Urajärven kartanossa

Luin vuodenvaihteessa ja alkuvuodesta Elisabet Ahon Urajärven kartanoon ja sen maille sijoittuvia kirjoja, teksti niistä löytyy täältä. Koska romaaneista kaksi ensimmäistä perustuu tositapahtumiin ja kolmaskin sijoittuu todelliseen paikkaan ja sivuaa todellisia henkilöitä ja tapahtumia, olin kiinnostunut näkemään tapahtumapaikan omin silmin. Urajärven kartano on Suomen ensimmäinen kartanomuseo, ja sen viimeiset omistajat, lapsettomat sisarukset Hugo ja Lilly von Heideman testamenttasivat kartanon Suomen muinaismuistoyhdistykselle tätä tarkoitusta varten. Kartanon sisätilat ovat siinä asussa kuin ne olivat Lillyn ja Hugon aikana, ja talon vuodesta 2008 kestänyt restaurointi saadaan tänä kesänä päätökseen.

Pahoittelen jo etukäteen kuvien laatua, kuvat ovat puhelimella otettuja, kun kamera unohtui matkasta.

Urajärven kartanon päärakennus on tänä vuonna maalattu siniharmaaksi. Aiemmin talo on ollut keltainen, mutta talo oli siniharmaa Hugon ja Lillyn aikana ja siksi väri vaihdettiin tänä kesänä. Kyläläisiltä oli kyllä kuulemma tullut värinvaihdoksesta paljon kommentteja. Pääsisäänkäynti on järvelle päin, mikä tuntui vähän hassulta.

Sisäpihalla oli myös kaksi muuta rakennusta, aitta ja kuvassa näkyvä sivurakennus. Sivurakennusta on luultu vanhaksi päärakennukseksi, mutta nykyisin sen alkuperäisestä tarkoituksesta ei olla ihan varmoja. Rakennuksessa on kuitenkin melko varmasti ollut väentupa. Sivurakennuksen yläkerrassa asui Axel-herran (Hugon ja Lillyn isä) ensimmäinen vaimo Sofia viimeiset vuotensa. Sanotaan, että Sofia palaa vieläkin Urajärvelle kummittelemaan.

Kierros alkoi keittiöstä, joka oli aika suuri ja kodikas, vaikka huonekaluja ei juuri ollut. Tuo puuhella-leivinuuni -kokonaisuus on kuitenkin ihana, ja sitä katsellessa voi hyvin kuvitella, miten emännöitsijä on siinä tehnyt päivällisruokia.

Uunin erikoisuutena on lämpökaappi, johon voitiin laittaa lautaset ja tarjoiluastiat lämpiämään ennen tarjoilua. Näytillä oli patoja ja pannuja, jotka ovat oikeasti olleet käytössä kartanossa. Keittiöstä siirryttiin emännöitsijän kamarin kautta ruokasaliin:

Ruokasalin seinällä olivat Axel von Heideman ja hänen toinen vaimonsa Fredrika Johanna. Jos heidän elämänsä kiinnostaa, kannattaa lukea Valkea kuin uni. Kirjassa kerrotaan ajasta Axelin ollessa Urajärven herrana, eli noin vuosista 1830-1851.

Ruokasali oli paljon pienempi kuin olin ajatellut. Juhlapäivällisillä on välillä ollut paljonkin väkeä, joten ahdasta on ehkä ollut. Ruokasalin suuressa kaapissa oli von Heidemanien juhla-astiasto, johon kuului paljon mm. suomalaista lasia.

Salin seinällä Lilly ja Hugo tarkastelevat museokävijöitä.

Salissa pystyi taas hyvin kuvittelemaan Lillyn ja Hugon aikaisia ystävien kokoontumisia. Lilly ja Hugo olivat molemmat yhteiskunnallisesti aktiivisia ja pitivät taiteista. Heidän luonaan kävi usein taiteilijoita vieraina. Tämänkin pöydän ympärillä on varmasti käyty monta syvällistä keskustelua.

Salista päästiin Lillyn huoneeseen ja vierashuoneeseen, josta ylläoleva kuva on. Huoneissa oli ajan tavan mukaan päästävedettävät sängyt.

Hugo-herran työhuoneesta löytyy kirjoja kolmesta kirjahyllystä. Työhuone on avattu yleisölle ilmeisesti vasta tänä kesänä restauroinnin valmistuttua. Samoin keittiö taisi olla ensimmäistä kertaa avoinna yleisölle.

Sisäkierroksen jälkeen käytiin vielä sivurakennuksessa, muistojen hiljaisessa talossa. Tämän talon kaksi huonetta Hugo ja Lilly sisustivat elinaikanaan museoksi. Esillä on mm. aseita. Pidin tämän huoneen valoisuudesta, ja ihanasta paljaasta puulattiasta.

Sivurakennukseen oli tehty myös pieni patsasnäyttely, jossa Urajärven puutarhatontutkin olivat esillä. Alkuperäiset olivat mennet niin huonoon kuntoon, ettei niitä ollut esillä, mutta näitä jäljennöksiä ja niiden tekemisestä kertova kuvasarja olivat nähtävillä.

Kartanon puisto oli pienempi kuin olin ajatellut. Polun varrella oli valokuvia Lillyn ja Hugon ajalta, jolloin nykyiset polut olivat hiekkakäytäviä, istutuksia oli enemmän ja suihkulähdekin oli vielä paikoillaan. Mäen päällä on Valhalla, antiikin temppeliä jäljittelevä pylväikkö. Mäelle kavutessa kävi sääli piikoja, jotka joutuivat kantamaan eväskoreja ylös ja alas. Upea näköala järvelle palkitsee kuitenkin nousun vaivat.

Lillyn, Hugon ja heidän äitinsä Fredrikan hauta. Lilly on haudattu tähän alun perin, Hugo ja Fredrika on siirretty tähän jälkikäteen. Lillyn ja Hugon elämästä ja ajasta vuosilta 1861-1918 voi lukea kirjasta Lilly.

Kaiken kaikkiaan käynti oli onnistunut ja mielenkiintoinen, siitä suuri kiitos myös oppaallemme. Opastuksen aikana keskityttiin lähinnä kartanon henkilöihin, esineistöä käsiteltiin vähemmän. Pidin itse tästä painotuksesta, vaikka tarina olikin minulle tuttu jo ennestään. Oli hauska nähdä, millainen paikka Urajärvi oikeasti on.

Kartanomuseo on auki tänä vuonna elokuun loppuun, ja ensi vuonna se aukeaa taas kesän alussa. Pääsymaksut ovat edulliset (5 € aikuiselta) ja paikka on kyllä näkemisen arvoinen. Museoviraston sivuilla on enemmän kuvia kartanosta ja lisätietoa sitä haluaville. Suosittelen poikkeamaan jos liikkuu Lahden suunnalla.