Vinkkejä Helsingin kirjamessuille - lauantai 29.10.

Lauaintaina messuilla on paljon dekkariaiheista ohjelmaa Suomen dekkariseuran järjestämänä. Dekkareista pitävien kannattaa vilkaista lauantain messuohjelmaa tarkemmin, sillä ohjelmassa oli runsaasti mielenkiintoisia keskusteluja ja haastatteluja.

Tässä vinkkejä muuhun ohjelmaan:

11-11.30 Aleksis Kivi
Karoliina Korhonen: Finnish Nightmares - suomalaisten painajaisia, haastattelijana Ville Rauvola
"Huippusuositun someilmiön ja sarjakuvakirjojen päähenkilö Matti rakastaa hiljaisuutta ja omaa tilaa. Hän joutuu usein epämukaviin sosiaalisiin tilanteisiin, jotka naurattavat meitä suomalaisia, mutta joiden kiusallisuutta voi ulkomaalaisen olla vaikea ymmärtää."
Ihana Matti - tyrskähtelin tälle sarjakuvakirjalle kesällä ihan urakalla.

12-12.30 Aleksis Kivi
Laila Hirvisaari: Hiljaisuus, haastattelijana Sofi Oksanen
"Kirja kertoo pienen tytön tarinan 1940-luvun Suomesta, isovanhempien hoivissa kasvanut yksinäinen tyttö lukee paljon, muttei puhu ja hoitaa koulutehtävänsä kirjoittamalla. Pitkään vaietuista sota-ajan tapahtumista lähtenyt koskettava tarina saa yllättävän lopun."
Sota-ajan traumat kiinnostavat minua tällä hetkellä kovasti, ja etenkin se, miten nämä traumat ovat siirtyneet sukupolvien yli. Tämäkin kirja on lukulistallani.

12-13 Aino
Mikä tämä maa on? Suomi pakolaisen silmin
"Pakolaisen hyvä kotouttaminen vaikuttaa olennaisesti oman paikan löytymiseen uudessa kotimaassa. Millaisena kotina Suomi näyttäytyy ihmiselle, joka pakenee sotaa ja hätää suureen tuntemattomaan? Mitä on pakolaiten parissa työskentelevien arki? Keskustelemassa Raili Gothóni, Ulla Siirto ja Ken Khademi. Haastattelijana Hanna Holm Punaisesta Rististä."
Ajankohtainen, mielenkiintoinen ja keskustelua herättävä aihe. Olisi mielenkiintoista kuulla pakolaisten mielipiteitä kotouttamisesta ja sen onnistumisesta.

12.30-13 Katri Vala
Vesa Sisättö: Tuhansien mokien maa - Tunaroinnin Suomen historia, haastattelijana Jukka Relander
"Miksi Aku Ankka on Suomen suosituin Disney-hahmo? Miksi suomalaiset rakastavat antisankareita ja samastuvat luusereihin? Suomen historia on täynnä erehdyksiä ja kämmejä. Tarinat menneistä tunaroinneista viihdyttävät ja antavat ajattelemisen aihetta."
Mokaamisen pelko on jotenkin kovin perisuomalaista, ja ehkä se pelko jarruttaa myös luovuutta. Olisi hyvä opetella mokaamaan kunnolla ja nauramaan itselleen niin tehtyään. Ehkä tästä kirjasta saisi vähän vertaistukea mokaamiseen?

12.30-13.30 Näytöskeittiö
Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittajan keittiössä
"Tässä lättähatuillekin soveltuvassa keittokirjassa Mielensäpahoittaja neuvoo, kuinka kala perataan ja ruho käsitellään."
Tiedän, jo toinen Mielensäpahoittaja-vinkki. Kerrotaankohan kirjassa myös miten se kuuluisa ruskeakastike valmistetaan?

13.30-14.30 Kullervo
Suomalainen koulutusihme - koulu 150 vuotta
"Opettamisen ammattilaiset keskustelevat suomalaisen koulun menestystarinasta ja huolestuttavasta tulevaisuudesta. Mukana Yhdessä oppiminen -kirjan tekijä Martti Hellström, useita koulua käsitteleviä kirjoja kirjoittanut vuoden 2016 luokanopettaja Maarit Korhonen sekä rehtorien maailmanneuvoston puheenjohtaja, Schildtin lukion rehtori Ari Pokka. Haastattelijana Timo Forss."
Koulutus on vaikea asia, sillä jokaisella meistä on esittää aiheesta painavia mielipiteitä. Usein ne tuntuvat julitavan sitä, miten ennen koulussa opittiin ja nykyään vaan puuhastellaan. Suomi ei olisi päässyt kouluvertailujen kärkeen kovin huonoilla kouluilla ja opetuksella, mutta millainen on koulun tulevaisuus?

