18. kesäkuuta 2017

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista

Kansikuva kustantajan sivuilta.
Tämä viime vuoden Finlandia-voittajakin päätyi lopulta luettavakseni. Laitoin sen varaukseen vasta alkuvuodesta ja odottelin kirjaa kevääseen asti, mutta toukokuussa lopulta sain sen luettavaksi ja luettua. Epäröin tämän kanssa pitkään, kuten aika monen muunkin paljon hehkutetun kirjan kanssa usein epäröin. Pelkäsin että en oikein innostu aiheesta tai tyylistä, mutta kirjan kaunis kansi kuitenkin houkutteli kokeilemaan.

Ennakkoaavistukseni olivat osittain oikeassa, sillä alkuun pääseminen takkusi. Suurin syy taisi kuitenkin olla se, että Helsinki on minulle aika vieras kaupunki, enkä osannut hahmottaa paikkoja ja rakennuksia, joita kirjassa vilisi. Olisin tarvinnut tuekseni jatkuvasti karttaa ja kuvia, mutta harvoin jaksoin googlata lukemisen lomassa. Jos kirja olisi sijoittunut Turkuun, luulen että olisin ollut siitä innostuneempi koska turkulaiset paikat ovat tutumpia. Päiväkirjamuotoon tottuminen vei myöskin aikaa.

Sitkeästi sinnittelin kirjan puoleenväliin asti, ja hyvä niin. Puolivälissä tarina jo imaisi tai olin tottunut erilaiseen tyyliin, ja lopun luin jo nopeasti. Voi myös olla, että kirjan alkupuolella näkyi enemmän Engelin koti-ikävä ja sopeutumisvaikeudet kylmään ja kosteaan Helsinkiin. Kirjan loppupuolella aikaa oli jo kulunut ja elämä asettunut.

Kirjan kieli on kaunista ja runollista, mikä ei tietysti yllätä kun kirjoittajana on runoilija. Rakastan kaunista kieltä, ja alusta asti pysähtelin maistelemaan ihania ilmauksia. Jossain kohdin tosin mietin, mahtoiko Engel olla oikeasti niin runollinen, mutta mistäs sitä tietää mitä ihmiset salaisiin yöpäiväkirjoihinsa kirjoittavat, joten voihan olla että olikin.

Alun takkuilusta huolimatta olen iloinen että luin tämän kirjan, sillä poikkeamalla itselleni tutuimmasta tyylistä sain vähän haastetta lukemiseeni. Minusta tämä oli kaunis kirja sekä kielensä että ulkoasunsa osalta.


Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtiin

1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis
2. Kirjablogissa kehuttu kirja
8. Suomen historiasta kertova kirja
9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja
10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis
34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt
35. Kirjan nimessä on erisnimi
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit
48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista. Gummerus 2016, 215 sivua.

2 kommenttia:

  1. Ihana kirja, kaunis runollinen kieli ja tykkään varsinkin yöpäiväkirjamaisesta rakenteesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieli oli minusta tässä ihan parasta! Päiväkirjarakenteesta en niin hirveästi tykännyt, mutta ideana se on hyvä, antaa kirjailijalle vapauksia.

      Poista

Mitä mieltä sinä olet?