14. toukokuuta 2015

Anna Gavalda: Lempi ei ole leikin asia

Kuva kustantajan sivuilta
Billie ja Franck ovat jonkinlaisen rotkon pohjalla keskellä kansallispuistoa ja molemmat ovat loukkaantuneita. Billie on satuttanut kätensä, mutta Franckin laita on huonommin. Franckin vajotessa tajuttomuuteen Billie päättää odottaa yön yli ennen kuin lähtee etsimään apua. Pimeässä siitä ei kuitenkaan tulisi mitään. Odotellessan hän katselee tähtitaivasta ja huomaa yhden erityisen tähden. Tälle tähdelle hän alkaa kertoa hänen ja Franckin tarinaa. Kummankaan elämä ei ole ollut helppoa. Billien äiti on jättänyt hänet vauvana isänsä ja myöhemmin tämän uuden naisen hoiviin rähjäiseen ympäristöön, huolehtimaan itse itsestään. Franckin kotiolot eivät ole sen paremmat, vaikka hänellä onkin molemmat vanhemmat ja rakastava isoäiti. Franck on kuitenkin muulla tavalla erilainen, joukkoon sopimaton. Billien ja Franckin ystävyys alkaa koulutehtävästä, jossa heidän pitää näytellä katkelma näytelmästä.

Lempi ei ole leikin asia kuvaa kahden ihmisen elämää, joka on jatkuvaa taistelua tavalla tai toisella. Billie joutuu välillä taistelemaan saadakseen ruokaa, Franckin taistelut ovat enemmän henkisiä. Nämä kaksi kuitenkin saavat tukea toisistaan ja ystävyydestään, vaikka välillä menee vuosia ilman, että toista näkee kertaakaan.

Tarinassa on monenlaista rakkautta. Pääosassa on Billien ja Franckin ystävyys, mutta myös äidinrakkaus nousee useasti esiin. Billie pohtii suhdettaan omaan äitiinsä ja miettii, millainen ihminen pystyy jättämään pienen lapsensa. Hän myös havainnoi toisia äitejä lastensa kanssa, ja tulee ehkä entistä tietoisemmaksi siitä, mitä hän on menettänyt. Sekä Billen että Franckin elämässä perheen sisäiset suhteet ovat erikoiset, eivätkä ne suhteet ainakaan ole kovin rakastavat. Paitsi silloin kun halutaan päästä käsiksi toisen perintöön. Billien ja Franckin tarinassa ystävien välinen rakkaus on lopulta rakkauden vahvin laji.

Minun on jotenkin vaikea kirjoittaa ajatuksiani tästä kirjasta. Kirja on ilmestynyt 2014 ja olen hypistellyt sitä monta kertaa kirjaston hyllyssä ennen kuin lopulta aloin lukea sitä. Luulen, että se on ollut minulla jopa kerran lainassa, mutta palautunut kirjastoon lukemattomana. Kirjan takakansi- ja lievetekstit eivät ole kovin houkuttelevia, tai ainakana minuun ne eivät oikein uponneet. Lisäksi kirja on kirjoitettu Billien näkökulmasta, ja hän käyttää omaa puhekieltään tarinaa kertoessaan. Tyyli vaati ainakin minulta vähän totuttelua, ja vei 40-50 sivua ennen kuin tarina vei mennessään. Onneksi luin sinne asti, sillä kirja oli lopulta koskettava, hauska ja maailmankatsomusta avartava.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mieltä sinä olet?