24. huhtikuuta 2016

Ville Virtanen: Hevosen taju

Kansikuva kustantajan sivuilta
Tämä kirja on herättänyt minussa ristiriitaisia tunteita aina sen ilmestymisestä vuonna 2013 asti. Olen halunnut lukea sen ja olen pitänyt kirjaa kädessäni moneen otteeseen sekä kirjakaupoissa että kirjastoissa. Kannen kuva on kuitenkin ollut suurin syy siihen, että en ole tähän tarttunut, hevosen ilme on viestii minulle halusta paeta. Kansikuva on jakanut mielipiteitä ja sitä on kommentoitu blogeissakin ahkerasti.

Kun jälleen kerran näin tämän kirjan kirjaston esittelyhyllyssä, päätin lopulta lukea sen. Ajattelin että se lopettaisi vainoamiseni jos tutustuisin siihen paremmin. Kirjan luettuani olen kuitenkin edelleen hämmentynyt, sisältö ei oikeastaan vastaa takakannen kuvausta kovin hyvin ja lisäksi tyylilaji vaihtuu kesken kirjan. Myös kieleen tottuminen ottaa aikansa, lauserakenteet ovat erikoisia ja usein aika pitkiäkin. Runolliseen, kuvailevaan kieleen piti keskittyä eri tavalla kuin viimeksi lukemieni tietokirjojen tekstiin.

Kirjaa on moitittu kielivirheiden suuresta määrästä, ja pilkkuvirheet ovat saaneet myös paljon huomiota. Hämmästyin näistä mielipiteistä, sillä yleensä kieli- ja kirjoitusvirheet häiritsevät lukemistani huomattavasti, mutta tätä lukiessani en ollut kiinnittänyt niihin sen kummemmin huomiota. Joitakin yksittäisiä lyönti- ja kirjoitusvirheitä bongasin, mutta luulen että erikoinen kieli vaati normaalia suuremman osan huomiostani ja suurin osa virheistä on karannut ohitseni. Yksi kirjoitusmuoto kuitenkin häiritsi alusta loppuun saakka: hopeanvärisen hevosen rotu on kirjoitettu aina muodossa akhaltek, vaikka sen suomenkielinen nimi on ahaltek.

Kuten takakannessa kerrotaan, kirjan päähenkilöinä ovat Elias ja Flo, jotka myyvät työkseen hevosia. Heidän myymänsä hevoset alkavat olla haluttuja, sillä Flo valitsee hevoset tarkalla silmällä ja Eliaksen käsittelyssä niistä tulee kaikkensa antavia ja helppoja käsitellä. Eliaksella on poikkeuksellinen kyky käsitellä hevosia, osan taidosta hän on oppinut otto-isältään Rauno-sedältä lapsuudessaan ja nuoruudessaan ja osa on hänellä verissä.

Helppoa ei huippuunsa viritettyjen kilparatsujen kauppa kuitenkaan ole, vaikka pikkurahasta ei ole enää hetkeen ollut puutetta. Sekä Flo että Elias ovat henkisesti kovilla, eikä kummankaan lapsuus ja nuoruus ole ollut sieltä ruusuisimmasta päästä. Kun tallin pihalla yht'äkkiä on hevoskuljetusauto ja sen sisällä hopeanvärinen ahaltek-hevonen, on Elias myyty. Tamma on Flon mielestä arvoton, mutta Eilas menettää sille sydämensä.

Kirja alkaa ahaltek-tamman saapumisesta ja sen jälkeen siirrytään Eliaksen ja Flon lapsuuteen ja nuoruuteen. Takaisin nykyhetkeen päästään noin kirjan puolivälissä, ja pikkuhiljaa tyylilaji muuttuu täysin. Lukijaa riepotellaan toinen toistaan oudommissa tilanteissa ja tapahtumapaikoissa, eikä missään tunnu enää olevan mitään järkeä. Loppuun on kuitenkin päästävä, ja samalla vain toivoo että pyöritys loppuisi ja palattaisiin jälleen jotenkin järkevään todellisuuteen.

Kirjan jälkipuolisko kuitenkin selitti kansikuvaakin, tai ainakaan en koe sitä enää niin luotaantyöntävänä kuin aiemmin. Eliaksen kokemat asiat kirjan loppupuolella kääntävät ihmisen ja hevosen suhteen nurinniskoin. Jollain tavalla kansikuva kuvaa myös omia tuntojani lukijana, kirjan loppupuolella oli itselläkin vähän pakokauhuinen tunnelma, mutta sinnikkäästi luin loppuun.

Jos etsit aikuisten hevoskirjaa, tämä ei välttämättä vastaa odotuksiin kovin hyvin. Minä ainakin olisi lukenut mieluummin kauppatallin arjesta kuin lähtenyt puolivälissä kirjaa ihan toisenlaisiin maisemiin. Lukisin kuitenkin mielelläni niitä aikuisten hevoskirjoja, joten vinkkejä otetaan vastaan jos satut tietämään hyviä sellaisia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mieltä sinä olet?