Kasoittain kirjoja

Noin vuosi sitten luin Ville Haapasalon varhaisvuosista Venäjällä , ja tykkäsin kirjasta paljon. Sen lisäksi, että Villen tarinat elämästään Neuvostoliitossa ja Venäjällä olivat ihan uskomattomia, sai vähän erilaisen kurkistuksen venäläiseen kulttuuriin ja elämänmenoon. Minua kiinnostaa venäläinen kulttuuri ja haluaisin joskus käydä Venäjällä. Vaikka en sikäläisestä kulttuurista paljon tiedäkään, tiedän kuitenkin sen, että se eroaa omastamme aika paljon, ja että yhteiskunnan toimintaa ei oikeastaan voi edes käsittää kun sitä ei ole itse kokenut. Venäläinen elämä taitaa kiinnostaa muitakin, sillä nämä Haapasalosta kertovat kirjat ovat olleet tosi suosittuja. Vaikka nätä oli kirjastossa useita kappaleita, sain silti odottaa omaa vuoroani pari kuukautta. On tietysti monen mielestä kiinnostavaa lukea, miten joku suomalainen voi olla Venäjällä niin suuri julkkis. Monesti muistutetaan, että länsimaisessa kulttuurissa elävän on vaikeaa tai mahdotonta ymmärtää venäläistä elämää, varsink

Joo, tiedän kyllä että nyt on jo melkein joulukuun puoliväli ja marraskuu on mennyt aikoja sitten. Marraskuu oli kuitenkin meillä aikamoinen kiirekuukausi ja sekä lukeminen että bloggaaminen jäivät vähemmälle. Marraskuussa luin vain kolme kirjaa, joista kaksi oli alle kaksisataasivuisia ja kolmas paksumpi, melkein neljäsataa sivua. Marraskuussa oli käynnissä myös lukuhaaste, jossa oli ideana lukea 30 sivua kuun jokaisena päivänä. Tunnollisesti pysyin tavoitteessa vajaat kaksi viikkoa.  Marraskuussa luin Mark Levengoodin Miljoona ruusua, Ray Bradburyn Fahrenheit 451 ja Fredrik Backmanin Mies, joka rakasti järjestystä. Sivuja kertyi yhteensä 716, ei minusta kovin paljon. Ehkäpä joulukuussa tulee muutama sivu enemmän... Kolmikosta eniten pidin Backmanin kirjasta, joka oli vähän kuin olisi lukenut Mielensäpahoittajan serkkupojasta Ruotsin puolelta. Miljoona ruusua oli hauska välipala, tykkään kovasti Levengoodin tavasta kirjoittaa. Fahrenheit 451 antoi ajattelemisen aihetta tähänk

Viikonloppuun mahtui siis kirjamessut Helsingissä, joilla kävin lauantaina ja sunnuntaina. Sen lisäksi nähtiin Helsinki International UB Horse Show'n 30-vuotisjuhlanäytös lauantai-iltana ja Ateneumin uusi Sibelius ja taiteen maailma -näyttely sunnuntai-iltapäivällä. Lauantain messukäynnillä ehdin katsoa vain kirjamessujen tarjonnan läpi ja kuunnella joitakin haastatteluja. Sunnuntaina kiersin sitten antikvaariset kirjamessut, musiikkimessut ja viini, ruoka ja hyvä elämä -messut. Olin nyt ensimmäistä kertaa kirjamessuilla Helsingissä, ja alkuun vain ihmettelin messujen suuruutta Turkuun verrattuna. Hypistelin monia ihania kirjoja ja jumiuduin lukemaan pätkiä sieltä ja täältä, mutta silti kannoin kotiin vain kaksi kirjaa ja lukulampun. Tuota lamppua olen himoinnut jo pitkään, ja nyt se melkein käveli syliini Booky.fi:n osastolla, joten pakko se oli mukaan ostaa.  Messusaalis: kaksi kirjaa ja ihana lukulamppu Kirjat liittyvät molemmat suomalaisiin perinteisiin. Perinneta

