Roope Lipasti: Pihalla - erään remontin anatomia

Lipastin esikoiskirja Pihalla - erään remontin anatomia tarttui mukaani kirjastosta, koska ajattelin sen tarjoavan vertaistukea omiin keskeneräisiin ja vielä aloittamattomiin projekteihin pihapiirissämme. Vertaistukea tästä päiväkirjamuotoon kirjoitetusta kirjasta saakin ja lisäksi hyvän mielen.

Tämä oli yksi niistä kirjoista, joita luimme puolisoni kanssa ääneen. Osa tapahtumista sai meidät irvistelemään myötätunnosta, osa hymistelemään hyväksyvästi ja melkein joka sivulla myös nauramaan, yleensä tosin eri kohdissa.

Kirjan tekstit on koottu osittain Kotivinkissä aiemmin ilmestyneistä teksteistä. Päiväkirjamaisesti etenevän tekstin lisäksi asiat etenevät teemoittain ja minusta ainakin hyvin yhtenäisesti. Kirjan päähenkilönä on koko Lipastin perhe, ja etenkin lasten edesottamuksia kuvaillaan hyvinkin värikkäästi. Pääpaino on kuitenkin rintamamiestalon ja muiden tontin rakennusten ja pihan kunnostamisessa.

Vanhojen talojen kunnostajat tietävät, että remontissa voi eteen tulla mitä vain. Kirjassa ihmetellään montaa aiemman omistajan ratkaisua: edellinen omistaja on esimerkiksi ollut erityisen ihastunut peltiin, paikannut navetan kattoa muun muassa mustilla jätesäkeillä ja löytyy tontilta myös itsekseen pystyssä pysyvää seinää, perustukset kun ovat olleet laihanlaiset. Myös uusia huoneita saattaa remontin ohessa löytyä ja syntyä.

Remontoijalla on oltava tietysti hyvät työkalut ja tarvikkeet. Niihin voi syntyä jopa erityisen läheinen suhde, kuten kirjassa kuvataan: "--isot ja karvaiset miehet tulevat iloiseksi uudesta taltasta. Sehän on kuin suoraan elokuvasta 2001 - avaruusseikkailu, jonka alussa apinat hyppivät iloissaan kun ovat keksineet nuijan." Itse puretut ja vielä käyttökelpoiset rakennustarvikkeet tietysti säästetään ja varastoidaan myöhempää tarvetta varten: "Eräänä päivänä huomasin, etten olisi millään halunnut käyttää erästä upeaa hirttä pylväänä, koska, tuota, sittenhän minulla ei enää olisi ollut varastossa sellaista upeaa hirttä."

Uskoisin että kirja viihdyttää erityisesti sellaisia, joilla on lapsia ja remontti kesken. Huumoria ei säästellä ja monessa kohtaa pääsee nauramaan sekä suomalaiselle luonteenlaadulle että siinä samassa itselleenkin. Erityisen koomisia ovat tietysti ne tilanteet, kun kaikki ei menekään ihan niin kuin Strömsössä. Tämäkin kirja on oivallista kesälukemista.


Sopii Helmet-lukuhaasteen kohtiin

2. kirjablogissa kehuttu kirja
5. kirjassa liikutaan luonnossa
18. kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa
25. kirja jossa kukaan ei kuole
29. kirjan päähenkilö osaa jotain, jota haluat oppia
37. kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta
42. esikoisteos
47. kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit

Roope Lipasti: Pihalla - erään remontin anatomia. Kustannus oy Majakka 2006, 157 sivua.

Kommentit

  1. Lipastin kirjat ja kolumnit ovat hauskoja. Mekin on kuunneltu miehen kanssa yhdessä mm. Rajanaapurit.
    Tämä täytyy laittaa tilaukseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on vielä Rajanaapurit lukematta, pitää muistaa lainata!

      Poista

Lähetä kommentti

Mitä mieltä sinä olet?

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Enni Mustonen: Pohjatuulen tarinoita

Satu Rämö: Talo maailman reunalla

Mauri Paasilinna: Rovaniemi-sarja