Karen Joy Fowler: Olimme ihan suunniltamme

Kuva #kirja-sivuilta

Karen Joy Fowler kuulosti minusta kovasti tutulta kun aloin lukea tätä kirjaa. En saanut päähäni mistä tuttuus johtui, ennen kuin silmäilin pikaisesti muutamaa blogitekstiä Olimme ihan suunniltamme -kirjasta. Fowler on kirjoittanut mm. Jane Austen -lukupiirin, josta olen kirjoittanut kolme vuotta sitten. Olen sanonut kirjaa "peruskivaksi välipalaksi", toisin sanoen se ei ole ollut mikään kovin ihmeellinen lukukokemus.

Olimme ihan suunniltamme on ihan erilainen Jane Austen -lukupiiriin verrattuna. Olimme ihan suunniltamme kertoo Rosemary Cooken tarinan, tai oikeastaan hän kertoo omaa tarinaansa. Hän aloittaa keskeltä, opiskeluvuosistaan ja hyppää välillä lapsuuteensa ja aikuisuuteensa. Kirjan alku tuntuu vähän sekavalta, mutta ennen puoltaväliä tulee hyvin yllättävä juonenkäänne, joka selittää kirjan alun outouden.

Rosemaryn perhe ei ole kovin tavallinen. Viisivuotiaana hänen elämänsä muuttui rajusti, kun hän menetti ensin siskonsa ja vähän sen jälkeen hänen veljensä karkasi omille teilleen. Rosemary jäi yksin perheen uuteen asuntoon tutkijaisänsä ja masentuneen äitinsä kanssa. Rosemary ei myöskään sopinut muiden lasten joukkoon, vaan tunsi aina olevansa vähän erilainen kuin muut ja näkemään vaivaa, jotta tulisi hyväksytyksi toisten joukkoon. Opiskelemaan hän lähti toiseen osavaltioon, mutta sielläkään häntä ei varauksetta hyväksytty joukkoon. Eikä veljestä näkynyt jälkeäkään, vaikka hänet oltiin nähty juuri tässä kaupungissa.

Kirjan tarina on Rosemaryn matka omaan itseensä. Tarinan edetessä hän selvittää, mitä lapsuudessa oikeasti on tapahtunut, sillä hänen muistonsa ovat vääristyneitä ja hajanaisia. Psykologia on kiinteä osa kirjaa, ja tarinan myötä tuli kerrattua omia psykologiantietoja ja opittua vähän uuttakin. Luulen että kirjassa selitettiin mielen teoria ensimmäistä kertaa siten, että lamppu syttyi päässäni ja oikeasti tajusin, mitä sillä tarkoitetaan. Kirjan luettuani löydän arjesta jatkuvasti uusia esimerkkejä mielen teoriasta ja hykertelen itsekseni oivalluksilleni.

Kirja on vähän outo, mutta niin on sen kertojan elämäkin. Minusta teksti kuvaa hienosti Rosemaryn elämää ja hänen pikkuisen tasapainotonta ja erikoista mieltään. Vaikka tarina pomppii välillä ajasta toiseen, pysyin hyvin kärryiltä siitä missä milloinkin mentiin. Samojen kansien väliin on onnistuttu saamaan luontevasti myös paljon erilaisia teemoja: on pohdintaa Rosemaryn elämästä, pohdintaa psykologisten kokeiden etiikasta, eläinten kohtelusta ja niiden oikeuksista ja näkökulmia eläinaktivismiin. Eikä minusta mikään teemoista tuntunut irralliselta tai liiaksi painotetulta tai myöskään valmiiksi pureskellulta, vaan kaikki sopi minusta hyvin tarinaan ja lukijalle annettiin mahdollisuus pohtia omaa kantaansa asioihin, muodostaa itse omat mielipiteensä.

Jos Jane Austen -lukupiiri oli perushyvä välipala, Olimme ihan suunniltamme on sellainen jota luetaan välipalojen välissä. Itse luin tätä työmatkoilla eli noin tunnin pätkissä, ja luulen että se oli parempi ratkaisu kuin lukea parissa pätkässä koko kirja. Lyhyemmät pätkät toimivat, koska kirja laittaa aivonystyrät liikkeelle: kirjaa liittyvät asiat pyörivät päässäni itsekseen lukemiskertojen välillä. Tämä olisi varmasti oiva lukupiirikirja, sillä keskustelua heräisi varmasti.