Olen ollut kirjamessuilla Turussa monena vuotena, mutta tämä on ensimmäinen kerta kun suuntaan Helsinkiin. Tänään olen liikkeellä yksinäni ja saan rauhassa haahuilla ympäriinsä. Tarkoituksena on katsella ja ihmetellä tarjontaa, selailla kiinnostavia kirjoja ja kuunnella esityksiä ja haastatteluja. Huomenna mies liittyy seuraan, ja silloin tutustutaan lähemmin samaan aikaan oleviin ruoka, viini ja hyvä elämä -messuihin. Vielä en ole ehtinyt juurikaan tutustua ohjelmatarjontaan, mutta bussissa on hyvää aikaa syynätä ohjelmaa ja ympyröidä lehti täyteen tuon haluan ainakin kuulla -rinkuloita. Jos et itse pääse paikalle, voit seurata menoa monen kirjabloggaajan postauksista ja Twitteristä hashtagilla #kirjamessut. Twiittejä tulee niin bloggaajilta kuin monilta muiltakin messukävijöiltä. Kasoittain kirjojakin löytyy nyt Twitteristä! Mukavaa messupäivää, ehkäpä törmäämme messukeskuksessa! :)                

Kuva kustantajan sivuilta. Nell on nelivuotias, kun hänet löydetään Maryboroughin satamasta Australiasta. Tyttö istuu laiturilla valkoisen matkalaukun päällä yksinään. Satamassa työskentelevä Hugh ottaa tytön kotiinsa ja kun kukaan ei kysele häntä, Nell jää perheeseen. 21-vuotissyntymäpäivänään hän saa kuulla olevansa löytölapsi, ja hänen elämänsä muuttuu tiedon myötä kokonaan. Nell alkaa jäljittää oikeaa perhettään, ja päätyy lopulta 1970-luvulla Englantiin ja Cornwallissa sijaitsevaan rantataloon. Retkensä jälkeen hänen tyttärentyttärensä Cassandra muuttaa yllättäen hänen luokseen asumaan, ja mysteerin selvittäminen jää kesken. Vuosia myöhemmin Cassandra perii Nellin, ja huomaa saaneensa myös talon Cornwallista. Cassandra lähtee Englantiin selvittämään, miksi isoäiti oli ostanut talon Cornwallista, mutta ei koskaan maininnut siitä. Cassandra jatkaa Nellin aloittamaa työtä, ja alkaa selvittää Nellin taustaa. Nellin historiaan kiinteästi liittyvä Kirjailijatar eli Eliza Makepe

Kuvat kustantajan sivuilta Näitä Ehtoolehto-kirjoja on kovasti kehuttu, mutta olen jotenkin onnistunut välttelemään niitä - tähän asti. Kun Kuolema Ehtoolehdossa oli juuri ilmestynyt, olin kirjastossa harjoittelussa ja kirja kulki varaajalta toiselle koko sen kolme kuukautta, kun talossa vietin. Kehuista ja ilmeisestä suosiosta huolimatta jätin Ehtoolehtolaiset silloin oman onnensa nojaan. Kun toinen osa ilmestyi, heräsin minäkin lopulta. Hain kirjastosta ensimmäisen osan heti ja toisen osan varasin. Ja kyllä tykkäsin. Näissä kirjoissa puhutaan kovaan ääneen ja huumorilla höystettynä siitä, mistä ei oikein muuten uskalleta metelöidä. Siitä, millaista on suomalainen vanhustenhoito ja miten meillä vanhuksiin suhtaudutaan ja miten heitä kohdellaan. Kirjoissa omia kokemuksiaan jakavat Siiri, Irma ja Anna-Liisa sekä sekalainen joukko muita kulkijoita. Näiden yli yhdeksänkymppisten rouvien seurassa ihmetellään palvelutalon järjettömiä käytäntöjä ja mielivaltaisia maksuja, tutustut

Cecilia Fitzpatrick on tehokkuuden ruumiillistuma, jonka ruokakomerokin on täydellisessä järjestyksessä ilmatiiviissä Tupperware-purkeissa. Hänellä on kaunis koti, kolme kaunista tytärtä ja John Paul, hyvä aviomies. Hän hoitaa, järjestää, on aktiivinen ja sosiaalinen. Ja eräänä päivänä hän löytää täydellisesti järjestetyltä ullakoltaan vahingossa itselleen osoitetun kirjeen, jonka saa avata vasta miehensä kuoltua. Cecilia tulee uteliaaksi ja miettii kirjeen avaamista. Muutaman päivän kirje saa olla rauhassa, mutta miehensä oudon käytöksen takia hän päätyy avaamaan sen ja saa selville jotain sellaista, joka muuttaa paitsi heidän perheensä, myös muiden perheiden tulevaisuuden. Menneisyyden haamut on päästetty irti. Kirjassa seurataan Fitzpatrickin perheen lisäksi myös Tessiä, jonka paras ystävä haluaa viedä häneltä miehen, ja Rachelia, joka edelleen suree teini-ikäisenä murhattua tytärtään Janieta. Tess lähtee kotoaan Melbournesta äitinsä luokse Sydneyyn ikävää tilannetta pakoon j

