Linda Olsson: Kun mustarastas laulaa

Kuva kustantajan sivuilta

Tukholmalaisessa kerrostalossa asuu kolme yksinäistä. Elisabeth ei ole muuttonsa jälkeen poistunut asunnostaan vaan eristäytyy omaan rauhaansa. Sarjakuvia ja muuta taidetta tekevä nuori Elias asuu Elisabethin kanssa samassa kerroksessa. Vanha herrasmies Otto asuu kerrosta ylempänä. Otolla ja Eliaksella on tapana syödä yhdessä kerran viikossa, mutta muuten he eivät juuri ole tekemisissä. Elisabethin rauha rikkoontuu kun Elias eräänä päivänä toimittaa hänelle paketin, joka on vahingossa jaettu hänelle. Pikkuhiljaa Elias ja Otto saavat houkuteltua Elisabethin asuntonsa ulkopuolelle, mutta siitä huolimatta hän vajoaa yhä helposti toivottomuuteen ja masennukseen yksin ollessaan.

Kun mustarastas laulaa on kauniisti kirjoitettu tarina yhdestä keväästä ja kesästä, jonka kolme ennestään lähes tuntematonta ihmistä jakavat keskenään. He ystävystyvät ja rakastuvat tahoillaan, nauttivat kesän valosta ja yhdessäolosta. Silti kaiken taustalla häälyy epätoivoinen varjo, sillä Elisabeth ei pysty täysin vapautumaan ja nauttimaan uusista ystävistään. Vähitellen Elisabethin tausta selviää myös Otolle ja Eliakselle, mutta vaikka toisen vaikeaa tilannetta kuinka yrittäisi ymmärtää ei silti pysty käsittämään kaikkea.

Kirjassa on paljon intertekstuaalisuutta, kolmikko antaa toisilleen kirjoja ja myös viittaa niihin keskusteluissaan. Myös vaikeasti lukihäiriöinen Elias pääsee nauttimaan kirjallisuudesta Oton tulkkaamana. En ollut lukenut yhtään kirjassa mainituista teoksista, mutta en kokenut jääväni ulkopuoliseksi. Ehkä olisin saanut enemmän irti jos teokset olisivat olleet tuttuja, mutta toisaalta viittaukset olivat kuitenkin sellaisia, ettei kokenut tarvetta juosta kirjastoon. En edes lisännyt teoksia lukulistalleni, sillä vaikka ne tuntuivatkin tässä yhteydessä kiinnostavilta, ne olisivat todennäköisesti jääneet roikkumaan sinne listalle hamaan tulevaisuuteen.

Vaikka kirjassa kuljetaankin kohti valoa ja toivo lisääntyy loppua kohden, ei toivottomuuden tunne kokonaan väisty. Kirjan loppu on vähän epämääräinen ja jättää tulkinnanvaraa. Minusta tämä kirja olisi herkullinen lukupiirikirja, sillä monessa muussakin kohdassa olisin mielelläni vaihtanut ajatuksia. Minusta mielenkiintoisin henkilö oli Elisabeth, mutta kaikki kolme olivat omalla tavallaan vähän syrjässä muusta yhteiskunnasta. He eivät oikein sovi joukkoon, eikä heidän välttämättä tarvitsekaan. Tarinan edetessä jokainen heistä tekee oivalluksia myös omasta itsestään.

Kirja sopii hyvin kesälukemiseksi, sillä vaikka teemat ovatkin paikoin raskaita, kerronta on silti kevyttä. Ajattelin lukea tästä yhtenä iltana muutaman ensimmäisen luvun, ja lopulta olin ahminut huomaamattani puolet kirjasta.