31. joulukuuta 2016

Heli Laaksonen: Lähtisiks föli?

Kuva kustantajan sivuilta
Olen lukenut jonkun Heli Laaksosen runokirjoista ja tykännyt. Yhteen aikaan minulla oli seinällä kehyksissä Laaksosen runopostikorttejakin, enää en muista mitä runoja niissä oli. Lähtisiks föli on vuodelta 2015 ja se tarttui mukaani kirjaston palautushyllystä. Kirja ei ole runokirja vaan koostuu lyhyistä luvuista, joista jokainen on otsikoitu "Mitä mää tiärän...". Omat lukunsa on esimerkiksi Salolle, matkustamiselle, Jyväskylälle, Markulle, rekoille, Enontekiölle ja keltuaiselle.

Murteeseen tottuminen kestää muutaman sivun verran, vaikka murre on itselle tuttuakin. Kieleen tottumisen jälkeen pystyin keskittymään täysillä ihanaan sisältöön, hyväntuuliseen jutusteluun. Samaistuin tekstiin monessa kohdassa, sillä minäkin haltioituisin jos näkisin sopulin ja minullekin autot ovat inhimillisiä olentoja. Suosikkilukuni käsitteli rekkoja: löytyisipä minusta sen verran rohkeutta että uskaltaisin risteillä Suomen halki tuntemattomien rekkakuskien kyydissä! Onneksi kirjojen kautta pääsee nojatuolimatkalle. :)

Pidin tätä kirjaa yöpöydälläni, iltalukemisena lyhyet hyväntuuliset luvut olivat juuri sopivia. Tosin välillä kävi niinkin, ettei kirjaa millään malttanut laskea käsistään, sillä luvut olivat niin lyhyitä että hyvin voi lukea vielä yhden tai kaksi tai kuusi. Pikkumiehen päiväunien aikanakin ehti hyvin lukea muutaman luvun. Tämä kirja sopii hyvin piristämään päivää tai haihduttamaan esimerkiksi jännityskirjan tiivistä tunnelmaa että saa unen päästä kiinni.

2 kommenttia:

  1. Murteeseen menee aina hetki tottua, mutta olen kuluvana vuonna siedättänyt kovasti itseäni murteille ja huomaan jo pitäväni niistä, hauskaa!
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Murteet on minusta ihania! Tänä vuonna voisi kokeilla jotain vieraampaa murretta. :)

      Poista

Mitä mieltä sinä olet?