Kuva elokuvan fb-sivuilta Minulla ei juuri ollut ennakko-odotuksia tämän leffan suhteen. Tiesin tarinasta sen, mitä leffasta oli etukäteen kirjoitettu ja muistan hämärästi lukeneeni jonkin blogiarvion Kiltti tyttö -kirjasta. Tiesin odottaa vähän jännitystä ja jotain psykologista, mutta siihen oletukset sitten loppuivatkin. Elokuva alkaa Nick (Ben Affleck) ja Amy (Rosamund Pike) Dunnen viisivuotishääpäivästä. Nick palaa päivällä kotiinsa ja löytää taistelun jälkiä. Vaimosta sen sijaan ei näy merkkiäkään. Pian Amy julistetaan kadonneeksi ja hänen löytämisekseen järjestetään massiiviset etsinnät. Poliisi on alusta asti epäluuloinen, ja melko pian Nickiä epäillään vaimonsa murhasta. Tarina aukeaa katsojalle vähä vähältä ja pala palalta, ja juuri kun luulit tietäväsi miten asiat oikeasti ovat, kaikki kääntyy päälaelleen. Siksi tarinasta ei oikeastaan voi paljastaa paljon enempää kuin mitä jo kerroin. Elokuvassa liikutaan sekä nykyhetkessä että menneisyydessä. Nykyhetkeä tarkast

Kuva Finnkinon sivuilta Jos vielä jään kertoo Miasta, jonka elämä muuttuu kirjaimellisesti kertarysäyksellä yhtenä lumisena päivänä. Hän herää kolaripaikalta ja huomaa olevansa kunnossa, mutta kummallisen tunnoton. Kun hän näkee itsensä makaamassa tien pientareella, hän tajuaa olevansa jonkinlainen haamu elämän ja kuoleman välissä. Kukaan ei näe eikä kuule häntä, ja hän joutuu yksinään selviytymään sekä huonoista uutisista että päätöksenteosta. Hänen itsensä vastuulla on päättää, lähteäkö vai jäädä. Yleensä haluan lukea kirjan ensin ja vasta sitten katsoa siitä tehdyn elokuvan, mutta tämän kanssa kävi toisin päin. Vaikka kirja on ohut, ei sen lukemiseen löytynyt aikaa ennen leffaa, enkä vielä viikko leffan jälkeenkään ole ehtinyt lukea sitä ihan loppuun. Tämän kirjan kohdalla ei kuitenkaan oikeastaan haitannut, että kirjan lukee jälkijunassa, sillä leffa noudattaa kirjaa aika hyvin (siihen asti kun olen sitä ehtinyt lukea). Sekä leffassa että kirjassa tapahtumat kulkevat kahde

Kuva kustantajan sivuilta Presidentin elämä kiinnostaa, ja varmaan aika moni tavallinen tallaaja olisi halukas kurkistamaan presidentin arjen kulisseihin. Tarja Halosesta on tehty dokumenttielokuva Rouva Presidentti, joka kuvaa presidentin elämää noin puolentoista vuoden ajalta. Olen nähnyt tuon elokuvan, ja muistaakseni pidinkin siitä. Maria Romantschukin muistelmat Ei, rouva presidentti antavat mahdollisuuden kurkistaa presidentin työhön toisesta näkökulmasta. Romantschuk on toiminut Halosen lehdistöavustajana tämän ulkoministeriaikana ja myöhemmin lehdistöpäällikkönä presidenttiaikana. Vaikka kirjassa kuvataan Romantschukin työuraa, ajat Halosen alaisena ovat kuitenkin kirjassa pääosassa. Kirja ei etene ihan aikajärjestyksessä, vaan aikaa presidentin palveluksessa kuvataan enemmänkin tiettyjen teemojen, tapahtumien ja henkilöiden kautta. Presidentin lähimpään avustajakuntaan kuului Halosen aikana viisi ihmistä, joista Romantschuk oli yksi. Muita olivat kansliapäällikkö,

