Äänikirjojen avulla lisää kirjallisuutta kiireiseen arkeen

Kirjoitus sisältää *-merkillä merkittyjä mainoslinkkejä.

Koronavuosi on ilmeisesti lisännyt erilaisten äänikirja- ja e-kirjasovellusten suosiota, ja minusta on hienoa, että lukeminen on kasvattanut suosiotaan. Pikkulapsiarjen keskellä lukemiseen jää harmittavan vähän aikaa, etenkin kun samalla opiskelee. En ole ollut kauhean innokas ottamaan maksullisia sovelluksia, vaan olen tyytynyt äänikirjoissa ja e-kirjoissa kirjastojen valikoimaan. Kirjastoissa ongelmana on kuitenkin kirjojen saatavuus: valikoima on kaupallisia palveluita suppeampi ja suosittuja kirjoja joutuu jonottamaan. Jonottamisessakaan ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta kun on useamman kerran käynyt niin, että laina-aika osuu samaan hetkeen esimerkiksi tenttisuman kanssa, ei kirjaa ole lopulta ehtinyt ollenkaan lukea ennen laina-ajan päättymistä.


Nyt sitten päätin hyödyntää vaunulenkit kirjojen kuuntelemiseen, ja otin kokeiluun *Storytel-palvelun. Kirjastojen e-aineistopalveluihin tottuneena Storytelin valikoima oli hengästyttävä, ja kesti hetken ymmärtää, että voisin valita minkä kirjan tahansa ilman jonotusaikaa. Ensimmäiseksi silmiin osui Ann-Christin Antellin kirja Puuvillatehtaan varjossa. Olin varannut sen kirjastosta ihan perinteisenä paperikirjana, mutta kun varausjonossa on lähes 1 000 ihmistä, olisin joutunut odottamaan sitä aika kauan. Tämä kirja olikin ihan täydellinen lenkkiseuralainen, upposin siihen ihan täysillä vaikka epäilin, ettei keskittymiskyky välttämättä riittäisi.


Storytelin sovelluksessa voi vaihtaa lennosta äänikirjan ja e-kirjan välillä, mikä oli loistava ominaisuus. Kuuntelin kirjaa lenkillä, ja jatkoin sen lukemista puhelimen tai tabletin näytöltä kun nukutin pikkutyyppiä illalla. Seuraavana päivänä sain taas jatkettua kuuntelua siitä kohdasta, johon olin edellisenä iltana puhelimen näytöltä lukiessani jäänyt. Tämä mahdollisuus kirjaston e-aineistopalveluista puuttuu: usein tarjolla on vain joko äänikirja tai e-kirja, ja jos palvelussa on molemmat, pitää valita kumman haluaa lainata. Toivoisin, että kirjastot saisivat kehitettyä e-aineistopalvelujaan kaupallisten palvelujen tasolle, mutta monenlaisista sopimuskiemuroista johtuen se on varmasti aika kaukainen haave. Luulen, että olen kehittämässä ainakin hetkellisen riippuvuuden Storyteliin, koska onhan se nyt aika kiva lukea uutuuskirjat heti kun ne ilmestyvät.

Jos et ole vielä kokeillut Storyteliä, pääset *tästä aloittamaan maksuttoman 30 päivän kokeilujakson. Kuukauden ajan saat lukea ja kuunnella niin paljon kuin ehdit ja jaksat, ja palvelun voi halutessaan lopettaa milloin vain. Tämä maksuton kokeilujakso koskee vain uusia tilaajia. (Jos rekisteröidyt linkin kautta kokeilujaksolle, minulle maksetaan siitä pieni korvaus.)


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Enni Mustonen: Pohjatuulen tarinoita

Satu Rämö: Talo maailman reunalla

Paluu Nummelan ponitallille