Andreï Makine: Ranskalainen testamentti

Tähän kirjaan tartuin lukupiirin myötä, eli tammikuun urakka on suoritettu. Muuten en olisi tätä kyllä löytänytkään. Kirja kertoo pojasta, joka etsii omaa identiteettiään venäläisyyden ja ranskalaisten sukujuurien sekamelskasta. Lapsena poika viettää siskonsa kanssa kesät isoäitinsä Charlotten luona, joka kertoo tarinoita (tosia ja vähän sävytettyjä) Ranskasta ja Pariisista. Muun osan vuotta poika viettää tavallisessa venäläisessä ympäristössä.

Kulttuurien törmäys on ymmärrettävästi aikamoinen, eikä ole ihme, että lapsella ja vähän vanhemmallakin menee pasmat sekaisin oman olemisensa kanssa. Useimmilla ihmisillä taatusti aina välillä on miettimistä oman identiteettinsä kanssa, ihan vaikka olisi sukujuuret yhdestä ja samasta kulttuurista. Itselläni ei ole kovinkaan laajaa kuvaa siitä, millaista venäläinen kulttuuri todellisuudessa on, joten kulttuurien yhteentörmäys jäi omalta kohdaltani hieman vajaaksi. Siinä missä osasin hyvin kuvitella ranskalaista uudempaa ja vanhempaa maisemaa ja kulttuuria, venäläisen maiseman ja kulttuurin kohdalla mielikuvani olivat huomattavasti köyhemmät. Törmäsin tämän kirjan kanssa samaan kuin Sofi Oksasen Puhdistuksen kanssa: en tunne Neuvostoliiton historiaa tarpeeksi, jotta pystyisin ymmärtämään kirjan tapahtumia kunnolla. Jollain tasolla tietysti, mutta lukiessa tulee vajavainen olo, kun tietää että taustatietojen avulla lukukokemus voisi olla paljon syvempi.

Pidin kirjasta kaikesta huolimatta, etenkin niistä kohdista, joissa Charlotte kertoo lapsille nuoruutensa Ranskasta ja Pariisista. Kieli oli läpi kirjan kaunista, soljuvaa ja kuvailevaa.

Osallistun tällä 30Koetus-haasteeseen, kirjassa 266 sivua.