Elizabeth Gilbert: Big Magic. Uskalla elää luovasti

Tämä kirja on värikkäällä kannellaan huudellut minulle kirjaston hyllystä moneen otteeseen. Se on julkaistu vuonna 2016, joten se on ehtinyt kiusata minua jo pidemmän aikaa. Pirteän kantensa takia se nostetaan usein esille hyllyssä, mutta jotenkin sen luokitus self-help -oppaiden joukossa on pitänyt minua etäällä. Lopulta kuitenkin otin ja kokeilin, ja kyllä, se kannatti.

Gilbertin nimi voi olla tuttu Eat, pray, love - omaa tietä etsimässä -kirjasta tai samannimisestä elokuvasta. Pidin itse molemmista, ja luin Gilbertin seuraavankin kirjan, jossa hän pohtii naimisiinmenoaan. Näiden lukemisesta on kuitenkin jo vuosia aikaa, mikä sekin saattoi vaikuttaa nihkeään suhtautumiseeni. Vaikka tämä kirja löytyy ainakin omassa kirjastokimpassani elämäntaito-oppaiden luokasta, se voisi olla myös vaikka kirjoittamisen oppaiden joukossa. Sisältö painottuu siihen, miten omalle luovuudelleen voi antaa tilaa ja miten sen avulla voi päästä tekemään sitä mistä pitää. Eniten kirjassa käsitellään kirjoittamista, mutta myös esimerkiksi kuvataidetta sivutaan moneen kertaan.

Gilbertin ajatus luovuudesta poikkeaa hyvin paljon siitä kuvasta, joka meille länsimaisille taitaa olla juurtunut. Luovan työn tekijän ajatellaan piehtaroivan tuskissaan luomisprosessin keskellä tai hänen kuvaillaan "olevan naimisissa" luovan työnsä kanssa, tai että hän pitää luovaa työtä "lapsenaan". Tunnistat ehkä kuvaukset, itse ainakin huomasin että ne kuvasivat minusta luovuutta aika osuvasti. Gilbert sen sijaan näkee luovuuden paljon armollisemmin ja maanläheisemmin, ja tipauttaa sen alas ylevistä korkeuksistaan.

Minusta parasta taisi olla näkökulman muuttaminen inspiraation suhteen: inspiraatiosta puhutaan sisäisenä asiana ja sitä houkutellaan ja maanitellaan, tai pureskellaan kynä loppuun kun pää tuntuu tyhjältä. Gilbert näkee asian toiselta, leikillisemmältä kannalta: inspiraatiot ovat kuin pieniä henkiolentoja, jotka valitsevat, kenen luokse tulevat. Joskus ne pommittavat uhriaan sinnikkäämmin, ja joskus ne siirtyvät jo pienen yrittämisen jälkeen kolkuttelemaan seuraavan ovelle. Näkökulman vaihtaminen pään sisäisestä ulkoiseen voimaan tuo armollisuutta tekemiseen: voi todeta, että nyt ei suju kun ei ole inspiraatiota näkynyt, ehkä se tulee huomenna tai ylihuomenna. Ja inspiraatiosta huolimatta voi ja kannattaa tehdä töitä, eikä jäädä laakereilleen lepäilemään. Inspiraatiot nimittäin näyttävät tykkäävän sellaisista ihmisistä, jotka vaikuttavat kykeneväisiltä toteuttamaan niiden tuomat ideat.

Toinen minulle hyödyllinen ajatus oli se, että työnsä kanssa ei kannata olla naimisissa, sitä ei kannata ottaa liian vakavasti, eikä sitä pidä pitää lapsenaan. Työt ovat töitä, vaikka ovatkin rakkaita ja tärkeitä silloin kun niiden kanssa työskennellään, mutta sitten kun esimerkiksi teksti on valmis ja jollain tavalla julkaistaan, se alkaa elää omaa elämäänsä. Silloin siihen ei kannata enää uhrata niin paljon energiaa, sillä jotkut tulevat pitämään siitä ja jotkut eivät, ja joskus työ onnistuu hyvin ja joskus epäonnistuu surkeasti. Eikä onnistuminen tai epäonnistuminen ole niin vakavaa, sillä ihmishenkiä ei ole vaarassa eikä maailmantalous siihen luhistu (luulisin, tietysti jos kirjoittaa lääketieteellistä tai taloustieteellistä teosta, niin silloin voi olla se mahdollisuus). Kömmähdyksistä otetaan opiksi, ja jatketaan seuraavan työn pariin. Tämä vapautti ainakin itseni taas hiukan enemmän siltä loputtomalta viilaamiselta ja hinkkaamiselta, ennen kuin tekstin voi todeta "valmiiksi". "Valmista" ei kuitenkaan ole olemassa, sillä joka päivä tekstistä löytyisi muokattavaa ja hiottavaa.

Jos siis pyristelet luovuuden aiheuttaman kärsimyksen kourissa, lue tämä kirja. Se saattaa helpottaa oloasi tai sitten ei, mutta ehkä pystyt silti tarkastelemaan luovaa prosessiasi toisesta näkökulmasta. Ja se on minusta aina ihan hirveän hyödyllistä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Enni Mustonen: Pohjatuulen tarinoita

Sofi Oksanen: Puhdistus

TJ Klune: Talo taivaansinisellä merellä