Antoine Laurain: Punaisen muistikirjan nainen

Kuva #kirja-sivuilta
Luettuani Doerrin Kaikki se valo jota emme näe -kirjan tarvitsin jotain kevyttä luettavaa. Ajattelin punaisen muistikirjan naisen olevan sellaista. Minusta tuntuu että olen lukenut tänä vuonna aika paljon Ranskaan ja Pariisiin sijoittuvia kirjoja ja sinne minut vei tämäkin kirja.

Nainen kaivaa avaimia laukustaan kotiovellaan, kun hänen käsilaukkunsa ryöstetään. On myöhänen ilta, eikä hän halua häiritä ketään naapureistaan, joten hän pyytää saada yöpyä vastapäisessä hotellissa ja lupaa maksaa yöpymisensä seuraavana päivänä. Hän on saanut ryöstön yhteydessä päävamman, ja seuraavana päivänä hänet löydetään huoneestaan koomaan vaipuneena.

Kirjakauppaa pitävä Laurent löytää käsilaukun roska-astian kannelta aamulla. Hän yrittää viedä sen poliisiasemalle, mutta monen tunnin jono lannistaa hänet ja hän päätyy selvittämään naisen henkilöllisyyttä omin päin. Laukusta puuttuu lompakko ja sen mukana kaikki henkilöllisyyspaperit, mutta muut laukusta löytyvät esineet saattavat johdattaa Laurentin naisen luokse.

Kirja saa miettimään, mitä itse kantaa käsilaukussaan. Minulla on yleensä niin neutraaleja tavaroita mukanani, että ilman lompakkoa omistajaa tuskin saisi selville. Kirjan tapauksessa naisella kuitenkin oli kaikenlaista pientä, joka syystä tai toisesta oli laukkuun joutunut. Eivätkä ne kaikki tietysti auttaneet salaisuuden selvittämisessä, mutta kertoivat kuitenkin jotain omistajastaan. Kuten esimerkiksi pienet, muiden silmissä tavalliset kivet, jotka on kuitenkin poimittu mukaan jonkun tärkeän muiston kanssa.

Toiveeni kevyestä välipalakirjasta toteutui, sillä tarina oli tarpeeksi vetävä pitääkseen mielenkiinnon yllä, muttei sisältänyt mitään liian raakaa tai rankkaa. Toimi siis tarkoituksessaan hyvin. Vähän salaperäisyyttä ja ripaus romantiikkaa, juuri sopivasti kesälomapäivään. Välillä on hyvä lukea sellaisia kirjoja, jotka ovat kevyitä lukea, mutta tarinan unohtaa melkein saman tien kun sulkee takakannen. Monet lukemistani kirjoista ovat sellaisia, joiden tarinat jäävät päähän pyörimään, eikä se aina ole hyvä asia. Tämä katkaisi hyvin edellisestä kirjasta jääneen ajatusmyllerryksen eikä jättänyt uutta tilalle. Sopiva lomakirja siis!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Enni Mustonen: Pohjatuulen tarinoita

Satu Rämö: Talo maailman reunalla

Paluu Nummelan ponitallille