Kuva kustantajan sivuilta Jostain Pullisen haastattelusta luin, että hän kirjoittaa mielensisäisistä maisemista. Kohta kaikki alkaa onkin lähinnä päähenkilö Kirsin ajatuksia ja muistoja aikana, jolloin hän yrittää päästä takaisin jaloilleen. Kirsi on vuosia ollut Juhanin toinen nainen. Hän on eronnut omasta miehestään jo kauan sitten, ja odottaa Juhanin tekevän samoin. Juhanin avioliitto jatkuu kuitenkin edelleen, ja lopulta hän kertoo Kirsille, ettei voi enää jatkaa suhdetta. Tarina alkaa Kirsin saapuessa pienen merenrantakaupungin hotelliin sidottu haava kädessään ja pyörällä päästään. Pikkuhiljaa tapahtumia aletaan keriä auki: mitä Kirsille on tapahtunut, mitä hän on tehnyt, miten tähän tilanteeseen ylipäänsä on päädytty ja miten tästä eteenpäin. Kirjassa on monta eri aikatasoa: on nykyhetki eli Kirsi hotellissa, Kirsin ja Juhanin suhde ja Kirsin lapsuus. Eri ajoissa liikutaan pääosin Kirsin ajatuksissa ja muistoissa, kertojana kaikissa on Kirsi. Teksti on välillä tajunnanv

Kuva kustantajan sivuilta Tutustuin romanikulttuuriin joitakin vuosia sitten työn kautta, ja huomasin silloin että aiheesta oli aika vaikea löytää "kunnollista" tietoa. Etsin tuolloin yleistietoa nykyajan romanien elämästä Suomessa, mutta löysin lähinnä vanhentuneita, tiettyyn alaan liittyviä tai muuten asian vierestä oleviin kirjoihin. Netistä muistaakseni löysin muutamia hyviä esitteitä aiheesta, jotka oli tehty tarjoamaan yleistajuista tietoa romanikulttuurista valtaväestölle. Vaikka tuosta ajasta on jo kulunut muutama vuosi, olen silti edelleen kiinnostunut romanikulttuurista ja sen eroista ja samankaltaisuuksista suhteessa omaan kulttuuriimme. Marja Björkin kirja kiinnosti siis kovasti. Mustalaisäidin kehtolaulussa kerrotaan kolmen romanisukupolven elämästä naisten näkökulmasta. Päähenkilönä on Marita, ja hänen elämäänsä seuraamalla tutustutaan myös hänen vanhempiensa ja lastensa elämiin. Maritan vanhemmat Väinö ja Sikri ostavat mökin tavallisesta naapurustosta

Kuva kustantajan sivuilta Varasin Lasteni tarinan luettuani siitä ensin muutamasta blogista. Tämä on yksi niistä monista kirjoista, joihin olen innostunut tarttumaan blogien kautta. Lukulistani kasvaa kasvamistaan ja kirjaston kassa kilisee kun haen sieltä vähintään viikoittain varaamiani opuksia. Kummu kertoo kirjassa kaksostensa vaikeasta elämänalusta sekä omista ja sukunsa traumoista. Kaksosten elämä alkoi keskosina, ja ensimmäiset kuukaudet vietettiin vastasyntyneiden teho-osastolla elämästä taistellen. Lapsiin oli vaikeaa tutustua kaikkien letkujen ja johtojen keskellä, eikä toisaalta ollut varmuutta siitä, saavatko nämä elämät jatkua. Kummu kertoo siitä, miten ei uskaltanut luottaaa lastensa henkiinjäämiseen, ei uskaltanut oikein rakastaakaan niitä kun ei tiennyt kuinka kauan saa heidät pitää. Lasten rankka alkutaival traumatisoi äidin. Tai ehkä herätti hänessä usean sukupolven traumat. Kuten monille meistä, myös hänelle oli pienestä pitäen opetettu että kestää pitää

