Monika Fagerholm: Amerikkalainen tyttö


Amerikkalainen tyttö oli kirja, johon tuskin olisin vapaaehtoisesti tarttunut. Se kuului kuitenkin kotimaisen kirjallisuuden nykykirjallisuuden kurssin kurssikirjallisuuteen, ja tuli siksi myös luettua. Kirja ei ollut tällaiselle laiskalle lukijalle helppo eikä kovin mukavakaan, sillä siinä ei ole selkeää, vetävää juonta, henkilöitä ja aikatasoja on paljon, ja kirja tuntui etenkin aluksi tosi sekavalta. Sinnikkyys kuitenkin palkittiin, sillä puolivälistä lähtien lukeminen tuntui helpommalta, kun tyyliin oli jo tottunut ja toisaalta asioiden ja tapahtumien toistuminen auttoi hahmottamaan tapahtumia. Nykykirjallisuuden kurssilla kirjasta myös keskusteltiin, mikä motivoi sekä lukemaan kirjan loppuun asti että pohtimaan lukemaansa tarkemmin kuin yleensä.

Kirjan nimenä oleva amerikkalainen tyttö on Eddie de Wire, joka hukkuu kirja tapahtumapaikan Seudun lampeen. Amerikkalainen tyttö on kirjan keskiössä, sillä Seudun ihmisten elämä kiinnittyy tavalla tai toisella Eddieen ja hänen kuolemaansa. Vuosia hänen kuolemansa jälkeen tyttökaksikko Sandra ja Doris kiinnostuvat Eddiestä sekä hänen elämästään ja kuolemastaan. He selvittävät Eddieen liittyviä asioita ja täydentävät tarinan puuttuvat aukot leikeissään mielikuvituksellaan. Todellisuus ja tarinat sotkeutuvat tiiviiksi, yhtenäiseksi vyyhdiksi, mikä johtaa lopulta uuteen onnettomuuteen.

Amerikkalainen tyttö on merkillinen kirja, jota lukiessa pitää tyytyä siihen, ettei lukiessa voi tai tarvitsekaan voida ymmärtää kaikkea. Etenkin kirjan alussa kerrontaan kiinni pääseminen on hankalaa: sitä ei oikein tiedä kuka kukin on, missä ollaan, mitä tapahtuu ja ennen kaikkea miten nämä kaikki asiat liittyvät toisiinsa. Mainitsin, että tekstissä on paljon toisteisuutta, ja ainakin minua se toisaalta helpotti ja toisaalta hämmensi. Välillä lauseet ja kappaleetkin toistuvat täysin samanlaisina, ja monesti epäilin seonneeni jotenkin merkillisesti sivuissa. Toisteisuus aiheutti ainakin minulle dèja vu -ilmiön, joka oli erityisen hämmentävän siksi, että vilkas mielikuvitukseni rakentaa useimmiten hyvin eläviä kuvia mm. kirjojen miljöistä ja henkilöistä, ja samanlaisena toistuvat kohdat tuntuivat jotenkin tosi todellisilta. Toisteisuus tuntui olevan merkki näkökulmanvaihdoksesta, sillä kirjassa kuvattiin samoja tapahtumia monista eri näkökulmista.

Kirjassa käytetyt nimitykset olivat myös epätavallisia. Joitakin henkilöitä kutsuttiin erisnimillä ja muita kuvailevilla nimillä. Keskeisiin henkilöihin kuului molempia, oli jo mainitut Eddie, Sandra ja Doris, mutta myös Serkkumamma, Vapaaherratar ja Oolantilainen. Tapahtumapaikkana oli Seutu, jossa oli Ensimmäinen niemi ja Toinen niemi, Serkkutalo ja Liejuisimman laidan talo. Koska henkilöiden ja paikkojen nimitykset ovat niin erikoisia, kestää aikansa ennen kuin ne oppii sivuuttamaan siinä missä "tavallisemmatkin" nimet. Nimistä pelkästään saisi hyvän puheenaiheen esimerkiksi lukupiiritapaamiseen.

Amerikkalaista tyttöä on joskus sanottu myös salapoliisiromaaniksi ilman varsinaista salapoliisia, sillä Eddien kuolema jätti paljon avoimia kysymyksiä. Salapoliisin roolin ottavat romaanissa Sandra ja Doris, ja Eddien kuolemaan liittyvät arvoitukset ratkeavat tarinan edetessä. Yhden selkeän ja tärkeän juonen sijaan kirjassa tuntuu olevan monia pienempiä ja ohuempia juonia, jotka risteilevät keskenään. Eddieen liittyvä mysteeri oli kuitenkin minulle se pieni punainen lanka, jota seuraamalla jaksoin lukea kirjan loppuun asti. Joku muu saattaa kiinnittää suurempaa huomiota johonkin toiseen juonensäikeeseen tai niihin moniin teemoihin, joita romaanissa on. Minulle tämä kirja osoitti jälleen kerran sen, miten paljon itse kaipaan "helppoa", juonivetoista ja selkeää tarinaa. Jostain syystä Seudun kummallinen ilmapiiri ja asukkaat kuitenkin kiehtoivat lopulta niin paljon, että vakavissani harkitsen kirjan jatko-osan Säihkenäyttämön lukemista.

Oletko sinä lukenut Amerikkalaisen tytön tai Säihkenäyttämön? Mitä ajatuksia se sinussa herätti?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Enni Mustonen: Pohjatuulen tarinoita

Satu Rämö: Talo maailman reunalla

Mauri Paasilinna: Rovaniemi-sarja