja, koska en voinut uskoa että kirja loppuisi niin kesken.

Vaikka tämä kirja ei minua ihan vakuuttanutkaan, pidin kuitenkin Heikkisen tyylistä. Heikkisen toinen romaani, Jääräpää, tarttui mukaani Akateemisesta viime viikolla. Se ei ole lukupinossa päällimmäisenä, mutta on kuitenkin.