Shaun Bythell: Elämäni kirjakauppiaana

Tänään luin loppuun skotlantilaisen kirjakauppiaan päiväkirjan. The Bookshop sijaitsee pienessä Wigtownin kaupungissa, joka on kirjan mukaan Skotlannin kirjallisuuskaupunki. Kirjassa kerrotaan kirjakaupan elämästä vuoden ajalta, helmikuusta 2014 helmikuuhun 2015. Jokaisessa merkinnässä on kerrottu netin kautta tulleiden tilausten määrä sekä kaupan sen päivän myynti ja maksavien asiakkaiden määrä. Päivittäiset myynnit eivät ole päätä huimaavia, mutta kirjakauppa tuntuu silti pärjäilevän kohtalaisen mukavasti. Päiväkirjassa kuvataan lähinnä kaupan tapahtumia ja asiakkaiden käyttäytymistä, mutta välillä kerrotaan pieniä pätkiä kauppiaan vapaa-ajastakin. Varsinaista lomaa hänellä ei koko vuonna ollut, mutta vapaapäiviä ja -hetkiä kuitenkin.

Kirjan merkinnöissä nousee säännöllisesti esille muutama teema: asiakkaiden toilailut ja Amazonin ylivalta. Viihdyttävin teema on asiakkaiden oikkujen kuvaaminen, jonka Bythell tekee usein toteavaan mutta hieman hämmentyneeseen tai kiukkuiseen sävyyn. Monet Bythellin kuvaamista tilanteista ovat hyvinkin tuttuja sekä päivittäistavarakaupan että kirjaston henkilökunnan näkökulmasta. Kirjan kohokohta tällä saralla taisi olla ilmainen-vitsi, joka on varmasti tuttu kaikille, jotka ovat joskus työskennelleet missä tahansa kaupassa. En ole kuitenkaan ymmärtänyt että vitsi on kansainvälinen:

"Olen seonnut laskuissani siinä, montako kertaa asiakas on tuonut tiskille kirjan, johon ei vielä ole merkitty hintaa, ja sanonut: "Tässä ei ole hintaa. Se on kai ilmainen." Se ei naurattanut ensimmäisellä kerralla, ja neljätoista vuotta myöhemmin se on täysin menettänyt sen vähäisenkin hohdon, mikä sillä aluksi oli." s. 48

Toisena suurempana teemana kulki kritiikki Amazonia kohtaan. Kirjassa kuvataan monta tapaa, joilla Amazon kaventaa itsenäisten kauppiaiden mahdollisuuksia pärjätä markkinoilla. Pienten kauppojen on pakko erikoistua jotenkin pysyäkseen pinnalla, sillä lähes kaiken saa halvemmalla netistä. Kivijalkakaupoissa käydään hypistelemässä tuotteita ja kysymässä neuvoa, ja sen jälkeen tilaus tehdään kuitenkin netissä halvemman hinnan vuoksi. Tähän syyllistyn kyllä itsekin: Adlibris tarjoaa yleensä halvempia hintoja kuin paikallinen kirjakauppa, ja silloin harvoin kun kirjan ostan, ostan sen joko sieltä tai paikallisen kirjakaupan alehyllystä. Kirjastossa työskentely on tosin vähentänyt kirjojen hankkimisen tarpeen lähes nollaan. Kotikirjahylly pursuille aina, ja kirjaston kirjoissa on se hyvä puoli, että ne saa palauttaa. Bythell näkee kirjastot kuitenkin (minusta ihan oikeutetusti) kirjakauppojen kilpailijoina. Tässä hänen näkemyksensä kirjastonhoitajista ja kirjastoista:

"Nainen vietti kymmenisen minuuttia katsellen ympärilleen kaupassa ja kertoi sitten olevansa eläkkeelle jäänyt kirjastonhoitaja. Hän kai ajatteli, että se olisi jonkinlainen side välillämme. Ei ole. Kirjakauppiaat eivät yleensä pidä kirjastonhoitajista. Jotta kirjasta saa hyvän hinnan, sen on oltava säällisessä kunnossa, ja kirjastonhoitajien mielestä mukavinta maailmassa on ottaa täydellisen hyväkuntoinen kirja ja päällystää se leimoilla ja tarroilla ja päälle päätteeksi - täysin vailla ironiaa - liimata kansipaperin päälle muovikuori suojaamaan sitä kansalta. Viimeisen nöyryytyksen kirja, joka on ollut yleisen kirjaston kyseenalaisessa huomassa, saa kun sen tyhjä etulehti repäistään irti ja nimiösivulle pamautetaan "POISTO"-leima ennen kuin kirja viimein tarjotaan kansalle ostettavaksi halpaan hintaan." s. 255

Ihan osuva kuvaus kirjaston kirjan saamasta kohtelusta, vaikka kirja tietysti ehtii kulua kymmenissä tai sadoissa käsissä ennen lopullista poistotuomiotaan. Välihuomautuksena: Kuopion kirjasto kokeilee muovittamisesta luopumista, kertoo kirjastot.fi. Keskustelin asiasta kirjaston asiakkaan kanssa, joka piti sitä täytenä hulluutena ja liian pitkälle vietynä ekologisuutena. Itse odotan mielenkiinnolla Kuopion kokemuksia asiasta.

The Bookshopin myynninlisäyskeinoista yksi oli kehittää konsepti nimeltä Random Book Club, johon kuuluville lähetetään yksi satunnainen kirja kerran kuukaudessa vuosimaksua vastaan. Idea on minusta ihana, ja niin tuntuu olevan muidenkin mielestä: kirjakerhon sivuilla kerrotaan suosion kasvaneen niin suureksi, että uusia jäseniä ei tällä hetkellä oteta. Joku voisi aloittaa samanlaisen kirjakerhon Suomessakin, tai vinkata jos sellainen jo on olemassa. On aina hyvä venyttää kirjallisen mukavuusalueensa reunoja uusilla tuttavuuksilla, joita tuskin itse valitsisi luettavaksi.

Kirja oli mukavaa luettavaa, päiväkirjamerkinnät olivat tiiviitä vailla turhaa rönsyilyä, mutta antoivat monipuolisen kuvan käytettyjä kirjoja myyvän kaupan arjesta. Kirja toimii myös silmienavaajana nykyiseen kaupalliseen maailmaan, jossa kivijalkakaupat taistelevat harvoista maksavista asiakkaista. Onneksi meistä jokainen voi tehdä asialle jotain: ostaa kirjoja oman kaupunkimme kirjakaupasta, jos haluamme, että se (ja koko ala) pysyy olemassa eikä siirry kokonaan nettiin.

Kaupalla on nettisivut ja facebook-sivut, joihin itse tutustuin vasta kirjan luettuani. Jos olet suuntaamassa lomalle Skotlantiin, kauppa ja koko Wigtown voisivat olla tutustumisen arvoisia. Kaupan facebook-sivujen mukaan kirjalle on jo julkaistu englanninkielinen jatko-osa, toivottavasti myös se suomennetaan.