3. marraskuuta 2012

L.M. Montgomery: Vanhan kartanon Pat

Tämä kirja on ollut kesken pitkään, ja viimein sain sen lopetettua. Alun tahmeuden jälkeen lukeminen sujui nopeasti ja kirjaa oli vaikea laskea käsistään. Montgomeryn kahdesta Pat-kirjasta on sanottu, että päähenkilö Pat muistuttaa kirjoittajaa itseään enemmän kuin muut sankarittaret, kuten vaikka Vihervaaran Anna.

Aika etenee Silver Bushin kartanossa vauhdilla, sillä kirja alkaa Patin lapsuusvuosista, jolloin hän on noin 5- tai 6-vuotias. Kirjan lopussa Pat on jo nuori nainen, ja luonteen kehityksen huomaa hänessä selkeästi. Luonteeltaan Pat on takertuvainen, mutta hänen tarkertuvaisuuteensa kohdistuu ihmisten lisäksi koko ympäristöön. Esimerkiksi kirjan alussa Pat itkee pihapuun kaatamista ja tädin avioitumista. Kukkia Pat ei halua poimia vaan katselee niitä mieluummin luonnossa. Voimakas kiintyminen paikkoihin ja ihmisiin on välillä rasittavissakin mittapuissa, sillä mikään ei pysy samanlaisena ikuisesti. Kasvaessaan Pat pystyy käsittelemään paikoista, ihmisistä ja esineistä luopumista järkevämmin, mutta edelleen hyvin tunteikkaasti.

Patin kasvatuksessa suurin rooli on Judyllä, alunperin Irlannista kotoisin olevalla kotiapulaisella. Judy puhuu voimakkaasti murtaen, mikä ärsytti etenkin kirjan alussa. Suomentajan mukaan murre on keksittyä, eikä vastaa mitään suomen kielen olemassa olevaa murretta. Mielestäni murteessa on kuitenkin ainakin itäsuomalaisia ja karjalaisia piirteitä. Tuntuikin kovin ristiriitaiselta lukea karjalaisen kuuloista puhetta irlantilaissyntyisen ihmisen puhumana. Kun murteeseen tottui, siihen ei enää kiinnittänyt niin paljon huomiota. Alussa se kuitenkin hidasti kirjan lukemista, kun en ärsyyntymiseltäni halunnut lukea kovin pitkiä pätkiä.

Montgomeryn luonto- ja ympäristökuvaukset ovat tuttuja muista hänen kirjoittamistaan kirjoista, eikä niitä puutu tästäkään. Ympäristöä havainnoidaan Patin silmillä, mikä tuo kuvaukseen pientä ylitunteellisuutta. Pat kuitenkin luo mielikuvituksellaan ympäristöönsä tiettyä mystisyyttä, keijujen voi melkein nähdä tanssivan kuutamossa. Judy kertoo Patille paljon kaikenlaisia tarinoita niin yhteisön ihmisistä kuin yliluonnollisista olennoistakin. Pat eläytyy voimakkaasti näihin kertomuksiin varsinkin lapsena, ja esimerkiksi kotihautausmaan esi-isät tuntuvat olevan Patille läheisiä ja todellisia.

Vaikka kirja koostuu tarinanpätkistä, joiden välillä voi olla pitkiäkin aikoja, saa Patista, Silver Bushin kartanosta ja sen väestä kuitenkin kattavan ja monipuolisen kuvan. Patin lapsuusaika etenee hitaammin, mutta koulun aloituksen ja varsinkin sen päättämisen jälkeen aika alkaa kulua paljon nopeammin. Niinhän se tuntuu oikeassakin elämässä olevan.

Pat saa ensimmäisen oikean ystävän melko myöhään, vasta kouluiässä. Naapurissa asuvasta Jingle-pojasta tuleekin Patin lähin tuki ja ystävä Sidney-veljen jäädessä pikkuhiljaa etäisemmäksi. Myöhemmin naapuriin muuttaa myös Patin ikäinen Bets, joka on tarpeeksi samanhenkinen ystävyyden syntymiseksi. Jinglen ja Betsin kanssa Pat kokee monenlaisia asioita, lapsuudessa enemmän luontoon, ympäristöön ja lähiyhteisöön liittyviä. Varttuessaan nuoret joutuvat kokemaan myös elämän ikävämpiä puolia ja oppimaan luopumisen tuskan. Pat, Bets ja Jingle viettävät suuren osan vapaa-ajastaan ulkona luonnossa heille rakkaissa paikoissa keksien itselleen tekemistä tai nauttien toistensa seurasta ja ulkoilmasta.

Itse vanha kartano, Silver Bush, näyttäytyy ystävällisenä ja kaikille avoimena paikkana. Kartanoon ovat lähes kaikki tervetulleita, ja sen huoneilla tuntuu olevan omat sielut. Judy luo taloon lämpimän ja käytännöllisen tunnelman, Pat esittelee lukijalle rakastamiaan huoneita, huonekaluja ja eläimiä. Vaikka kartanoa kuvataan vanhana ja hiukan rappeutuneenakin, se tuntuu silti kodikkaalta ja ystävälliseltä.

Lopussa on suomentajan Sisko Ylimartimon teksti kirjan taustoista ja suomennostyöstä. Pidin siitä, että teksti oli sijoitettu juuri kirjan loppuun, jolloin tarinaan tuli tavallaan uusia ulottuvuuksia. Jos teksti olisi ollut alussa, olisin ehkä kiinnittänyt siinä kerrottuihin asioihin liikaa huomiota lukiessani.

1 kommentti:

  1. Minä luin tämän kaksi vuotta sitten ja pidin aivan hirveästi! Montgomeryn maailma on niin ihastuttava ja jäljittelemätön.
    Monet ovat valittaneet Judyn murteesta, mutta itse en kokenut sitä häiritsevänä. Tosin murretta on toki aina haastavaa lukea.

    VastaaPoista

Mitä mieltä sinä olet?