1. marraskuuta 2015

Mikko Porvali: Sinisen kuoleman kuva

Kuva kustantajan sivuilta
Sinisen kuoleman kuvasta olette ehkä jo lukeneetkin kirjamessukuulumisteni yhteydessä. Kyseessä on siis rikoskomisario Mikko Porvalin ensimmäinen romaani, tietokirjoja häneltä on ilmestynyt jo useampia. Sinisen kuoleman kuva on ensimmäinen osa kolmiosaisessa Karelia Noir -sarjassa, ja tämä ensimmäinen osa sijoittuu pääasiassa Viipuriin 1920-luvulla.

Kirjan kertojana toimii Jussi Kähönen, tuore nuorempi komisario Viipurin Etsivästä Toimistosta. Toisena päähenkilönä toimii hänen ystävänsä, työtoverinsa ja esimiehensä Salomon Eckert. Kaksikon työsarkaan kuuluu kieltolain noudattamisen valvonta, mikä ei ole kovin yksinkertaista eikä aina turvallistakaan. Porvali kertoi pyrkineensä kuvaamaan poliisin työtä sellaisena kuin se oikeassa elämässä on eikä sellaisena kuin tv:n rikossarjat sen meille esittävät. Niinpä Eckert ja Kähönen joutuvat taipumaan ylempiensä tahtoon, jättämään tärkeät tutkimukset kesken toisen jutun takia ja kokemaan säästöjen vaikutukset poliisityölle.

Kirjassa kuvatut poliisisurmat perustuvat tositapahtumiin ja näiltä osin tapahtumat eivät ole fiktiota. Poliisin työ oli varsinkin Viipurissa vaarallista, ainakin tapettujen ja haavoittuneiden poliisien määrässä mitattuna. Viipuri oli lähellä Suomen tuolloista itärajaa, ja rajalla oli levotonta. Kieltolaki ja sen seurauksena viinan salakuljetus lisäsi rikollisuutta, ja kun lastit olivat arvokkaita niitä myös puolustettiin hanakasti. Myös nykyajasta tuttu ilmiö resursseista säästäminen aiheutti turvattomuutta yksin jalkaisin partioiville poliiseille.

Kaiken keskellä nuori komisario Kähönen joutuu pohtimaan myös poliisin moraalia seuratessaan sivusta niin Eckertin kuin muutamien muidenkin poliisien touhuja. Itse asiassa Kähönen päätyy Viipuriinkin juuri moraalipohdintojen ja niiden pohjalta toimimisen vuoksi. Elämä ei koskaan ole niin mustavalkoista kuin miltä se päälle päin näyttää, eikä varsinkaan elämä Viipurissa 1920-luvulla poliisina.

Kirja on hyvin ja huolella kirjoitettu, ja tekstiä on ilo lukea. Porvalin tietokirjailijatausta ei juurikaan erotu, tai ainakaan minun silmilleni se ei hypännyt. Kirjassa on toki paljon tietoa, mutta se on kirjoitettu hyvin osaksi tarinaa, eikä tunnu irralliselta, opettavalta osalta tarinan välissä. Ehkä syynä on se, että Kähönenkin nuorena poliisina vasta tutustuu ammattiinsa ja kaikenlaiseen siihen liittyvään, joten monet lukijalle uutena tulevat asiat ovat uusia myös Kähöselle. Asetelma toimi ainakin omasta mielestäni hyvin.

Kirjan aihe on mielenkiintoinen ja sopivasti erilainen muihin lukemiini dekkareihin verrattuna. Historia kiinnostaa minua muutenkin, ja poliisityön ja rikollisuuden kuvaus 1920-luvulta lisäsi taas tietovarastoani uudella aihepiirillä. Jään innolla odottamaan sarjalle jatkoa!


2 kommenttia:

  1. Yep, juurikin näin. Miten hienosti tuli esitettyä esimerkiksi rikospaikkavalokuvaus. Eipä napattu digikameraa taskusta. Samoin oikeuskäytäntö tuntuu yhtä omituiselta kuin tänään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkiaan kuvaukset ovat minusta tässä kirjassa onnistuneita. Jussi sopi pohdiskeluineen minusta erityisen hyvin kertojan rooliin.

      Poista

Mitä mieltä sinä olet?