19. huhtikuuta 2016

Tatu Hirvonen: Varo varo varo! Irti ylisuojelevasta kasvatuksesta

Kansikuva kustantajan sivuilta
Vanhempien ja ammattikasvattajien suusta kuulee usein sanat varo/älä/ei saa/voi sattua/ole varovainen ja muita samanlaisia kieltoja ja huudahduksia. Tarkoitus tietysti on hyvä, estää lasta loukkaamasta itseään ja ehkäistä vakavampia onnettomuuksia. Samalla kuitenkin estetään lasta kehittämästä itseään ja fyysisiä ja psyykkisiä taitojaan.

Vaikka elämme tilastollisesti katsoen turvallisemmassa maailmassa kuin koskaan ennen, on ihmisillä kuitenkin  entistä turvattomampi olo. Esimerkiksi media hyödyntää huonoja uutisia isoilla lööpeillä ja internetin myötä maailma on myös pienentynyt. Vaikka maailmassa ei oikeasti tapahtuisi sen enempää pahuutta kuin ennenkään, saamme siitä kuitenkin enemmän tietoa kuin koskaan ennen. Kaiken sen tiedon keskellä ei kai ole ihme että vähän pelottaa.

Turvallisuudesta myös puhutaan jatkuvasti ja kaikissa yhteyksissä. On turvallisuusvastaavaa, turvallisuussuunnitelmaa, turvataitoja, turvapalveluita, lista tuntuu olevan loputon. Ihmisten pelon tunne ja turvallisuushakuisuus on kuitenkin myös hyvää bisnestä ja toisaalta turvallisuus on jatkuvasti esillä myös yhteiskunnan tasolla.

Kaikkia riskejä ei kuitenkaan ole mahdollista poistaa. Esimerkiksi lasten vakavat tapaturmat ovat olleet Suomessa laskusuunnassa pitkään, ja nykyään niitä tapahtuu huomattavasti vähemmän kuin menneinä vuosikymmeninä. Kun tapaturmien määrä on laskenut tarpeeksi alhaiselle tasolle, se ei enää pienene. Vaikka sulkisimme lapset pehmustettuihin huoneisiin kypärillä ja muilla suojavarusteilla varustettuina, tapaturmien määrä ei todennäköisesti koskaan laske nollaan. Ehkä on siis aika hyväksyä riskin olemassaolo ja elää elämää sen kanssa mutta sen rajoittamatta.

Hirvonen ruotii kirjassaan sekä tutkimustietoa aiheesta että esimerkiksi varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen opetussuunnitelmia sekä yhteiskunnan ja laitosten turvallisuuskäytäntöjä. Turvallisuuspuheen pumpuliin on helppo upota, mutta Hirvonen kiskaisee lukijan sieltä äkkiä ylös.

Sen sijaan että nykylapset kasvatettaisiin varomaan kaikkea ja kaikkia, heidät kannattaisi Hirvosen mukaan kasvattaa tunnistamaan ja käsittelemään riskejä. Lapsetkin ovat lopulta ihan järkeviä olentoja, kunhan heille antaa siihen mahdollisuuden. Pienikään lapsi ei syöksy suin päin vaaraan, vaikka se saattaa sivustakatsojista siltä tuntuakin. Lapset, jotka ovat tottuneet toimimaan erilaisissa ympäristöissä tuntevat oman kehonsa rajat ja osaavat arvioida mihin pystyvät ja mitä voi kokeilla. Esimerkiksi lapsi, joka on pienestä asti harjoitellut puussa kiipeämistä, on todennäköisesti siinä hyvin taitava, ja osaa arvioida mihin taidot riittävät. Lapset myös pitävät itsensä haastamisesta, ja haastamalla itseään taidot kehittyvät edelleen, jos se sallitaan.