14-14.30 Kirjakahvila
Irina Piippo, Johanna Vaattovaara ja Eero Voutilainen: Kielen taju, haastattelijana Pirjo Hiidenmaa
"Miksi helsinkiä puhuvaa pidetään leuhkana ja mietä puhuvaa avarasydämisenä? Kielenkäyttö ja siihen puuttuminen saavat usein tunteet leimahtamaan, olipa kyse kielen muuttumisesta, kielenhuollosta tai puhekielen kirjosta."
16.30-17 Katri Vala
Erkki Lyytikäinen: Sanotaan tyyliin näin, haastattelijana Anna-Liisa Haavikko
"Kieli kuumentaa tunteita keskustelupalstoilla. Miksi ihmiset saavat puhua miten sattuu, eikä kukaan rankaise heitä siitä? Miksi kirjakieleen hyväksytään kammottavia muotoja? Puheenaiheena elävän kielemme muutos ja ilmiöt."
Niputin nämä kaksi haastattelua samaan, sillä aihe on sama, näkökulma hiukan eri. Kieli ja kielenkäyttö puhuttaa meillä kotona joka päivä. Mieheni on varsinainen yhdyssanapoliisi ja olimme molemmat kovin järkyttyneitä kun "alkaa tekemään" -muoto hyväksyttiin viralliseksi muodoksi. Onneksi Kielitoimiston sanakirja on nykyisin avoimesti käytettävissä, sieltä tulee usein tarkistettua yhtä sun toista.

14.30-15 Katri Vala
Lotta Nuotio: Yksi miljoonista, haastattelijana Taru Torikka
"Henkeäsalpaava tositarina nuoren lääkärin pakomatkasta Syyrian sisällissodan jaloista Ruotsiin. Modilla oli unelma, kunnes hallintoa vastustavissa mielenosoituksissa haavoittuneita saapuu sairaalaan ja nuori lääkäri yrittää salaa auttaa heitä. Sen jälkeen tarvittiin vain yksi vääränlainen Facebook-päivitys ja hänet vangittiin."
Suosittelen tätä kirjaa ihan jokaiselle, sillä siinä kuvataan yhden ihmisen näkökulmasta sitä todellisuutta, mitä miljoonat ihmiset tänäänkin elävät. Uutiset eivät kerro kaikkea ja niiden perusteella on helppo tuomita. Modin tarinan luettuani olen lukenut uutisia ihan eri silmin.

15.30-16 Eino Leino
Malin Grahn-Wilder ja Ilkka Niiniluoto: Skeptismi: Epäilyn ja etsimisen filosofia, haastattelijana piispa Björn Vikström
"Mitä jos maailma ei olekaan sellainen kuin kuvittelemme? Aistimme huijaavat meitä päivittäin. Lisäksi hakupalvelimet ja uutissivustot syöttävät meille tulvimalla "tietoa". Kenen tietoa se on? Mistä se on tullut ja voiko siihen luottaa?"
Suomessa ollaan totuttu siihen, että tiedotusvälineiden välittämään tietoon voi yleensä luottaa, mutta me taidammekin olla maailmalla aika  harvinaisessa asemassa. Silti informaatiolukutaidon opettaminen on Suomessakin tärkeää, jotta emme olisi vain passiivisia vastaanottajia vaan osaisimme arvioida tarkemmin sitä tietoa, jota meille tarjotaan.

16.30-17 Aleksis Kivi
Mark Levengood: Vasten auringon siltaa, haastattelijana Baba Lybeck
""Onko huono päivä? Tuntuuko siltä, että enimmäkseen menee päin honkia? Lue Mark Levengoodin Vasten auringon siltaa. Löydät toivoa, valoa ja valtavaa naurua", kirjoitti ruotsalaiskriitikko. Me takaamme että Markilla on sama vaikutus livenä!"
Levengoodin kirjat ammentavat oivalluksia tavallisesta elämästä. Hänen kirjansa ovat erinomaisia ääneenlukukirjoja, ja meillä niistä herää poikkeuksetta keskustelua. Tämä haastattelu sopii taatusti rankan messupäivän piristäväksi lopetukseksi.

Kommentit

  1. Tuo Laila Hirvisaaren tilaisuus kiinnostaa minuakin, jos vain ehdin ajoissa paikalle.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Mitä mieltä sinä olet?

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Enni Mustonen: Pohjatuulen tarinoita

Satu Rämö: Talo maailman reunalla

Mauri Paasilinna: Rovaniemi-sarja