Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää

Tämä oli yksi niistä kirjoista, jonka otin "ruokalukemiseksi" kun se lojui sopivasti ruokapöydällä, ja jonka lopetin samana iltana. Ei tästä minun uutta lempikirjaani tullut, mutta tarina oli kuitenkin hyvin koukuttava ja mielenkiintoinen, kaikessa ennalta-arvattavuudessaankin. Kaiken lisäksi saatoin avartaa maailmankuvaani vammautuneista ihmisistä samalla.

Kerro minulle jotain hyvää kertoo Louisasta (Lou), joka asuu pienessä englantilaisessa kaupungissa vanhempiensa luona 26 ikävuodestaan huolimatta. Hän on juuri saanut potkut pitkäaikaisesta työstään kahvilassa, eikä tiedä mitä tekisi seuraavaksi tai mistä saisi töitä. Töihin olisi kuitenkin päästävä, koska koko perheen taloudellinen tilanne on huono ja Loun palkkaa tarvitaan kipeästi. 

Vastentahtoisesti hän kokeilee toinen toistaan karmeampia paikkoja, ja päätyy lopulta henkilökohtaiseksi avustajaksi neliraajahalvaantuneelle Willille, jonka elämänhalu meni liikuntakyvyn mukana. Will on hankala, kärttyinen ja vetäytyvä, ei siis mitenkään helppo työnantaja. Loun ei kuitenkaan anna periksi Willin kanssa, vaan haluaa hoitaa työnsä aluksi hyvän palkan ja myöhemmin Willin hyvinvoinnin vuoksi.

Tarina oli ennalta-arvattava ja elokuvamainen, mutta silti kiinnostava ja viihdyttävä. Loppuratkaisun tiesin oikeastaan jo ennen puoltaväliä, mutta tässä kirjassa loppuratkaisu ei ehkä ollutkaan se tärkein asia vaan se, miten mihinkin tilanteeseen päädyttiin.

Lou on erikoinen persoona, mutta rohkea ja sinnikäs. Neliraajahalvaantuneen avustaminen ilman mitään aiempaa kokemusta vaatii ihmiseltä paljon. Samalla kun Lou opetteli toimimaan Willin kanssa, myös lukija pääsi tutustumaan useimmille ihmisille vähän vieraampaan arkeen. Vaikka kirjassa käsiteltiin aika vähän esimerkiksi esteettömyyttä julkisilla paikoilla, sitä tunsi itsensä kuitenkin aika etuoikeutetuksi, kun kynnykset tai nurmikko eivät estä liikkumista. Sen sijaan vammaisiin suhtautumisen vaikeus on paljon tutumpaa, kirjassa tilanne vain oli käännetty toisin päin: sen sijaan että olisi itse ollut vaivautunut pääsikin seuraamaan, miltä vaivautuneiden ihmisten tapaaminen vammaisen näkökulmasta voi näyttää.

Eutanasia nousi myös keskeiseksi teemaksi. Sillä oli kirjassa sekä puolustajansa että vastustajansa, mutta yhteistä kaikille oli asiaan suhtautuminen suurella tunteella. Aihetta käsiteltiin sekä puolustajien että vastustajien kannalta, ja esimerkiksi neliraajahalvaantuneiden nettikeskusteluista Lou sai mietittävää tähänkin asiaan. Itselläni ei tästä aiheesta ole vahvaa mielipidettä puolesta eikä vastaan, ehkä koska en ole koskaan joutunut ajattelemaan asiaa esimerkiksi läheisen ihmisen kannalta.

Sain kirjan ennakkokappaleena kustantajalta, ja mukana oli myös nenäliinapaketti. Minä en sitä tämän kirjan kanssa juurikaan tarvinnut, mutta olen varma, että aika monelle paketti tai kaksikin tulee tarpeeseen. Ja ehkä minullekin sitten kun kirjasta tekeillä oleva elokuva valmistuu ja käyn katsomassa sen. Luulen, että tästä kirjasta tulee hyvä versio valkokankaallekin.