Kasoittain kirjoja

Kuva #kirja -sivuilta Karen Joy Fowler kuulosti minusta kovasti tutulta kun aloin lukea tätä kirjaa. En saanut päähäni mistä tuttuus johtui, ennen kuin silmäilin pikaisesti muutamaa blogitekstiä Olimme ihan suunniltamme -kirjasta. Fowler on kirjoittanut mm. Jane Austen -lukupiirin, josta olen kirjoittanut kolme vuotta sitten. Olen sanonut kirjaa "peruskivaksi välipalaksi", toisin sanoen se ei ole ollut mikään kovin ihmeellinen lukukokemus. Olimme ihan suunniltamme on ihan erilainen Jane Austen -lukupiiriin verrattuna. Olimme ihan suunniltamme kertoo Rosemary Cooken tarinan, tai oikeastaan hän kertoo omaa tarinaansa. Hän aloittaa keskeltä, opiskeluvuosistaan ja hyppää välillä lapsuuteensa ja aikuisuuteensa. Kirjan alku tuntuu vähän sekavalta, mutta ennen puoltaväliä tulee hyvin yllättävä juonenkäänne, joka selittää kirjan alun outouden. Rosemaryn perhe ei ole kovin tavallinen. Viisivuotiaana hänen elämänsä muuttui rajusti, kun hän menetti ensin siskonsa ja vähän ...

Kuva kustantajan sivuilta Tältä kirjalta ei ole viime aikoina voinut välttyä, sillä se putkahtelee vähän väliä blogeissa, lehdissä, joka paikassa. Kaikesta huomiosta huolimatta en tarttunut tähän ihan tuoreeltaan, ja lopulta kun varasin sen kirjastosta niin muutama muukin oli ajatellut lukea kirjan. Taisi vierähtää muutama kuukausi ennen kuin lopulta sain sen käsiini, enkä sittenkään ehtinyt lukea sitä heti. Vasta kirjaston palautusmuistutus laittoi minuun vauhtia. Kirja oli onneksi aika lyhyt ja sen lukaisi nopeasti. Loppujen lopuksi kirjan sisältö ei minusta ollut kovin ihmeellinen, asian voi tiivistää vaikka näin: käy läpi kaikki tavarasi tavararyhmittäin, heitä pois kaikki ne tavarat, jotka eivät tuota sinulle iloa ja järjestä jäljelle jäävät niin että niillä on kaikilla omat paikkansa. Tietysti kirjassa on käsitelty kaikkia vaiheita vähän yksityiskohtaisemmin ja neuvottu esimerkiksi, missä järjestyksessä tavaravuoret kannattaa käydä läpi, mutta minusta kirja ydin oli tuo...

Kuva kustantajan sivuilta Helmikuussa 2014 tavoitteenani oli lukea kaikki Donna Leonin Guido Brunetti -dekkarit. Alkuun tahti olikin reipas ja luin monta osaa peräkkäin. Lopulta tuli ähky ja tahti hidastui huomattavasti. Olen kirjoittanut vain kaksi tekstiä, vaikka olen lukenut kaksikymmentä kirjaa. Täältä löydät aiemmat tekstit. Luulen että se on ollut lukijoidenkin kannalta hyvä ratkaisu, olisi todennäköisesti ollut aika puuduttavaa lukea 20 samantapaista tekstiä. :) Nyt olen saanut luettua yhtä lukuun ottamatta kaikki tähän mennessä suomennetut Brunetti-dekkarit, kun lopulta pääsin Pedon palkan loppuun. Kirja on lojunut yöpöydälläni ainakin kuukauden, voi olla että useammankin. Syynä taisivat olla muut (mielenkiintoisemmat) kirjat, jotka tunkivat väliin. Lukukokemusta hieman tietysti haittasi se, että kirjan alku oli jo unohduksissa kun lopulta päätin lukea sen loppuun. Pedon palkassa Brunetti tutkii harvinaista sairautta sairastaneen miehen kuolemaa. Kuolema ei tiety...

