Mattsson Anne: Tellervo Koivisto. Elämäkerta

Kansikuva kustantajan sivuilta
Jonotin tätä kirjaa pitkään ja satuin saamaan sen juuri presidentti Mauno Koiviston hautajaisten aikaan. Presidentin kuoleman myötä kirja varmasti kiinnostaa yhä useampia. Tällä hetkellä varausjono Vaski-kirjastoissa näytti olevan 341.

Itselläni ei juuri ollut mielikuvia Tellervo Koivistosta ennen kirjan lukemista, sillä olen ollut lapsi Koiviston presidenttikausien aikaan. Linnan juhlien vieraana olen Tellervon tietysti nähnyt ja muutaman lehtihaastattelun viime vuosina lukenut, mutta siihen tietoni hänestä rajoittuvat.

Mattssonin kirjoittama elämäkerta perustuu moniin eri lähdeaineistoihin. Lähteenä on käytetty Tellervo Koiviston ja hänet tuntevien ihmisten haastatteluja, mutta myös monenlaista arkistomateriaalia ja kirjoja. Tellervo on itse todennut, että muistissa on jo nykyään aukkoja, joten kaikkea tietoa on mahdotonta saada pelkillä haastatteluilla. Kirjassa eri lähteet täydentävät mukavasti toisiaan ja tuovat käsiteltävään asiaan myös erilaisia näkökulmia. Välillä eri aineistot ovat hiukan ristiriitaisia keskenään, mutta senkin kirjoittaja tuo lukijoille näkyväksi. Kaikkiin kirjoittajan mieltä askarruttaviin kysymyksiin ei saada vastauksia, mutta kysymyksiä on kuitenkin pohdittu eri vaihtoehtoja spekuloiden.

Elämäkerran kautta Tellervo Koivistosta saa vaatimattoman mutta osaavan ja toimeen tarttuvan kuvan. Häntä kuvataan luonteeltaan hiukan syrjäänvetäytyväksi, mutta voimakkaaksi taustavaikuttajaksi. Hänen erityinen huumorintajunsa nostettiin moneen kertaan esille eri ihmisten toimesta. Suuri rooli on tietysti myös Mauno Koivistolla. Tellervo oli todennut että ilman Maunoa tätä kirjaa ei olisi koskaan kirjoitettu. Tähän tokaisuun kirjoittaa palaa useampaan kertaan Tellervon vaiheista kertoessaan.

Presidenttikausien aika oli saanut kirjasta melko vähän tilaa, enemmän sivuja annettiin ajalle ennen "linnatuomiota". Kirjan esittelyteksteissä todetaan että painopiste on tarkoituksellisesti presidenttikausia edeltävissä vuosikymmenissä, sillä Tellervon aiempien vaiheiden tarkastelulla saadaan luotua kuva siitä, miten hänestä tuli juuri sellainen kuin tuli.

Itseäni presidenttiaika kiinnosti eniten, ja kirjan alkupuolella vähän takeltelin itselleni vieraiden henkilöiden ja politiikan tapahtumien paljoudessa. Luin kirjaa muutenkin paljon hitaammin kuin yleensä. Kyse ei ollut siitä etteikö aihe olisi kiinnostanut, vaan siitä että tekstiin joutui keskittymään tavallista enemmän etenkin vieraiden henkilöiden paljouden vuoksi. Loppupuolen luvut pystyin jo lukemaan nopeammassa tahdissa kun aiheet tulivat tutummiksi.

Kirja on hyvin mielenkiintoinen ja perusteellinen, ja antaa tavalliselle kansalaiselle mahdollisuuden kurkistaa valtakunnanpolitiikan kulissien taakse. Monellakaan rivikansalaisella ei taida olla kovin selkeää kuvaa siitä, mitä presidentti oikeastaan tekee, ja sen valottamiseksi tällaiset kirjat ovat erinomaisia. Vaikka presidentin puoliso onkin taustarooli, sen hoitaminen menestyksekkäästi vaatii silti paljon töitä.


Sopii Helmet-lukuhaasteen kohtiin

2. Kirjablogissa kehuttu kirja
5. Kirjassa liikutaan luonnossa
8. Suomen historiasta kertova kirja
12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja
22. Kuvitettu kirja
29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, jota haluat oppia
34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt
35. Kirjan nimessä on erisnimi
36. Elämäkerta tai muistelmateos
38. Kirjassa mennään naimisiin
39. Ikääntymisestä kertova kirja
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit
48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän
49. Vuoden 2017 uutuuskirja

Anne Mattsson: Tellervo Koivisto. Elämäkerta. Siltala 2017, 424 sivua.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Enni Mustonen: Pohjatuulen tarinoita

Satu Rämö: Talo maailman reunalla

Paluu Nummelan ponitallille