Tämä kirja herätti ensimmäisen kerran huomioni kirjakaupassa, jossa hipelöin sitä ja laitoin nimen muistiin. Sen jälkeen luin siitä muutaman blogiarvion ja kiinnostuin entisestään. Joku muukin oli kiinnostunut, asetuin kiltisti kirjaston varauslistan hännille ja jäin odottamaan. Lopulta sentään sain kirjan käsiini, ja se kulki mukana laukussa jonkun aikaa ennen kuin ehdin aloittamaan. Kirja kertoo A. J. Fikrystä, leskeksi jääneestä kirjakauppiaasta Alicen saarella. Saari on vähän hankalien kulkuyhteyksien päässä, mutta kesäisin riittää turisteja. Vaimonsa kuoltua A. J. on jatkanut kaupan pitämistä, vaikka alunperin kauppa olikin vaimon ajatus ja hän myös kaupan henki. Kustantamosta varoitetaan uutta myyntiedustajaa, että Alicen kirjakauppias on vähän erikoinen, eikä sinne kovin paljoa kirjoja tilata. A. J. on hyvää vauhtia matkalla rappiolle, ja kaiken lisäksi hänen arvokas Edgar Allan Poen kirjansa varastetaan. Muutama päivä tapauksen jälkeen A. J. löytää kaupastaan odottamatto

Tämä oli minulla matkalukemisena Tukholmanreissulla, koska paluumatkalla käytiin Ateneumissa katsomassa Toven 100-vuotisjuhlanäyttely. Olin kuullut, että näyttelystä saa enemmän irti kun on lukenut ensin kirjan. Lukemisen paikka ja aika ei ollut ehkä kaikkein otollisin, luin laivassa ja melkoisella vauhdilla, sillä halusin saada kirjan kokonaan luettua ennen näyttelyä. Onnistuin siinä kyllä, mutta samalla kirja tuntui vähän pakkopullalta, olisi ehkä ollut hyvä antaa sen lukemiselle vähän enemmän aikaa. Kirja sisältää kuitenkin pitkän ajanjakson ja paljon asiaa, joten pohdiskelulle olisi ollut hyvä suoda vähän enemmän tilaa. Elämäkerta ei kuitenkaan ollut mitenkään kuiva tai tylsää luettavaa, kiireestä oma ähkyni vain johtui. Luulen, että jos teksti olisi ollut oppikirjamaista ja vilissyt taidetermistöä, olisin jättänyt sen suosiolla kesken. Teksi on kuitenkin aika helppoa, ja taidetta käsitellään siten että maallikkokin pysyy kärryillä ja ilman sanakirjaa. Oma käsitykseni Tovest

Keinutuolikoplan Märtha, Nero (Oscar), Anna-Greta, Stina ja Harava (Bertil) asuvat palvelutalo Timantissa, ja ovat lopen kyllästyneitä asumisensa tasoon. Vanhukset eivät saa tulla ja mennä miten haluavat, ruoka on huonoa eikä kahvin kanssakaan saa enää pullaa. Tv:ssä näytetään dokumentti nykyajan vankilaelämästä, ja sen nähtyään viisikko tahtoo vaihtaa asuinpaikakseen vankilan, siellähän pääsee jopa ulkoilemaan. Ongelmana tietysti on se, ettei vankilaan noin vain marssita, vaan sinne päästäkseen on tehtävä tarpeeksi törkeä rikos. Palvelutalon hoitaja Barbro ei osaa aavistaa, mitä hänen nenän allaan suunnitellaan. Eikä häntä oikeastaan kiinnostakaan muu kuin johtaja Mattson. Kiinnostuin tästä kirjasta Norkun postauksen ansiosta. Yllätyin kirjan saadessani sen muhkeaa sivumäärää (390), mutta tarina vaikutti edelleen kiinnostavalta. Ja kyllähän se olikin ihan kiinnostava, vaikka en kertaakaan innostunut tästä ihan täysillä. Oli kuitenkin hauskaa lukea siitä, miten vanhukset laitta

Herkullinen elämä kertoo Hassanista, joka syntyy ravintoloitsijaperheeseen, ja jonka mukana kokkaaminen kulkee läpi elämän. Tarina alkaa Intiasta Hassanin ollessa pieni. Perheellä on ravintola slummin ja paremman alueen rajalla, ja ravintolassa työskentelee koko lähisuku. Traagisen onnettomuuden jälkeen Hassanin isä johdattaa perheensä Eurooppaan, ensin Lontooseen ja sitten Euroopan-kierroksen jälkeen Ranskaan, pieneen Lumièren kylään. Tähän kylään perhe lopulta asettuu ja avaa intialaisen ravintolan. Pahaksi onneksi kadun toisella puolella ravintolaa ja majataloa pitää madame Mallory, jonka kuviot meluisa ja värikäs intialaisjoukko sekoittaa pahan kerran. Minut tarina sai otteeseensa kunnolla vasta kun perhe pääsi Lumièreen. Aika Intiassa oli jotenkin yhtä sekasortoa, vaikka sellaiselta kai se elämäkin Intiassa näyttää Eurooppalaisen silmissä. Tekstistä välittyi kuitenkin hyvin se tunnelma, joka Hajin perheen ravintolassa ja Mumbain kaduilla vallitsi. Lontoo oli vain yksi välip

