Hiro Arikawa: Matkakissan muistelmat

Ajattelin lukaista tämän kirjan pikaisena välipalana tietokirjojen välissä. Tämä ei kuitenkaan ollut ihan niin kevyttä luettavaa kuin ajattelin, vaikka tarina olikin koskettava.

Minä olen koiraihmisiä, ja voi olle että siksi tämän kirjan lukeminen tuntui pitkin matkaa vähän hankalalta. En oikein pitänyt kertojana olevan Nana-kissan nenäkkyydestä, vaikka piikikkään kuoren alla olikin lämmin sydän. Sen sijaan Satoru, kissan "omistaja" ja matkakumppani, tuntui mukavalta ja helposti lähestyttävältä henkilöltä, ainakin hänen ystäviensä ja kissansa kuvaamana.

Kirjan juonena on Satorun ja Nanan matkustelu ympäri Japania Satorun vanhojen ystävien luona. Satoru joutuu luopumaan kissastaan, ja hän käy Nanan kanssa kokeilemassa, sopisiko joku ystävien kodeista Nanan uudeksi kodiksi. Juoni on yksinkertainen ja ennalta-arvattavakin, mutta tässä kirjassa se ei ole pääosassa. Yksinkertainen tarina antaa tilaa henkilöiden välisen vuorovaikutuksen kuvaamiselle, useimmiten Nana-kissan näkökulmasta. Jokaisen käynnin yhteydessä palataan myös Satorun menneisyyteen, ja vähitellen kuva hänestä alkaa muodostua palapelin lailla. Eläimen näkökulma ihmisten väliseen vuorovaikutukseen on ihan mielenkiintoista vaihtelua.

Tykästyin kirjaan oikeastaan vasta ihan sen loppuvaiheessa, jossa Satorun ja Nanan välinen suhde ja vuorovaikutus tulevat paremmin esille. Arikawa onnistuu luomaan kirjan loppuun hyvin tiiviin tunnelman, ja kirjan hahmot ja tapahtumat jäivät mieleen pyörimään tarinan loputtuakin. Kirja on koskettava ja surullinenkin, joten ihan kevyintä kesälukemista tämä ei ole. Uskon, että kissaihmiset saavat tästä kirjasta enemmän irti, ja pystyvät samastumaan sekä Nana-kissan että Satorun ajatuksiin minua paremmin.