Nelli Hietala: Maailmanlopun kahvila

Teksti sisältää *-merkillä merkittyjä mainoslinkkejä.


Maailmanlopun kahvila on ilmestynyt tasaisin väliajoin ruudulleni Instagramissa, lähinnä kustantajan mainoksina. Kirjan idea kuulosti hyvältä: kovaa vauhtia keski-ikäistyvä Aurelia palaa tätinsä maalaiskartanoon ensi kertaa lapsuutensa jälkeen, ja maaseudun ihmiset ja tavat pääsevät yllättämään hänet kerta toisensa jälkeen. Aurelian täti Anni suunnittelee avaavansa kartanon puiston matkailijoille, ja yrittää saada ruoanlaittotaidoistaan kuuluisan Aurelian mukaan suunnittelemaan vanhaan talliin remontoitavaa kahvilaa. Aurelia on epäluuloinen tädin suunnitelmien suhteen, mutta lupaa kuitenkin auttaa liikeidean kehittelyssä. Vanhassa kartanossa on tapana kuljeskella levottomia henkiä, ja sellainen löytyy Annin kartanostakin. Kummitusta paetaan yöpaitasillaan naapurihuoneessa majailevan komean remonttireiskan syliin, kuten kuvioon kuuluu.

Tässäpä pitkästä aikaa kirja, jonka olin jättää kesken monta kertaa. Otin sen alun perin lenkille kuunneltavaksi, mutta äänikirjana se ei toiminut kovin hyvin. Vika taisi olla kuuntelijan korvissa, sillä ärsyynnyin lukijan tavasta ääntää Aurelian nimi. Etenkin kirjan alussa nimi toistuu useasti, ja keskittyminen itse tarinaan oli siksi vähän vajavaista. Tuskastuin myös tarinan hitaahkoon etenemiseen, sillä Aurelian pohdinnat omasta elämästään saavat aika paljon tilaa tarinan kustannuksella. Loput kirjasta luin e-kirjana, ja se toimikin paremmin. Nimet sai kuvitella sellaisiksi kuin tahtoi ja toisaalta Aurelian pitkien pohdiskelujen yli pystyi harppomaan silmäilemällä. Itse lukien kirja tulikin nopeasti luettua.

Kirjassa oli paljon hyviä yksityiskohtia maalla asumisesta ja maalaisten erikoislaatuisista tavoista kaupunkilaisen silmin nähtynä. Pieni syrjäinen paikkakunta on unelias, ja sen keskuksesta kartanolle pääseminen vaatii heti alussa Aurelialta pientä pohdintaa. Maaseudun tapa pitää ovet lukitsematta saa Aurelian kohottamaan kulmiaan, ja kartanolla työskentelevät miehet ovat jokainen omalla tavallaan omalaatuisia. Monet kirjan henkilöistä tunnistaa myös elävästä elämästä, jos on yhtään viettänyt aikaa pienellä paikkakunnalla. Aurelia sen sijaan ei herättänyt minussa vastakaikua, vaan lähinnä tuskastuin siihen, miten puusilmä hän oli sen suhteen, mitä ympärillä tapahtui.

Yksi pieni ihmetyksen aihe oli myös kirjan vuodenaika: tarinassa eletään sateista ja kuraista lokakuuta vaikka kirja on ilmestynyt nyt keväällä. Alkukesän vehreydessä ja ensimmäisissä helteissä ei kylmänkostea sadekeli ollut paras mahdollinen säätila kevyen kirjan taustaksi. Aurelian tunnetilaa syksyinen sää kyllä kehystää ihan hyvin, sillä hän on työtön sinkku, joka suunnittelee määrätietoisesti lapsen hankkimista, vaikka isäehdokkaita ei ole ruuhkaksi asti. Ymmärrettävästi hänen mielialansa ei ole sieltä aurinkoisimmasta päästä.

Minua harmittaa se, että en pitänyt kirjasta, ja olen miettinyt paljon myös syytä siihen. Osin syynä voi olla kirjasta näkemäni mainokset ja niiden pohjalta syntyneet odotukset. Ehkä myös genre oli väärä. Pidän kyllä höttöisistäkin romanttisista romaaneista silloin, kun tarinat ovat edes jollain tavalla uskottavia. Maailmanlopun kahvila ei valitettavasti ollut sellainen. Minua kiinnostaisi kuulla, mitä mieltä muut kirjan lukeneet siitä ovat!

Maailmanlopun kahvila löytyy ainakin näistä e- ja äänikirjapalveluista:

BookBeat: *maksuton kokeilujakso, etu koskee uusia asiakkaita.

Nextory: *maksuton kokeilujaksoetu koskee uusia asiakkaita.

Storytel: *maksuton kokeilujakso, etu koskee uusia asiakkaita.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Enni Mustonen: Pohjatuulen tarinoita

Satu Rämö: Talo maailman reunalla

Paluu Nummelan ponitallille