Kuva kustantajan sivuilta Kaari Utrion uutuusromaanissa * päästään kurkistamaan mielenkiintoiseen aiheeseen, paperinvalmistukseen. Paperi on niin jokapäiväinen asia, ettei sen valmistusta sen ihmeemmin tule miettineeksi. Ala-asteella olen kyllä tehnyt muutaman arkin omaa paperia, ja ihastelen mielelläni kauniita käsintehtyjä papereita kun niitä vastaan tulee. 1800-luvulla paperin valmistus oli vielä käsityötä, koneellinen paperinvalmistus oli vasta tulossa Suomeen vaikka Englannissa koneita jo olikin. Tarina alkaa päivästä, jolloin Sebastian Ross palaa Suurkosken paperiruukille vammautuneena merikapteenina. Hänen isänsä, edellinen ruukinpatruuna, on kuollut ja ruukin johto on ollut jo jonkin aikaa Sebastianin tädin, Gustava Rossin ja Wilhelmine Falkenstenin sekä ruukin paperimestarin hoidossa. Uutta patruunaa tervehditään ristiriitaisin tuntein, sillä työläisten tulevaisuus riippuu nyt Sebastianista. Keppien varassa ja tuskaisen näköisenä liikkuva uusi patruuna ihmetyttää...

Kuva kustantajan sivuilta Flavia de Luce pääsee taas näyttämään kyntensä salapoliisina, kun Buckshawn kartanon maille majoittunut mustalaisnainen lähes murhataan. Tapaukseen liittyy paljon hämäriä asianhaaroja, kuten rikospaikalla tuntuva kalanhaju ja kummallisesti katoavat ja uudelleen ilmestyvät tavarat. Vanha ennustajaeukko ei jää ainoaksi väkivallan uhriksi, vaan Flavia löytää toisenkin uhrin, jälleen kartanon mailta. Rikoksen selvittelyn ohessa Flavia etsii johtolankoja omasta äidistään jota ei koskaan ehtinyt tuntemaan. Häntä huolettaa myös kartanon taloudellinen tilanne, sillä vararikko vaikuttaa väistämättömältä, vaikkei isä suostukaan asiaa enempää valaisemaan. Flavian siskot tuovat mieleeni Tuhkimon ilkeät sisarpuolet, sillä vaikkei Flaviaa nyt suorastaan orjuuteta niin ei häntä kovin kauniistikaan kyllä kohdella. Onneksi Flavian oveluus tekee kostamisesta suloista. Flavia-dekkareihin on ihana upota, sitä suorastaan sukeltaa jonkinlaiseen vanhanaikaiseen dekkari...

Kuva #kirja-sivuilta Hippiäinen * kertoo ensimmäistä lastaan odottavista Kreetasta ja Mikosta. Raskaus tulee heille yllätyksenä, vaikka yhdessä oli päätetty että vauva saa tulla jos on tullakseen. Ensimmäisen paniikin aiheuttaa kukkakaupan myyjä, joka kertoo parille iloiset uutiset kun he ovat ostamassa kukkakimppua kaverien tupareille. Seuraava paniikki kehkeytyykin sitten kun raskaustestiin ilmestyy kaksi viivaa, ja sen jälkeen paniikkeja ilmaantuu tasaisen epätasaisesti koko raskauden ajan. Kreetalla ja Mikolla ei juuri ole kokemusta pienistä lapsista, sillä kummankaan lähipiirissä ei sellaisia ole. Ystäväpariskunnan kivikkoinen tie vanhemmiksi sen sijaan aiheuttaa pelkoja myös Kreetalle ja Mikolle, välillä huolestutaan omasta Hippiäisestä, välillä huolettaa samaan aikaan raskaana olevan Lauran vointi. Kreetan raskauden myötä pari havahtuu toiseen todellisuuteen: sellaiseen, jossa pitää osata hankkia vauvalle tärkeitä tarvikkeita valtavista valikoimista, ymmärtää jotain...