Anni Blomqvist: Myrskyluoto-sarja

Ostin jostain alennusmyynnistä Blomqvistin Myrskyluoto-sarjan yhteisniteenä, joka sisältää kaikki Myrskyluoto-kirjat. Olen lukenut ne kaikki ennenkin, vuosia sitten. Monia kirjan tapahtumia muistin edelleen ensimmäisestä lukukerrasta, ja oli ihan hauska verrata muistamiaan asioita siihen mitä kirjoissa todella kerrottiin. Useimmiten muistamani kohdat olivat saaneet enemmän painoarvoa kuin mitä niillä kirjassa oikeastaan oli. Muistin monet kohtaukset pidempinä ja perusteellisemmin kerrottuina, vaikka ne eivät varsinaisesti nousseet erityisesti esille kirjan muista tapahtumista varsinaisessa tekstissä.

Myrskyluoto-sarjan päähenkilö on Maija, Ahvenanmaan saaristossa koko elämänsä asuva nainen. Hänet naitetaan nuorena Jannelle, ja he muuttavat kauas merelle Myrskyluodolle rakentamaan yhteistä elämäänsä. Kaikki täytyy rakentaa tyhjästä: tupa rakennetaan alusta asti itse, sitten navetta, sauna ja muut ulkorakennukset. Ensimmäinen kesä nukutaan vanhassa heinäladossa, ruoka keitetään rannassa nuotiolla ja elämä on muutenkin kovin yksinkertaista. Maijan ja Jannen elinkeino on kalastus, jonka onnistumisesta ovat vuoden tulot kiinni.

Maija on ujo ja jumalaapelkäävä nainen, joka antaa miesten määrätä elämästään. Ensin isänsä ja myöhemmin Jannen. Omaa tahtoa ja päätöksentekokykyä hänen on käytettävä vasta silloin, kun Janne ei ole enää päätöksiä tekemässä. Maija kasvaa ihmisenä selkeästi läpi kirjojen: ensimmäisissä kirjoissa hän on nykynaisen näkökulmasta jopa ärsyttävän päättämätön ja johdateltavissa, ja melkein joka asiassa miettii myös uskonnon kantaa asiaan. Sekä Maija että Janne ovat hyvin uskonnollisia ja elävät siinä käsityksessä, että Jumala on ennalta määrännyt heidän elämänsä ja sen pituuden. Tämä vahva usko antaa voimaa, mutta toisaalta myös koettelee vaikeuksien tullen. Kaikesta huolimatta Maija on ahkera ja sitkeä kaikkien vaikeuksien edessäkin.

Kirjoissa suurimman painon saa Maijan elämä ennen avioliittoa ja Maijan ja Jannen elämä siihen asti, että lapset ovat jo toisella kymmenennellään. Sen jälkeen tarina jatkuu vauhdilla, ja useita vuosia saatetaan sivuttaa kertomalla niistä vain lyhyesti. Lopussa itseäni hiukan hengästytti, tuntui että perheen tiiviin seuraamisen jälkeen Maijan loppuelämä kuvattiin kasvavalla vauhdilla jotta kirja saataisiin pian loppuun. Vaikka kerronta on koko ajan rauhallista, ei ajan yhtäkkiseen nopeutumiseen kuitenkaan totu. Itse olisin mielelläni lukenut Maijan elämästä hänen viimeisiin vuosiinsa asti, nyt tuntui kuin sarja olisi loppunut hiukan kesken.

Blomqvistin kirjojen sanotaan kuvaavan saaristolaiselämää hyvin konkreettisesti ja totuudenmukaisesti. Toisaalta hänen kerrotaan tehneen surutyötä oman miehensä ja poikiensa kuolemien takia kirjoittamalla. Mielestäni Myrskyluoto-sarjan perustunne onkin suru, vaikka joukkoon mahtuu iloisiakin aikoja. Usein saa kuitenkin olla silmäkulmaa pyyhkimässä Maijan elämää seuratessaan.

Suosittelen kirjaa kaikille, joita saaristolaisten elämä 1800-luvulla kiinnostaa.

Kirjan 748 sivua kerryttävät 30Koetus-haasteeni yhtessivumäärää.

Kommentit

  1. Olen jo pitkään halunnut lukea tämän, mutta ei ole vain tullut etsittyä Maijaa kirjastosta. Saan kuitenkin joka kerran lapsuuden kodissani käydessäni muistutuksen tästä, siitä pitää huolen seinällä roikkuva pappani tekemä Myrskyluodon Maija -kanavatyötaulu.

    VastaaPoista
  2. Minäkin katselin aikoinaan tätä yhteisnidettä alessa, mutta en sitten ikinä hankkinut. Muistaakseni olisi ihan vitosella irronnut. Viime vuonna luin sarjan ensimmäisen osan ja tänä vuonna olisi tarkoitus tarttua seuraavaan osaan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Mitä mieltä sinä olet?

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Enni Mustonen: Pohjatuulen tarinoita

Satu Rämö: Talo maailman reunalla

Paluu Nummelan ponitallille