2. huhtikuuta 2016

Alan Bradley: Filminauha kohtalon käsissä

Kuva kustantajan sivuilta
Edellisestä kirjoituksesta on vierähtänyt aikaa monenlaisten kiireiden vuoksi. Siksi koin pienen piston kun katsoin uusimman suomennetun Flavia-dekkarin etulievettä. Ensimmäistä kertaa blogini historiassa minua on siteerattu kirjan etuliepeessä! Olen kovasti otettu moisesta kunniasta ja herättelen sen myötä blogia talvihorroksesta.

Kemistinalku-harrastelijasalapoliisi Flavian elämässä vietetään joulun aikaa. Buckshawn kartano kuhisee elämää, sillä Flavian isä on rahavaikeuksissaan antanyt filmiryhmän tulla kuvaamaan elokuvaa kartanoon. Talo vilisee kuuluisia näyttelijöitä ja avustavia henkilöitä, ja tietysti myös kyläläiset ovat kiinnostuneita kartanon erikoisista vieraista. Flavia itse aikoo selvittää joulupukin salaisuuden ja virittelee tälle ansoja kartanon katolle hyisestä ilmasta huolimatta.

Kaikki ei kuitenkaan mene käsikirjoituksen mukaan, ja elokuvan päänäyttelijätär löydetään yllättäen kuolleena kyläläisille pidetyn esityksen jälkeisenä yönä. Koska lumi on saartanut kartanon, on puolet Bishop's Laceyn kyläläisistä pakkomajoittunut esityksen jälkeen talon eteishalliin. Epäiltyjä siis riittää. Poliisin tutkimusten lisäksi Flavia tekee tuttuun tapaan omia teräviä havaintojaan murhasta ja murhaajasta.

Tämä kirja taitaa olla paras lukemani Flavia-kirja. Juoni tuntui tiiviimmältä kuin muissa kirjoissa ja sen lisäksi tarinaan on ujutettu paljon vihjeitä de Lucen perheen menneisyydestä jotka lisäävät kiinnostusta sarjaa kohtaan. Edellisistä kirjoista tuttuja henkilöitä on myös mukana paljon, ja vaikka edellisen kirjan lukemisesta on jo vähän aikaa, tuntuu silti kuin tapaisi omia tuttujaan kun nämä marssivat yksi kerrallaan kirjan sivuille. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kokonaisuudessaan Buckshawn kartanoon, mikä tiivistää juonta omalta osaltaan. Talvesta ja tapahtumapaikasta huolimatta Flavian uskollinen polkupyörä Gladys pääsee myös hetkeksi valokeilaan.

Flavian seikkailuja lukee kuin satua, jossa on paljon kerrostumia. Kirjailija osaa taitavasti tuoda esille sellaisiakin asioita, joita Flavia ei vielä ihan ymmärrä, mutta jotka kuitenkin avautuvat aikuiselle lukijalle. Kertojana Flavia on mainio, varsinkin kun hän tekee tarkkoja havaintojaan kuitenkin lapsen näkökulmasta ja vetää niistä omanlaisiaan johtopäätöksiä. Pikkuvanhuudestaan ja älykkyydestään huolimatta hän on kuitenkin lapsi, ja minusta se näkyy mukavasti kirjan sivuillakin. Välillä tosin tuntuu, että Flavia on perheensä kypsin ja aikuisin jäsen.

Vaikka tässäkin murhatapauksessa on paljon yllätyksiä ja erikoisia käänteitä, pidin silti tällä kertaa enemmän kaikesta muusta. Tällä kertaa murha oli minulle sivujuoni kaiken muun viedessä päähuomion. Nautin erityisesti henkilöiden välisen vuorovaikutuksen kuvauksista ja kirjan yleisestä tunnelmasta. Ehkä henkilöt pääsivät tällä kertaa paremmin esille kun paikka pysyi koko ajan samana.

Kirjoja lukiessani pidän erityisen paljon siitä, että opin niiden kautta huomaamattani erilaisia asioita. Flavian kanssa pääsee aina kurkistamaan paitsi kemian saloihin, myös 1950-luvun Englantiin ja sen ajan ihmisten elämään. Tässä kirjassa mielenkiintoisinta kemian antia oli kuvaus ilotulitteiden tekemisestä - niiden sisällölle ennen räjähdystä en ole ennen juuri uhrannut ajatuksia. Hienointa on minusta kuitenkin havahtua kerta toisensa jälkeen siihen, miten niin etäiseksi ajattelemani tieteenala on kuitenkin läsnä ihan koko ajan ja joka hetkessä. Siitä Flavia muistaa aina muistuttaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mieltä sinä olet?