Jari Vainio: Viidakkotohtori. Dokoto Jalin päiväkirjat 1987-1993

Olen kerran saanut olla kuuntelemassa Jari Vainion esitystä, ja kerrontaa kuunnellessa ja kuvia katsellessa aika suorastaan vilahti ohitse. Tuolloin hän kertoi muustakin urastaan, mutta Afrikan tapahtumat jäivät itselleni parhaiten mieleen. Vaikka tuosta esityksestä on jo muutama vuosi aikaa, tartuin silti innokkaasti kirjaan, jossa hän kertoo juuri Afrikan-vuosistaan vastavalmistuneena lääkärinä. Kirja kattaa kuuden vuoden ajanjakson vuodesta 1987 vuoteen 1993 ja antaa lukijalle mahdollisuuden seurata nuoren lääkärin muuttumista arvotetuksi dokoto Jaliksi, johon paikalliset luottavat.


Lääkärin työ oli raskasta köyhyydestä ja kuivuudesta kärsivällä alueella. Pienessä lähetysaseman sairaalassa perustarvikkeistakin oli pulaa. Kirjan alkupuolella kerrotaan esimerkiksi toimenpiteissä käytettävien hanskojen kierrättämisestä: kertakäyttöiseksi tarkoitetut käsineet pestiin ja steriloitiin uudelleen käytettäviksi niin kauan kuin ne vain pysyivät ehjinä. Myös lääkkeistä oli jatkuvasti pulaa, ja usein jouduttiin käyttämään vanhentuneita lääkkeitä koska muutakaan ei ollut.

Afrikkalaisen syrjäseudun sairaalassa kohdataan erilaisia haasteita kuin suomalaisessa sairaalassa. Villi ympäristö eläimineen aiheutti paljon erilaisia vammoja ja sairauksia. Käärmeen- ja krokotiilinpuremia hoidettiin usein, samoin erilaisia hyönteisten levittämiä sairauksia. Liikenneonnettomuudet olivat yleisiä sekä vapaammasta ajokulttuurista että ajoneuvojen ja teiden huonosta kunnosta johtuen. Vainio kertoo itsekin istuneensa yön jos toisenkin tienposkessa keskellä erämaata koska autosta oli jälleen puhjennut yksi tai useampi rengas.

Ympäristön ja elinolosuhteiden lisäksi myös kulttuuri on hyvin erilainen Suomeen verrattuna. Taikausko ja perimätieto olivat keskeisiä paikallisten arjessa, ja esimerkiksi terveyskasvatuksen tehokkuus oli heikko. Vainio taisteli esimerkiksi HIVin leviämisen estämiseksi ja jakoi paljon tietoa sairaudesta ja sen leviämisestä. Oman kulttuurin uskomukset istuivat kuitenkin syvässä, joten useimmat uskoivat kaikesta huolimatta paranevansa sairaudestaan esimerkiksi noitatohtorin avulla.

Päiväkirjan sivuilla on edustettuna laaja skaala tunteita onnesta ja ilosta suuttumukseen, toivottomuuteen ja suruun. Paikallisista tuli Vainiolle rakkaita ystäviä ja laaja eläinlauma oli hoitajalleen tärkeä. Byrokratian ja yhteiskunnan epäreiluus, onnettomuudet, oma sairastelu ja lukuisat kuolemat verottivat kuitenkin voimia. Usein painoi myös huoli omasta terveydestä: ympäripyöreät päivät, ravinnon niukkuus ja yksipuolisuus yhdistettynä malariaan pakottivat tohtorinkin välillä petiin.

Minut tämä kirja imaisi mukaansa niin että tihrustin yöhämärissä ilman lukulamppua aina vain seuraavan ja seuraavan luvun. Kerronta oli sujuvaa ja henkilöt ja tapahtumat mielenkiintoisia ja koskettavia. Tällainen nojatuolimatkailu avaa silmiä oman arjen ja ympäristön suhteen: moni asia on meillä ehkä paremmin, mutta monessa asiassa voisimme kyllä ottaa oppia afrikkalaisiltakin.


Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtiin

2. kirjablogissa kehuttu kirja
5. kirjassa liikutaan luonnossa
11. jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja
18. kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa
20. kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö
35. kirjan nimessä on erisnimi
36. elämäkerta tai muistelmateos
38. kirjassa mennään naimisiin
41. kirjan kannessa on eläin
47. kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit
48. kirja aiheesta josta tiedät hyvin vähän
49. vuoden 2017 uutuuskirja

Jari Vainio: Viidakkotohtori.* Dokoto Jalin päiväkirjat 1987-1993. Johnny Kniga 2017, 251 sivua.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Enni Mustonen: Pohjatuulen tarinoita

Satu Rämö: Talo maailman reunalla

Paluu Nummelan ponitallille