24. heinäkuuta 2016

Vera Vala: Milanon nukkemestari

Kuva kustantajan sivuilta
Milanon nukkemestari on viides Arianna de Bellis -dekkari. Edellisen kirjan tapahtumista on kulunut noin kaksi vuotta ja Arianna on muuttanut Bartolomeon ja tyttärensä kanssa Milanoon. Hän on jättänyt yksityisetsivän työt ja toimii nyt yliopistolla psykologian tutkijana. Rikokset eivät kuitenkaan jätä Ariannaa rauhaan, sillä Milanon kaduilta alkaa löytyä sarjamurhaajan uhreja. Murhat on tehty samalla tavalla kuin neljä vuotta sitten, mutta niistä tuomittu katolinen pappi suorittaa tuomiotaan vankimielisairaalassa.

Ariannan veli Ares lähetetään Vatikaanin toimesta Milanoon avustamaan paikallista poliisia uusien murhien tutkinnassa. Ares ja Arianna eivät selvittele juttua yhdessä mutta heidän tutkimuksensa sivuavat toisiaan. Menneisyys ja el Lobo eivät myöskään jätä kumpaakaan sisaruksista rauhaan.

Tässä kirjassa Ares saa edellisiä suuremman roolin ja tapahtumia seurataan hänen näkökulmastaan suunnilleen yhtä paljon kuin Ariannan näkökulmasta. Jokainen luku on kerrottu jonkun henkilön näkökulmasta ja Ariannan ja Areksen lisäksi lukija päästetään tutustumaan lähes kaikkien tärkeimpien henkilöiden ajatuksiin. Aluksi tyyli vaikutti sekavalta, ja lukijana oli vaikea päästä mukaan aina eri henkilön näkökulmaan, mutta tarinan edetessä tyyliin tottui ja toisaalta kun muutkin henkilöt tulivat tutummiksi pysyi paremmin kärryillä siitä, kenen kyydissä milloinkin oltiin. Loppujen lopuksi ratkaisu toimi minusta hyvin, sillä muiden kuin Ariannan ja Areksen luvut olivat melko lyhyitä pätkiä ja tarjosivat tilaisuuden nähdä koko siihen astinen tarina uudessa valossa.

Juonta pyöritettiinkin sitten ovelasti eri kertojien kautta niin että minun oli ainakin ihan mahdotonta arvata oikeaa syyllistä. Juttu tuntui keikahtavan päälaelleen vähän väliä ihan viimeisille sivuille asti.

Ariannan ja Areksen menneisyys tuntui tässä kirjassa olevan vähän vähemmällä huomiolla kuin aikaisemmissa, ja muutenkin meno tuntui edellisiin osiin verrattuna rauhallisemmalta. Toisaalta, psykologian tutkijan työ on ehkä vähän rauhallisempaa yksityisetsivän työhön verrattuna. Kokonaan menneisyyttä ja el Loboa ei kuitenkaan hylätty, vaan vihjeitä menneestä kyllä saatiin. Ja tuttuun tapaan kirja päättyy taitavasti asetettuun koukkuun.

Edellisissä osissa olen moittinut tekstin kirjoitusvirheitä ja viimeistelemättömyyttä, mutta tämän kirjan kohdalla oikoluku on tehty huolellisesti. Dialogit tuntuivat paikoin epäluontevilta, mutta tarina oli niin vetävä että sekään ei juuri haitannut. Henkilöistä keskityttiin tällä kertaa selkeästi enemmän Arekseen, Arianna tuntui jäävän vähän taka-alalle. Minua tämä ei haitannut, sillä Ares vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta. Välillä huomasin tosin pohtivani mikseivät sisarukset tehneet enempää yhteistyötä juttua selvitellessään.

Jään innolla odottamaan seuraavaa osaa ja uusia paljastuksia Ariannan menneisyydestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mieltä sinä olet?