Elizabeth Adler: Rakkaus Pariisissa

Kaipasin jotain erilaista välilukemista jännäri-dekkariputkeni katkoksi. Käteen sattui jostain alennusmyynnistä kotiin tuotu pokkari, joka ei kuitenkaan koskaan näyttänyt niin houkuttelevalta että olisin siihen tarttunut. Tarina on sekoitus päähenkilön itsensä etsiskelyä, rakkaustarinaa sekä matka- ja ruokakertomusta. Tapahtumapaikkana on pääosin Ranska, vaikka kirja alkaakin päähenkilön kotikaupungista, San Franciscosta.

Lara Lewis elää lääkärinrouvan arkea, lapset ovat jo aikuistuneet ja muuttaneet muualle eikä miestäkään pahemmin näy kotona. Kirja alkaa Laran 45-vuotissyntymäpäivästä, jolloin hänen miehensä lähtee Pekingiin nuoren ja kauniin kollegan kanssa. Lara tietysti tietää että miehellä on suhde, ja hän pakenee ison kaupunkitalon autiutta perheen rantahuvilalle. Huvilan kuisti lahoaa ja korjaustöihin tulee komea nuori Dan. Lara on suunnitellut matkaa Ranskaan, jossa hän miehensä kanssa kiertäisi kaikki häämatkansa paikat ja eläisi rakkauden huuman uudelleen. Katastrofi on kuitenkin valmis kun mies (yllättäen) ilmoittaa, että työmatka venähtää eikä Ranskan matkasta tule mitään. Aluksi Lara on lähdössä reissuun yksin, mutta kipinät hänen ja Danin välillä saavat hänet pyytämään itseään reilusti nuorempaa rakennusmiestä mukaansa. Näin alkaa  Laran "toinen häämatka", eikä Dan tiedä syytä siihen, miksi reissussa on noudatettava niin tiukasti ja tarkasti ennakkoon tehtyä  matkasuunnitelmaa.

Kirjan perusajatus ja juoni on hyvä, mutta teksti tuntuu jotenkin keskeneräiseltä. Itseäni häiritsivät pienet epäjohdonmukaisuudet ja keskeneräisyyden tuntu varsinkin alkukirjassa, ja jonkinlainen pitkäveteisyys keski- ja loppupuolella. Ihan lopussa tuli kirjan oikeastaan ainoa "pakko lukea tämä heti loppuun" -kohta, siinä oli jännitystä ja draamaa muun kirjan edestä. Itse väsähdin ehkä kaikkein eniten Laran omatuntoon, joka jatkuvasti latisti häntä ja esti olemasta onnellinen, ja joka väliin tunkeviin huomautuksiin siitä, ettei Lara ollut ihan mallinmitoissa. Ymmärrän Laran sisäisen pohdiskelun olevan oleellista kirjan ajatuksen kannalta ja pidin henkilön jatkuvasta kehityksestä läpi kirjan, mutta kyllä ne ylimääräiset vatsamakkarat olisi voitu tuoda esille vähemmilläkin huomautuksilla. Koin pientä sääliä Laraa kohtaan ja vedin omaa vatsaa sisälle aina näissä kohdissa. Tärkeintä kirjassa oli mielestäni naisen henkinen kasvu ja itsenäisyyden löytäminen, ei vyötärön mittaaminen.

Kun päästiin Ranskaan, alkoi majapaikkojen ja erityisesti ruokien ja ravintoloiden esittely. Ensimmäisten viiden kohdalla se olikin ihan hauskaa, mutta loppupuolella ei oikein enää jaksanut kiinnostua siitä, mitä hienoilla nimillä esiteltyjä ruokia Lara ja Dan suuhunsa laittoivat. Näiden vastapainona olin sen sijaan aivan ihastunut pariskunnan sympaattiseen pikku-Renaultiin, joka sinnikkäästi kolhuista välittämättä kuskasi milloin kikattelevaa milloin riitelevää paria ympäri Ranskaa. Eikä se hajonnut kertaakaan, vaikka matkalla kaikenlaista muuta odottamatonta tapahtuikin. Danista sen sijaan en oikein saanut otetta. Hän tuntui ihan herrasmieheltä, huomaavaiselta ja kiltiltä, vaikka välillä olosuhteet ja Laran oikut aiheuttivatkin hänelle pientä ylikiehumista. Hyvin hän mielestäni reissusta suoriutui, vaikkei osannut kieltä eikä kulttuuria, ja oli Laran matkasuunnitelmien varassa melkein koko reissun.

Ehkä olin vähän liian nuori tämän kirjan kohdelukijaksi, enkä siksi osannut suhtautua kaikella tarvittavalla vakavuudella kirjan tasoihin. Kirja on varmasti mielekkäämpää luettavaa sellaisille, joiden oma elämäntilanne on hieman lähempänä Laran elämää. Parasta kirjassa oli mielestäni Laran henkinen kasvu ja oman itsensä etsiminen ja löytäminen.