Kirjassa ei kuitenkaan unohdeta sitä, että joskus tekevälle sattuu. Tapaturman sattuessa aikuisen pitää olla hermostumatta ja rauhoitella lasta. Haavat ja ruhjeet paikataan, ja jos sattuu isommin, hoidetaan vammat lääkärissä. Lasta ei kuitenkaan saisi pelästyttää aikuisen huolella, eikä torumista ja mahdollista rangaistusta saisi ajoittaa tapaturman hoitoon. Torumisen ja rangaistuksen tarpeellisuutta tapaturmatilanteessa kannattaa muutenkin pohtia tarkkaan, sillä usein paras oppi on jo saatu. Vanhemman säikähdys ja toruminen voivat sen sijaan saada lapsen välttelemään liikkumista ja rajumpia leikkejä uusien tapaturmien pelossa. Siis laastaria haavaan ja uudelleen kiipeämään!

Itse ajattelin kirjan nimen perusteella, että sisältö keskittyisi kotikasvatukseen. Enemmän tekstissä kuitenkin pohditaan riskinottoa ja turvallisuutta koulujen ja päiväkotien näkökulmasta. Olitpa sitten opettaja, päiväkodin työntekijä, vanhempi tai muu lasten kanssa toimija, saat kirjasta varmasti ajattelemisen aihetta. Kirjan tärkein sanoma on mielestäni se, että lapsiin kannattaa luottaa ja heidät kannattaa päästää pihalle ja metsiin tekemään omia juttujaan. Tietoista riskikasvatustakin kannattaa tehdä, mutta niin ettei pelästytä lasta listaamalla kaikkea mitä voi sattua, vaan opettelemalla yhdessä eri ympäristöissä kulkemista ja eri tilanteissa toimimista. Vapaasta kasvatuksesta ei kuitenkaan ole kyse, vaan kontrollin hellittämisestä niin, että aikuinen on kuitenkin saatavilla.

3 kommenttia:

  1. Tämä on mielenkiintoinen kirja. Koska itse teen töitä kasvatuksen parissa, voin vain kuvitella millainen älämölö syntyy, jos vanhoja totuttuja sääntöjä muutetaan.
    Vaaratilanteita syntyy koko ajan ja joskus tuntuu, että välitunnit, jumppaunnit ja ulkoilut ovat vain laastaroimista ja kylmäkääreillä hautomista. Iso määrä lapsia pienellä alueella saa aikaiseksi aika monta tappelua, tönimistä, hakkaamista. Lisäksi esim. koulukentiltä puuttuvat kaikki kiipeilytelineet. Ilmeisesti murtumien ja sijoiltaan menojen vuoksi vanhan ajan pukki, jonka päällä tasapainoiltiin.
    Tilat ovat hyvin pieniä, joten juokseminen on melkein joka paikassa kielletty.
    Nyt tarvitaan liikunnanohjausprojekteja, johon lapset otetaan mukaan suunnitteluun. Mitä he haluavat sisäliikuntaan, arkiliikuntaan ja ulkoliikuntaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voimistelupuomi, jonka päällä harrastettiin pukkitappelua poistettiin, koska tuli liikaa vammoja.
      Olen huomannut, että heti kun tulee liukkaat, rehtori ilmoittaa, että sinne ja sinne pihalla ei saa mennä, juosta ei saa jne.

      Poista
    2. Itsekin olen ollut alakoulun opettajana, ja silloin olin ihan kauhuissani siitä, mitä kaikkea voi sattua... Olin kuitenkin maalaiskoulussa ja lapset siellä olivat tottuneita liikkujia, joten suuremmilta havereilta vältyttiin ja pienemmistä selvittiin laastarilla. Siinä samalla oppi itsekin luottamaan siihen että lapset pärjäävät.

      Vauhdikkaille lapsille pieni hidastaminen silloin tällöin ei välttämättä ole pahaksi, mutta jo valmiiksi varovaiset lapset tuntuvat ottavan lisää stressiä aikuisten varoitteluista ja lopulta peloista voi tulla pahojakin. Olisi hyvä, jos näitä lapsia voitaisiin rohkaista kohtaamaan riskejä ja tulemaan toimeen kaikenlaisten vaarojen ja uhkien kanssa, niitä kun ei kokonaan saa maailmasta poiskaan.

      Poista

Mitä mieltä sinä olet?