Olen lukenut Roope Lipastin kolumneja Kotivinkistä jo pitkään, ja ne saavat usein hymyn huulille ihan vain arkipäivän sattumusten kuvailulla. Halkaisukirvesmies koostuu kirjoituksista, joita on julkaistu mm. Kotivinkissä, Turun Sanomissa ja Lapsemme-lehdessä. Kansiliepeen mukaan mukana on paljon myös ennen julkaisematonta materiaalia. Kirja jakautuu seitsemään osaan viikonpäivien mukaisesti. Jokaisen osan alussa on kuvailtu kutakin viikonpäivää ja sen tunnelmaa. Tekstit ovat muutaman aukeaman mittaisia ja useimmat niistä sisältävät myös totuuksia suoraan lasten suusta. Lisäksi kirjassa on erilaisia koonteja kuten esimerkiksi Tee-se-itse-munauksia, Lapsiperhematematiikkaa ja Lapsiperheen turvaohjeet. Tekstit kertovat Lipastin ja hänen perheensä arjesta ja niistä tai niiden kautta tehdyistä havainnoista. Kirjassa mm. taistellaan muurahaisia ja hiiriä vastaan, pohditaan muutosvastarintaa, muistellaan jännityskirjoista jännintä (pankkikirjaa) ja listataan maailman ärsyttävimmät

Luin vuodenvaihteessa ja alkuvuodesta Elisabet Ahon Urajärven kartanoon ja sen maille sijoittuvia kirjoja, teksti niistä löytyy täältä . Koska romaaneista kaksi ensimmäistä perustuu tositapahtumiin ja kolmaskin sijoittuu todelliseen paikkaan ja sivuaa todellisia henkilöitä ja tapahtumia, olin kiinnostunut näkemään tapahtumapaikan omin silmin. Urajärven kartano on Suomen ensimmäinen kartanomuseo, ja sen viimeiset omistajat, lapsettomat sisarukset Hugo ja Lilly von Heideman testamenttasivat kartanon Suomen muinaismuistoyhdistykselle tätä tarkoitusta varten. Kartanon sisätilat ovat siinä asussa kuin ne olivat Lillyn ja Hugon aikana, ja talon vuodesta 2008 kestänyt restaurointi saadaan tänä kesänä päätökseen. Pahoittelen jo etukäteen kuvien laatua, kuvat ovat puhelimella otettuja, kun kamera unohtui matkasta. Urajärven kartanon päärakennus on tänä vuonna maalattu siniharmaaksi. Aiemmin talo on ollut keltainen, mutta talo oli siniharmaa Hugon ja Lillyn aikana ja siksi väri vaih

En ole juuri tutustunut Tommy Tabermannin tuotantoon, en runoihin enkä muutenkaan (jos ei lasketa runolaseja). Muistan joskus yrittäneeni lukea jonkun hänen runokokoelmistaan, mutta kesken jäi. Tämä kirja on koottu Me-lehdessä ilmestyneistä kolumneista vuosilta 2003-2010. Tekstit ovat siis lyhyitä, parin sivun mittaisia ja aika helposti lähestyttäviä. Aloitin tämän lukemisen jo keväällä, ja luinkin aika nopeaan tahtiin kirjan melkein loppuun. Sitten tuli jonkunlainen ähky, ja kirja jäi yöpöydän reunalle odottamaan loppuun lukemista. Loppuun lukemisen aika tuli sitten lopulta eilen illalla. Kirjan kolumneissa teemoina ovat muiden muassa rakkaus, elämän ihmetteleminen ja oman elämän muisteleminen. Teemat toistuvat, ja monissa teksteissä asiat on sanottu melkein samoin sanoin. Kolumnit ovat hyviä, pidin niistä paljon, mutta niitä pitäisi lukea muutama päivässä sen sijaan että ahmii melkein koko kirjan kerralla. Jokainen teksteistä antaa lukijalle ajattelemisen aihetta, eivätkä