22. syyskuuta 2015

Donna Leon: Pedon palkka

Kuva kustantajan sivuilta
Helmikuussa 2014 tavoitteenani oli lukea kaikki Donna Leonin Guido Brunetti -dekkarit. Alkuun tahti olikin reipas ja luin monta osaa peräkkäin. Lopulta tuli ähky ja tahti hidastui huomattavasti. Olen kirjoittanut vain kaksi tekstiä, vaikka olen lukenut kaksikymmentä kirjaa. Täältä löydät aiemmat tekstit. Luulen että se on ollut lukijoidenkin kannalta hyvä ratkaisu, olisi todennäköisesti ollut aika puuduttavaa lukea 20 samantapaista tekstiä. :)

Nyt olen saanut luettua yhtä lukuun ottamatta kaikki tähän mennessä suomennetut Brunetti-dekkarit, kun lopulta pääsin Pedon palkan loppuun. Kirja on lojunut yöpöydälläni ainakin kuukauden, voi olla että useammankin. Syynä taisivat olla muut (mielenkiintoisemmat) kirjat, jotka tunkivat väliin. Lukukokemusta hieman tietysti haittasi se, että kirjan alku oli jo unohduksissa kun lopulta päätin lukea sen loppuun.

Pedon palkassa Brunetti tutkii harvinaista sairautta sairastaneen miehen kuolemaa. Kuolema ei tietysti ollut luonnollinen, vaan mies löytyy murhattuna kanaalista. Tutkimuksia hidastaa se, ettei uhrin henkilöllisyyttä saada heti selville, eikä ketään samanoloista ole ilmoitettu kadonneeksikaan. Lopulta mies paljastuu eläinlääkäriksi, joka työskentelee sivutoimisesti teurastamossa varmistamassa lihan turvallisuutta. Murhaajan selvittäminen onkin sitten vähän mutkikkaampaa.

Tässä kirjassa teemana on lihatuotanto ja sen turvallisuus. Vaikka kuluttajille vakuuttettaisi mitä, ei tuotantoketjun kaikki osat välttämättä silti täytä vaatimuksia. Suomessa tilanne on toivottavasti vähän erilainen kuin mitä kirjassa kuvattiin, mutta kieltämättä kirja laittoi miettimään sitä, millaista ruokaa sitä lautaselleen ottaa. Kirjassa teurastamo on paikka, jossa johtoportaan päätökset menevät lain ja direktiivien ohitse, eikä kuviosta tietysti puutu uhkailua, kiristystä eikä lahjontaakaan.

Minusta tämä oli vaihteeksi ihan hyvä Brunetti-dekkari, vaikka mielikuva syntyikin viimeisen kolmanneksen perusteella jonka nyt hiljattain luin. Jotain ehkä kertoo se, että kirja jäi niin pitkäksi aikaa kesken. Ensimmäisessä tekstissäni olen valitellut huonoa kieltä ja huolimatonta juonta, mutta kieli ainakin oli tässä kirjassa suhteellisen sujuvaa. Juonen johdonmukaisuudesta en nyt uskalla sanoa mitään. Lukukokemus oli ihan hyvä, vaikka aihe olikin tällä kertaa synkempi kuin tavallisesti. Kirjan loppukohtaus oli silti minusta hellyyttävä ja positiivinen.

Sarjassa on ilmestynyt kolme kirjaa tämän jälkeenkin, joista Kultamuna on jo ilmestynyt suomeksi. Kaksi uusinta odottaa siis vielä suomennosta, eikä minulla ole kovin kiire päästä niitä lukemaan. Tosin toiseksi uusin, By Its Cover, kuulostaa erityisen mielenkiintoiselta, sillä siinä ratkotaan rikoksia kirjastossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mieltä sinä olet?